Vuorokausirytmini on päälaellaan. Torstaina en saanut unta ennen aamuseitsemää, joten nousin sitten yhden aikaan iltapäivällä. Tänä yönä väsyttäisi liian lyhyiden unien jäljiltä, mutta en saa unta. Kaikki tekemättömistä töistä vanhoihin muistoihin ja tulevaisuudensuunnitelmiin pyörii mielessä. Kehno patja ei auta rentouttamaan kroppaa.
Eilen lähestyin ihmistä, joka on ollut vuosia pois elämästäni ja yllättäen olikin jättänyt vastaajaan viestin. Ehkä se on uusi alku. Saan uutta toivoa, kun voin edes luetella itselleni ne elämänalueet, jotka kaipaavat muokkausta. Sitten onkin kyse enää muokkaustöiden järjestyksestä ja ajoittamisesta.