Hullua on tämä elämä. Olen lähes neljän viikon työrupeaman jälkeen ihan helvetin puhki ja rämänä. Huomenna teen sen, mitä olen suunnitellut jo maanantaista asti. Nollauskännit. Tuskin auttaa, mutta varmana kokeilen! Uusi työympäristö on pistänyt sietokyvyn koetukselle. Tauotonta puhetta riittää kello kahdeksasta pitkälle iltapäivään ja ruoka- ja kahvipaussejakaan harvemmin saa viettää rauhassa lehteä lukien.
Kävi nähkääs tämmönen ihan vitun ”hyvä” tuuri taas.
Uuteen työympäristöön tutustuessa juttelin kahviossa ihmisten kanssa. Sattumoisin pöytään änkäytyi joku ihmeellinen, etäisesti Arvi Lindiä muistuttava, sinisiin haalareihin pukeutunut hitsaaja/muuraajaa/puupalikanleikkaaja. Well, well..
Kaveri otti asioikseen multa ruveta ohimennen kyselemään mielipidettä paikallisaviisissa ilmestyvään fingerpori-sarjakuvaan. En tajunnut, ja tässä kohtaa potkasen itseäni jalkaan, että siinähän se teeveenkokoisiin silmälaseihin sonnustautunut kilpatanssinharrastaja yritti mua viehätellä. Joko mä olen todella tyhmä, tai en ole vielä kokenut näin viehättävää lähestymistapaa.
Suu täynnä sämpylää yritän siinä teennäisesti nauraa että hehe, onpas se Jarla taas tälle päivälle keksiny mahtavan jutun.
Noloksi se meni siinä vaiheessa kun kaveri ehdotti että tulisi korjaamaan työmatkallaan mun temppuilevan digiboksin (jotainhan siinä piti jutella, kerroin telkkariongelmasta, ei olis pitäny) Ehdotuksen kuultuani livahdin helvetin äkkiä vessaan ja keksin siellä älyttömän hyvän suunnitelman. Sanoin takaisin tullessa ukolle että on vähän kiirettä tänään, ehkä joku toinen päivä. Se jopa toi mulle lainaan jonkun antennivahvistimen tapaisen vempeleen, jonka olis pitäny auttaa tv-teknisiin ongelmiin. No ei auttanu. Huvittavaa oli myös se, että hän pyytämättä siis toi tämän värkin lainaan ja oli ”ohimennen hutaisten” piirtänyt mukaan kaavion, miten johdot yhdistellään. Toisin sanoen käyttänyt piirtämiseen pari huolellista tuntia..
Oman logiikan mukaan olisin myös tuikannut sähköjohdon seinään ja kahdella eri antennipiuhalla yhdistelly hifi-centerini palikat toisiinsa.
No mutta. Setä oli vissiin päättänyt että tuosta hän morsiamen ottaa, vähän niinku ohimennen kädet taskussa vihellellen.
En ole pariin viikkoon saanut enää kahvittelurauhaa, ja tänäänkin se urpo änkes samaan pöytään vaikka tein pikku barrikadit repusta ja takista, ettei ainakaan ihan vastapäätä saati viereen pääse istumaan. Silti hän asetteli hartaasti lehden ja kahvikuppinsa mun murolautasen valloittamalle pöydälle ja yritti taas tehdä tikusta asiaa. Moikkasin lyhyesti ja käännyin lukemaan vanhaa lehteä, mistä hän saikin syyn kysellä onko se tämän päivän lehti vai vanha? Jätä mut rauhaan urpo!!!
En haluaisi näpäyttää äijää mitenkään rumasti että ”Anteeks, voitko vittu jättää mut rauhaan, sä oot epämiellyttävä ja lähempänä kuuttakymppiä, ihan sama harrastatko kilpatanssia vai karatea, mua ei kiinnosta!” mutta kai se on kohta pakko jos aikoo mielenrauhansa säilyttää. Mielenterveytensä…
Mä siis vapaaehtoisesti siirryn popsimaan eväitäni ihan jonnekin muualle kun missä tää äijä voi mua tuijotella. Ja sitähän se myös on tehnyt useaan otteeseen, kun ei ole samaan pöytään päässyt, tuijottelee puolihuolimattomasti jostain nurkkapöydästä lehden yli. Tämä alkaa käydä vähän hermoille ja niin epämiellyttävä kun tyyppi aluksi oli, nyt se on jo kuvottava. Sääliö.
Myöskin sauhuttelurauhani on viety. Tämä työpaikkani arvilind ei kessuttele, mutta jostain saatanan syystä (miksiköhän…?) se on ilmestynyt muutamia kertoja tupakkakatokseen kädet taskussa ”rennosti” juttua iskemään. Viimeks ku se tän tempun teki, olin niin helvetin vihainen sen tarinan iskennästä, että tumppasin sätkän (unelmissani sen naamaan) parien savujen jälkeen tuhkikseen ja lähdin takaisin sorvin ääreen kantapäät paukkuen, aivan helvetin raivoissani. Ripeistä askeleistani huolimatta tämä kuvatus yritti pysyä kannoilla, edelleen rennosti kädet taskussa tyyliin ”tässä minä nyt käppäilen rennosti tämän tytön kanssa”. Meinasin katkasta siltä jalat, saatana.
En tajua, mistä se sai noin älyttömän draivin juosta mun perässä. Mä en ole flirttaillut sille, vain jutellut mukavia kuten tapana on. Olen blokannut sitä kohtuuaggressiivisesti jo melkein pari viikkoa, ja vieläkin se katselee haikein silmin mun perään ja yrittää juttusille. Mua tämä tillottaminen ärsyttää niin paljon, että olen valmis tekemään äijälle sen viimeisen palveluksen, eli hautaamaan duunipaikan takapihalle elävänä. Vitsi vitsi. Jättäs vaan mut rauhaan, mokoma ”kilpatanssin harrastaja, tosin parini juuri lopetti…..” <- JOO, SITÄKI VARMAAN VITUTTI!!!!!