Halloween. Halloveeni kuten meillä savossa jotkut sanoo, minä mukaanlukien.
Meillä oli muksuna tapana (yrittää) tehdä pieniä taikauskomuksellisia temppuja.
Yksi niistä oli mennä kylppäriin, sammuttaa valot, sytyttää kynttilä, pistää kraana auki ja katsoa peilistä.
Kuulema sieltä saattoi nähdä jotain: paholaisen tai jotain muuta.
Olin paskahousu. Kerran tein kaikki tarvittavat toimenpiteet (olin 13-vuotias) ja seisoin minuuttikaupalla kynttilänvalossa pimeässä vessassa valuttaen vettä mutten kyennyt katsomaan peiliin.
Pelotti iha saatanasti ja olen ihan tyytyväinen siitä etten pelaillut enempää tuon toisen maailman kanssa josta olemme tarinoita kuulleet.
Muutamia vuosia myöhemmin keräännyimme kaveriporukan kanssa maaseudulle tyhjillään olleeseen lapsuudenkotiini. Talossa oli hajanaista kalustusta mutta ei suinkaan kodikasta. Mukana oli mun lisäkseni neljä muuta tyyppiä joista kahdella oli vahvaa mielenkiintoa spiritismiin. Mukana jäppisillä oli aakkoslauta (Ouija-lauta).
Illan tullen otettiin vähä sidukkaa ja ööliä ja katsottiin että talon entinen pieni keittiö oli sopiva paikka istua ja puuhailla laudan kanssa.
Paikka oli tavallaan talon risteyskohta: yhdessä suunnassa oli ovi ulos, toisessa suunnassa väylä olkkariin ja kellariin ja näiden lisäksi ovet kahteen makkariin.
Istuttiin siinä kynttilänvalossa ja yritettiin siinä porukalla manata henkiä. Minä ja mukana ollut tyttökaverini oltiin paskat housussa, katsottiin toisiamme sivusilmällä ja kumpikin oli kasvoiltaan vihertävänvalkoinen. Poijaat sen sijaan repesi nauramaan vähän väliä. Haluttua lopputulosta ei koskaan saavutettu joten lauta pistettiin syrjään ja töristiin tunti niitä näitä. Kello alkoi tulla puoltayötä kun porukka hajaantui nukkumaan, minä menin olohuoneen sohvalle.
Kerrottakoon että olohuone oli ihan saatanan iso tietyllä mittapuulla. Talo oli remontoitu vanhaan kyläkauppaan ja olkkari oli entinen myymälä. Sohvalta mulla oli suora näkymä keittiön kautta yläkerran portaisiin. Portaita en kylläkään nähnyt, vain käytävän mistä ne lähti yläkertaan. Ikkunat oli entiset myymälän ikkunat, todella isot nekin joten ulos näki todella hyvin.
Yläkertaan kukaan ei suostunut menemään. Siellä oli yksi iso avovintti sekä kolme pienempää vinttikomeroa. Jokainen järkevä varmaan mielessään ajatteli että tuonne ei kyllä mene hullukaan vapaaehtoisesti.
Yritin nukahtaa sohvalle mutta jäin kuuntelemaan yläkerrasta tulevia ääniä. Ensin mä en reagoinut mitenkään, tuuli se vaan narisuttaa vanhaa mökkiä. Sitten aloin kuulla askeleita. Tunsin jokaisen lattialaudan yläkerrassa ja TIESIN että jotain siellä nyt tapahtuu. Kuulin hitaita askeleita yläkerran isosta makuuhuoneesta ja tiesin tarkalleen missä kohtaa askeleet oli menossa.
Jäykistyin kauhusta. Yritin myös vakuutella että kuulen harhoja, tämä ei ole todellista.
Kylmä hiki alkoi virrata ja päästä varpaisiin kävi kylmä kihelmöinti. Makasin sohvalla ja kuuntelin, askeleet siirtyi pikkuhiljaa portaiden yläpäähän ja tiesin että kohta on aika liipasta turvaan. Yläkertahan oli tyhjä, sinne ei mennyt ketään joten miten sieltä voi tulla joku alas?!
Kuuntelin peiton alla ensimmäistä askelta ylimpään rappuun, senkin äänen olin tuntenut lapsuudesta saakka, tiesin tasan tarkkaan miten ylimmäinen rappu narahtaa. Paniikissa mietin että pitäisi nyt laittaa äkkiä valot päälle ja vaan paeta mutta en pystynyt liikkumaan. Silmät mollotti päässä, jokaikinen hius sojotti niin pystyssä kuin suinkin, koin puhdasveristä paniikkia ja kauhua. En voi korostaa kyllin sitä seikkaa että oikeasti pelkäsin tulevani hulluksi.
Askelma askelmalta kuulin kuinka jotain oli tulossa alakertaan. Laskin mielessäni sekunteja ja askelmia että milloin sieltä rappukäytävästä ilmestyy jotain näköpiiriin. En toki tiennyt mitä sieltä olisi tulossa mutta jotenkin arvelin sen liittyvän aiempaan leikkiin aakkoslaudalla.
Kuuntelin askeleita, portaiden narinaa, nyt alkoi jo poskia kihelmöidä ja poltella, kohta se järki lähtee, en ole ikinä pelännyt niin paljoa.
Lopulta, lopulta, lopulta ikuisuuden jälkeen sain tempaistua peiton kainaloon, valot päälle ja syöksyin talon toisessa päässä olevaan makuuhuoneeseen. Siellä nukkui ihan levollisesti spiritismistä kaikkein eniten kiinnostunut kaveri, sillä ei näyttänyt olevan huolen häivää.
Samantien aukesi toinen makuuhuoneen ovi ja tyttökaverini seisoi siinä silmät teevadin kokoisina.
– Mitä tapahtuu?
– No ei tässä… rupes pelottamaan…
– Mua pelottaa kans…
– Joo… meen tohon nukkumaan… meinas järki lähtee äsken…
– En saa nukuttua, kuuluu jotain ihme ääniä…
– ….. en minäkään oikein….
Rauhoteltiin toisiamme ja painuttiin nukkumaan, kaveri sänkyyn, minä matolle. Oven laitoin ihan helvetin tiukasti kiinni, lukkoon sitä ei saanut (ja siitähän oliskin varmaan apua ollut).
Koko loppuyön makasin hereillä, kuuntelin ääniä ja tunsin kerta toisensa jälkeen kuinka mun läpi meni semmonen vittumainen kylmä kihelmöinti. Makasin lattialla ja jonkinlainen kylmä pilvi laskeutui ikäänkuin mun läpi samanaikaisesti päästä varpaisiin. Pelkäsin edelleen enemmän kuin koskaan ja mietin vaan että kunhan aamu tulee, tilaan kyydin kotiin enkä ikinä tule tänne takaisin.
Siinäpä se tarina kaikessa lyhykäisyydessään. Varmasti suurin osa on mun mielikuvituksen tuotetta mutta toisaalta jotenkin uskon näihin juttuihin ja varsinkin siihen ettei pitäisi pelleillä asioilla joiden seurauksista ei ole täyttä varmuutta.
Laskelmieni mukaan talon myynnin jälkeen se on kiertänyt kädestä käteen varmaan kymmenellä eri omistajalla.
Joskus, ihan toisinaan tekisi mieli ottaa yhteyttä meidän perheen jälkeen talossa asuneisiin ihmisiin ja tiedustella, onko siellä koskaan tapahtunut mitään omituista?
Merry fucking Halloween,
Antisankaritar
Lisää höpötystä [url=https://www.facebook.com/Antisankaritar?ref=hl]Facessa[/url]