Oli se työhaastattelu. En ollut moisessa ennen ollut, kunnon kuulustelu uuvutti niin etten evääni liikauttanut ennen iltaa. Jäi huono jälkimaku tilanteesta, tunsin olevani kömpelö ja osaamaton. Murjotin tätä ehkä tunnin, pari. Sitten keksin, että oikeastaan saankin olla tyytyväinen. Aiemmin en ole päässyt edes haastatteluun, jos olen hakenut oikeasti kiinnostavaa työpaikkaa. Ehkä headhunter soittaa minullekin – 20 vuoden kuluttua.
Ilta parani sitten entisestään, kun mangorisotto teki tehtävänsä. Löytyi vielä lämmin kainalo ja vähän hamppuköyttä jälkipeleiksi. Sitä paitsi mangorisotto on hyvää 🙂
Kaipa se olisi jo aika lähetellä joulukortteja ja ostaa lahjat sikäli kuin niihin löytyy rahaa. Ahdistaa aina olla saamamiehenä joulun aikaan. Ikuisen opiskelijan kirous: budjetti on aina pienempi kuin läheisten.