Vuosia sitten Helsingissä asuessani sain päähäni että haluan kissan. Enkä mitä tahansa kissaa, viehdyin jostain syystä ihan älyttömän paljon Devon rex-rotuun.
Devon rex-kissalla on todella isot korvat todella isojen silmien yläpuolella todella omituisen muotoisessa päässä joka on kiinni todella omituisessa, lyhyt- ja kiharakarvaisessa kropassa.
Moni tämmöisen kissan nähnyt on sanonut osuvasti kissan muistuttavan avaruusolentoa. Tarkempi tuttavuus osoitti myös sen, että kissalla oli avaruusolennon käytöstavat.
Maksoin kissasta 995 markkaa.
Alkuperäinen hinta oli tonni, mutta koska pankki veti välistä vitosen jotain rahansiirtomaksua (mulkut) kasvattaja antoi femman alennusta. Ja huom!
Jos olisin ottanut A-luokan Devon rexin, hinta olis ollut kaksitonnia, kattini ei ollut täysin muotovalio. Se oli enemmänkin epämuotovalio.
Katti tykkäsi kiipeillä.
Se kiipeili kirjahyllyssä.
Mennessään ja tullessaan ja hyppiessään se pudotteli lattialle niin kirjat kuin arvokkaat hajuvesipullonikin. Jouduin joka päivä kotiin tultuani siivoamaan romut lattialta, kunnes tajusin että järkevintä on laittaa arvokkain tavara piiloon.
Katti ei luonnollisesti totellut käskyjä "ei sinne", "pois sieltä" tai "EI!"
Mitä enemmän rukoilin sitä jättämään kirjahyllyn rauhaan, sitä enemmän se siellä viihtyi.
Kerran kotiin tullessa en löytänyt mokomaa mistään.
Sydän jysähti ja kelasin kuumeisesti että ei kai mulla ole jäänyt ikkuna auki?!
Nyt se on karannut!
Jäänyt auton alle!
Kuollut!
Ai, ikkuna onkin kiinni…
No missä helevetissä on katti?!
Yksiössä ei ole paljon piilopaikkoja mutta etsin tovin ennenkuin tajusin.
Eteisen ja varsinaisen asunnon välissä oli lasiruutuinen väliovi.
Kissa istui välioven päällä ja seuraili isoilla ruuminosillaan hysteeristä penkomistani. Sitä ei kiinnostanut antaa tällä kertaa itsestään mitään infoa, vaikka yleensä oli kiehnäämässä ja vaatimassa evästä kun emäntä saapui kotiin. Ei tänään.
Muistaakseni kysyin ääneen "miten sä oot sinne päässy?" Tyhmä kysymys.
Se rymysi edelleen kirjahyllyssä, maailman mitkään vetoomukset ja komennot ei saaneet sitä luopumaan kirjahyllystä. Se oli ominut kirjahyllyn itselleen ja lymyili mielellään piilossa kirjojen takana jos sitä ei huvittanut olla hiljaa.
Lopulta keksin siirtää kirjat hyllyn perälle, ettei mirri päässyt minua piiloon.
Tämä toimi tasan kaksi sekuntia.
Sen jälkeen se keksi, että kirjoja kevyemmät tavarat, joita hyllyssä siis vielä oli, voi vieritellä aikansa kuluksi, let´s say, hyllyn reunalle ja siitä tiputtaa lattialle.
Alkoi vaivihkainen vierin-vierin-vierin-kops, joka jatkui looppina niin pitkään että hermo paloi ja taas sai pistää tavaraa piiloon.
Eräänä iltana siivosin.
Vaihdoin sänkyyn puhtaat lakanat ja kaikki oli ihan sikasiistiä. Kymmenen aikoihin köllähdin lukemaan kirjaa ja tunnin päästä sammutin valot. Tuon ajan kisu makaili jalkojeni päällä, kehräsi ja osoitti jopa hellyyttä. Nukuin joitakin tunteja ja heräsin kun kissa hyppäsi viereen.
Kurotin kädellä silittämään sitä. Sen tassusta tarttui käteen jotain märkää ja ajattelin että voii, mussulla on ollut jano. "Kävitkö juomassa?" kysyin ja havahduin sekunnissa täysin hereille.
Toisin kuin vesi, tämä märkä juttu ei kuivunutkaan lakanaan johon käteni pyyhkäisin vaan omituisesti levisi. Kello oli neljä aamulla ja katastrofi vasta aluillaan.
Kissa olikin käynyt, ei juomassa, vaan hotelli helpotuksessa. Epähuomiossa oli myös taputellut omaa paskaansa ja tassut tursuili sitä ihteään.
Olin kovin ällistynyt, siinä se talsi puhtaissa lakanoissa jättäen jälkeensä paskaisia tassunjälkiä.
Otin mirriä kainaloista ja ikävä kyllä, paiskasin sen lattialle. Juoksin vessaan äkkiä hakemaan paperia.
Kissa ravasi kintereillä. Pitkää vessapaperinpalaa juoksuttaessa takaisin sängyn ääreen, kissa juoksi perässä ja leikki vapaana liehuvalla paperinpäällä.
Mainittakoon että koko tämä kuvailemani toimitus kesti vain hetken ja olin ilkosen alasti.
Aloin pyyhkiä tassunjälkiä paperilla, kissa hyppäsi sänkyyn, edelleen likaisilla tassuillaan, ja seurasi leikkisästi paperia ja siivouspuuhiani. Sänky oli entistä likaisempi.
Viskasin kissan taas pois sängystä ja laukkasin vessaan hakemaan uutta paperia.
Kissa riensi perässä.
Nakkasin likaisen paperin pönttöön.
Ja kissa teki mitä? Tico ticooooo!
Nyt jaloissa pyöri sekä paskainen että vessanpöntössä uinut katti.
Riehasin mirrin lavuaariin ja pesin sen.
Kissa rauhoittui, nyt sillä oli oikeeta tekemistä kun sen piti nuoleskella itsensä kuivaksi. Sain tässä välissä vaihdettua lakanat ja siivottua kissan huussin. Loppuyö meni jotenkin.
Aamulla tylsyys jälleen yllätti katin.
Persiit paljaana yön jäljiltä pesin hampaita. Kissa pyöri seurana. Kumarruin sylkäisemään hammastahnat suusta. Hops, kissa hyppäsi peräpeiliin kiinni, luuli minua varmaan kiipeilupuuksi. Aijaijaijattelin ja yritin ravistaa kissaa irti.
Se piti sitkeästi otteensa ja kiipesi paljasta selkänahkaa pitkin olkapäälle. En muista miten tilanne tuosta jatkui, mutta olipahan kerrottavaa koulussa.
Selkänahka muistutti tikkataulua.
Kirjahylly oli edelleen mirrin lempipaikkoja mutta sitten se keksi verhot.
Olin ihan helvetillisellä työllä ja vaivalla asentanut verhotangon ja verhot. Kyseessä ei ollut mikään helposti ruuvattava ja asennettava verhotanko:
tein viritelmän joka pysyi seinässä kiinni nauloilla, liimalla, rautalangalla, polyuretaanivaahdolla ja pyhällä hengellä. Sitä jos vähänkin kohteli kovakouraisesti…. No, olin hyvin tietoinen rakennelman heikkouksista, joten en koskaan temponut verhoja aggressiivisesti, vaan joka kerta hivutin ja asettelin ne ettei hökötys tipu niskaan.
Kissa ei ollut tietoinen verhotangon vaatimuksista ja herkkänahkaisuudesta.
Ja vaikka se olisi tiennytkin, sitä ei olisi suomeksi sanottuna kiinnostanut vittujakaan.
Se alkoi kiipeillä pitkin verhoja, ne kun ylettyi lattiaan asti. Ravasin irroittamassa kissaa verhoista sen tuhat kertaa, mitkään kiellot ja määräykset ei tehonneet.
Se halusi kiipeillä, se oli päättänyt kiipeillä joten se myös kiipeili verhoissa.
Eräänä päivänä se otti kunnin vauhdit, hyppäsi raivoisasti verhojen puoliväliin ja tiputti koko laitoksen verhoineen alas. Mukana tuli myös pienehkö määrä vanhaa hapertunutta laastia. Talo missä asuin, oli helvetin vanha.
Verhotanko siis tippui ja rikollinen kissa ryntäsi kauhuissaan pois paikalta. Asensin verhotankoa seuraavat 3 tuntia takaisin. Viritelmän taso ei ainakaan noussut, nyt se oli entistä vaarallisempi.
Erään erityisen vilkkaan yön jälkeen tein lähtöä kouluun.
Olin muistaakseni jo hitusen myöhässä ja väsymyksestä ylikierroksilla kiskoin lenkkareita jalkaan eteisessä kun kuului rämähdys.
Verhotanko.
Kissa oli paennut kirjahyllyn ylimmälle hyllylle.
Syöksyin kohti bussipysäkkiä ja kelasin että illalla saa taas puuhailla liiman ja rautalangan kanssa.
Noihin aikoihin mulla oli säätöä erään muusikon kanssa.
Se ei tykännyt kissasta yhtään, toi sen julki heti kun ensimmäisen kerran kohtasivat.
Kissa varmaan ajatteli samoin tästä muusikosta, ja se suorastaan kärkkyi tilannetta jossa pääsis antamaan tyypille oppitunnin.
Kerran hän sitten jälleen kerran saapui ahtaaseen residenssiini viinipullon kanssa.
Kissa istui välioven päällä kyttäämässä.
Olimme heittäytyneet vähissä vaatteissa toistemme syleilyyn kun kissa aloitti öykkämöykkätalkoot.
Meteli oli tilannetta silmälläpitäen vähintäänkin häiritsevää. Lisäksi se jostain syystä halusi myös itse olla osallisena romanttiseen hetkeemme.
Muusikko ei tykännyt, kuulema kissan läsnäolo, metelöinti ja t-u-i-j-o-t-u-s häiritsi.
Minkäs teet, totesin. Ei tuon turpaa tuki mikään mahti maailmassa, koita kestää. Puuha eteni mallikkaasti. Omituinen romanttinen tilanne meni lopulta niin että kaveri suorastaan singahti yhtäkkiä sängystä närkästyneesti huudahtaen.
Kysyin hämmästyneenä että mikäs nyt tuli?
Tyyppi piteli kaksin käsin sukukalleuksistaan kiinni ja sanoi että tuo helvetin kissa kävi käsiksi hänen kulkusiin, takaapäin! Tämä ilmoitus tuli täynnä aitoa närkästystä ja loukkaantumista.
Karjuin naurusta.
Muusikko ei ollut yhtä huvittunut ja uhkasi lähteä kotiinsa.
Lepyttelin äijää ja telkesin kissan eteiseen. Jatkoimme puuhastelua.
Kissa ei ollut tyytyväinen kohteluunsa ja aloitti hyppimisen sekä ovenkahvassa roikkumisen, koko talo raikui.
Ei siinä mitään, ovi auki, ole hyvä voit tulla takaisin.
Elämöinti jatkui entistä pahempana ja muusikollakin oli tunnelma laskenut. Telkesin kissan kuljetushäkkiinsä ja taas jatkettiin.
Lopulta seurasimme minuutin verran suu auki kun kissa rymisteli huoneen poikki kuljetuslaatikon kanssa, se teki häkistään ohjuksen reutoen sen sisällä kuin mielipuoli. Katsoimme parhaimmaksi lopettaa lemmiskelyn ja pukeutua. Muusikko poistui turhautuneena öiseen Hakaniemeen.
Minä jäin istumaan sängynlaidalle ällistyneenä tilanteen saamasta käänteestä.
Häkistä vapautettu kissa nukahti kirjahyllyyn.
Seuraavana aamuna tein taas lähtöä kouluun.
Unet oli ollu mitä ne nyt enää tuossa vaiheessa oli. Lenkkareita jalkaan kiskoessa tajusin liian myöhään, että katti oli kussut toiseen niistä.
Ystävällisesti sinun,
Antisankaritar
[url=https://www.facebook.com/Antisankaritar]Antis Facebookissa[/url]
