Maucis R.I.P. 10.10.2005-2.7.2008
Miten voikaan lemmikin kuolema iskeä niin kovasti. On mennyt yli viikon, ja edelleen sattuu pahasti ja kyynneleet tulee silmiin kun hänen kuvia katson. Rakastin sitä kissaa, se oli mun pieni vauva. Kyynneleet valuu nyttenkin. ”se oli vaan kissa” Ei se mikään _vaan_ ollut, se oli mun pieni maumau, lohtuni kun kaikki oli surullista ja tuntui että koko maailma oli mua vastaan. Hänen ei ikinä pitänyt jättää mua… Mutta hänellä oli vakava sydänvika, ei voitu mitään tehdä :'(
Mun pieni maumau on nyt siirtynyt eteenpäin. Uskon että elämä jatkuu myös kuoleman jälkeen. Ehkä hän on nyt minun oma suojelusenkeli, tai sitt hän on syntynyt uudelleen, toivottavasti tervenpään ruumiiseen. Missä tahansa hän on, toivon että hän ei enää kärsi, niin kun hän teki tässä elämässä.
Pieni iio täyttää vähän tyhjyyttä, ottamatta maun paikka mun sydämmessä. Iio on mulle seuraa, ja näyttää että elämä jatkuu. Hän ei tuu ikinä saamaan maun paikka mun sydämmessä, mutta hän voi saada oman paikan, tai on jo oikeasti saanut.