Tänäpänä tuossa ennen kuutta käveleskelin paikallisen kulttuuritalon suuntaan (maalauspiiri).
Huomasin yhtäkkiä kelailevani juttuja jotka ovat äärimmäisen noloja itselleni ja varmasti kiusallisia muille.
Epäilemättä monelle on tuttu tunne se, kun muistaa tehneensä jotain todella typerää tai noloa. Esimerkkinä voin kertoa ihan tämmösen perusjutun:
Lähetin (pari vuotta sitten) viestin tyypille, johon olin vuosikausia sitten rakastunut. Olin humalassa kuin apiaani ja aiemmin samana päivänä vaihdellut viestejä hänen kanssaan kohtuulliseen normaaliin tapaan.
Jotenkin mystisesti kävi sitten niin että hieman ennen vaipumista humalaiseen kuola-poskella-uneen, olin kirjaillut viestin joka meni suunnilleen näin:
Kaipaan sinua, tuu käymään joskus.
Taustana voin kertoa että ryssin homman aiemmin hyvinkin perusteellisesti ja häpäisin itseni ja koko naissukukunnan maineen ripustautumalla tyyppiin ja vainoamalla sitä o_O
No kamoon. Mä omasta mielestäni rakastin tyyppiä joten pieni stalkkerointi ja mustasukkailu oli paikallaan. Ihan kipeetä toisinsanoen. Nyt kun mietin kuviota, häpeän vieläkin silmät päästäni. Onneks en oo törmännyt herra ihanaan enää pitkään aikaan koska en varmaankaan pystyisi sitä kaikesta välimatkasta huolimatta katsomaan silmiin.
Laitoin siis kaipaavan tekstiviestin ja sammuin. Aamulla heräsin kamalaan päänsärkyyn ja taispa siinä yrjökin lentää. Siinä lavuaarin päällä rönytessä äkkiä muistin… NOOOOOOOOO! Facepalm oli mulle ehkä tossa vaiheessa vielä tuntematon sana mutta käytännössä sitä kokeilin sillä hetkellä. Hakkasin otsaani samalla kun yökyttelin ja mietin vaan että ei vittu, tämä on peruuttamaton, ei saa takaisin, NOLOOOOOOOO…. mut ehkä se viesti ei lähtenytkään. Eikös? Rakas Jaffe, sano ettei se viesti lähtenyt!!
Paskan maku suussa ryntäsin selaamaan puhelinta ja voi perkele, todisteet olivat ilmiselvät. Viesti oli lähtenyt maailmalle kello 03:40, ihan ihmisten aikoihin, jeeep.
Siihen aikaan mulla oli vielä pre-paid numero. Aloin hakata viestiä jossa yritin parhaani mukaan korjata ja selitellä että eihän tässä mitään, vähän olin vaan liikuttunut kaikista kauniista muistoista ja läpäläpä. Hit send vaan saatana se viimeinen lantti oli kulunut tuohon tunnustustekstariin.
Hautasin pään tyynyyn ja mietin että tästä ei enää nousta, olen vieläkin pahemmin häpäissyt itseni kuin koskaan ennen, miten saatoin tehdä tämän erheen, vittu sitä on taas ihminen ollut äärimmäisen harkitseva jne. Naama oli tulipunainen ja silmissä pyöri, hävetti. Tais siinä verenkiertokin pysähtyä.
Mulla ei tuohon aikaan myöskään ollut tietsikkaa ja olipa kaikki liikenevät rahat sijoitettu tuoppiin jos toiseenkin että puheaikaa ei päässyt lataamaan. Mikä neuvoksi?
Päätin kaikesta oloilusta huolimatta polkaista pyörällä serkun luokse vähän matkan päähän. Siellä on tietsikka joten tää keissihän olikin sillä siivottu! Näin minä siis ajattelin ja puhtaaksi pesin tilannetta mielessäni.
Asetuin taloksi serkkulaan ja aloin facebookin kautta selittämään. Selitin ja selitin minkä keksin, yritin vieläpä vaikuttaa fiksummalta kuin olin ja olla mahdollisesti tunnustamatta että olin kännissä tekstaillut.
Vastaus tuli: Ai. En minä kyllä oo mitään viestiä saanut.
Että tä? Ei kuulema ollut mitään viestiä tullut, hehheh.
En tänäkään päivänä tiedä, halusko entinen armaani tehdä minulle palveluksen, ikäänkuin armolaukauksen että viestiä ei ole tullut, tai sitten oli, muttei halunnut minun innostuvan enempään viestittelyyn. Kaikenkaikkiaan tyylipuhdas häpäisy itseltäni. Kymppi plus.
Että tämmönen tuli mieleen aiemmin illalla. Jostain syystä sama juttu putkahti päähän uudestaan täsmälleen siinä kohtaa missä se menomatkallakin oli mieleen juolahtanut.
Miksi nämä nolot muistot eivät vain voisi painua unholaan?
Luonnollisesti olen luonut lisää muistoja joita en varsinaisesti lämmöllä ajattele. Ihminen oppii kantapään kautta, aye? Vitut.