Unettomuutta.
Miten monia ihmisiä virtaa nimettöminä ohi. Mietin virran keskellä, miksi kirjoitan tätä. En etsi kuuluisuutta. En etsi oikeastaan mitään. Minä vain kirjoitan pelkä sisäisen pakon ajamana anonyyminä, tuntemattomana, tuntemattomille ihmisille, joille tekstini ei mitään merkitse.
Tekeekö blogit suosituiksi nimenomaan se tarve kirjoittaa näkyville. Muutamia vuosia sitten en ollut kuullutkaan blogeista. Sitten eräänä päivänä minun piti yht’äkkiä luoda blogiyhteisö. Siitä vaan rakentamaan ohjelmaa jonka avulla luotiin blogeja. Nyt käytän samantaista pohjaa – tosin paljon paljon yksinkertaisempaa. Ei pahalla city, tämä on aika mielikuvitukseton blogi.
Millaiset ihmiset näitä lukevat? Jos olisin kuuluisa, sivulleni varmaan virtaisi lukijoita. Mutta koska olen tuntematon, sivulleni ei tule kukaan. Jos asiani koskettaisi jotenkin, niin saisin kommentteja, mutta koska aiheeni ovat tylsiä ja arkipäiväisiä, näitä ei kukaan lue.
Ehkä juuri parasta onkin tietämättömyys. Joskus kirjoitin nettinovelleja, silloinkaan en oikeastaan tiennyt kuka luki niitä. Aina joskus joku kysyi saisiko käyttää tarinaani omassa kirjoituksessaan. En koskaan kieltänyt asiaa. Mutta harvoin kävi näin.
Ehkä blogi kuvastaa yksinäisyyttä. Ehkä blogi tuo oman sisimpäsi esille valtavirtaan. Katsokaa tällainen olen sisältäni. Kauhistukaa ja paetkaa.
Vaikea kysymys. Ehkä jollakin on parempia vastauksia.
