Olettekos koskaan intoutuneet seuraamaan jumalista ohjelmaa tv7:lta? Minäpä ihan piruuttani yks päivä katoin että mitäs uutta ne uskovaiset on tälle päivälle keksiny. No, siellä oli menossa TVseiskan oma Pikku Kakkonen, tosin tämä lastenohjelma oli nimeltään Lasten taivas. Sinne saa lapsukaiset lähettää omia piirustuksiaan ja villasukkiin pukeutunu nuori nainen kertoo meille tyhmille pakanoille, mitä kuva esittää.
Tähän väliin totean että tällä Lasten taivaan juontajalla on lieviä ongelmia ulosantinsa kanssa, se tekee kasvoillaan tahattomasti tosi hassuja ilmeitä selittäessään piirustuksien tarinaa, pysy siinä sitten vakavana…
Vittu että minnuu karmas ku tajusin että jotkut muksut, jotka hyvä kun siis osaavat piirtää, oli kuvaillu piirustuksessaan jonku kultaisen vasikan palvontahomman aasta ööhön.
Mimmi oli ihan kliimaksissa pikku-Juhon tai whoever se lapsipolo olikaan, taidepläjäyksestä. Siellä selitettiin sitä kun jotkut kieltää jeesuksen ja uskoo muihin juttuihin (tai ei usko oikein mihinkään) ja miten kurja homma se niille jahvenkieltäjille on sitte ku pannaan uuniin palamaan. Mutta kaks vai kolme raamatun jäpää luotti herraan senverran että herranenkeli tuli heidän kanssaan sinne uuniin ja suojeli heitä tulelta. Meikä yrjöö ja huutaa. Olis kiva tietää minkälaisia painajaisia "uskova" lapsi näkee?
Musta on hiukan pelottavaa että jotkut ihan pikkupennusta saakka aivopestään uskomaan tämmösiä juttuja että jos teet väärin jotain jumalhahmoa kohtaan nii joudut uuniin. Olisi vähintäänkin reilua että jokainen saisi edes vapaasti valita, pestäänkö aivot ja millä! Saati että ehtis jonkinlainen elämänkatsomus ihmiselle luonnostaan kehittyä eikä joku kipee lahko ymppää sua täyteen heti kastemaljan äärestä lähtien uskonnollista shittiä.
Uskonvapaus. Vapaus uskoa? Miten voidaan puhua uskonvapaudesta siinä tapauksessa kun Juho 5v siteeraa raamattua jokapäiväisessä elämässä. Ei ketään normipentua voi kiinnostaa raamattu tai uskonto ylimaallisen paljon, ellei sitä istuteta tuntikausia just joissain palvonta/laulutilaisuuksissa ja kotona rukoillaan joka välissä ja katotaan tvseiskaa.
Eräänä päivänä läheisen yliopistokaupungin torilla nuori nainen tuli tekemään asiakaskyselyä mulle ja mun kaverille. Pokkana heti kysyin että mitä saahaan palkinnoks, yleensä on tullu suklaata tai jotain leffalippujen tapaista >:) Mimmi häkeltyi että voisittehan te tulla tonne seurakuntaan joku päivä… Sanottiin ettei me haluta mut kysy silti mitä olit kysymässä. Metroseurakunnan asiakaskyselyyn kuului tasan yksi kysymys: uskotko jeesuksen tehneen ihmetekoja?
En usko, vastasin. Kaverini oli samoilla linjoilla. Viitattiin ateistiseen elämänkatsomukseen jota molemmat lämpimästi kannatamme ja tää jeesuksen kätyri kysyi olemmeko ihan itse "tulleet ateisteiksi?" Meinasin heläyttää että ei tietenkään, mut on aivopesty niinku sutkin, mut mä en vaan usko jeesukseen! Hähäähhä!
No, kerrottiin että ihan pitkällisen pohdinnan ja aikaisemman hyvinkin "värikkään" uskonelämän jälkeen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta olla vaahtoamatta jeesuksesta ja uskoo vaikka siihen kuuluisaan "korkeampaan voimaan". Mieluummin uskotaan vaikka historiallista Ukko Ylijumalaa, mitä täällä suomessa aikoinaan palvottiin ennenku uskonpuhdistus tuli ja teki selvää meidän omasta kantauskonnosta. Joo, tattis.
Keskustelu siirtyi siis ihmetekoihin. Vastauskaavakkeeseen oli varattu tilaa monta riviä ihmisten tarinoille ihmetekojen todistamisesta. Meidän kohdalla kumpaankin paperiin tuli vain lyhyt "ei", mikä kyllä huvitti mua suuresti. Olis vissiin pitäny tempasta joku tosi mehevä juttu hatusta ja ihan pokkana kertoa mitä ikinä mieleen juolahtaa. Tää seurakunnan lady sanoi jotenki tärkeenä siinä että hän on kerran todistanut kuinka syöpä paranee rukouksen voimalla. Totesin siihen että en usko ennenku näen lääketieteelliset todisteet, mustaa valkoisella. Mua yritettiin vakuuttaa asian todenperäisyydestä, mutta kun vaatimalla vaadin tieteellistä näyttöä, keskustelu loppui. Toki meitä siis pyydettiin metroseurakuntaan "vaihtamaan näitä mielenkiintoisia ajatuksia", mut meillä sattu just olemaan kassissa pari vanhaa Jallua ja Iso Kallee mitkä oltiin samana päivänä divarista haettu ja nälkäkin vaivas joten kiitimme kutsusta ja mentiin Heseen syömään.
Hamburgeria mutustaessa tulin pohtineeksi edesmenneen ukkini kohtaloa. Hän kuoli vuonna 1986 syöpään. Harmittaa etten tullut seurakunnan naiselle kertoneeksi että mummo kyllä rukoili kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että ukki paranis mutta niin ei vaan käynyt. Eli jos rukouksen voimalla voi parantua, minkä takia mun ukki kuitenkin kuoli?
Pyydän, älkää yrittäkö aivopestä ihmisiä, te uskonnonviemät sekopäät. Teidän takia maailmassa on niin monet asiat päin vittua kun ihmiset ei enää sodi vaan uskonto ja ihan ihme periaatteen-vuoksi-nyt-räjäytämme tämänkin-helvettiin-meiningillä ollaan menty jo vuosikymmenet, sadat.. tuhannet…
Annettakoon ihmisille vapaus toki uskoa mihin huvittaa, mutta jätetään toisten usko rauhaan. Ja suoraan sanottuna on helvetin ikävää kun mua pidetään saatanan kätyrinä, koska mun elämänkatsomus on ateistinen. Millä vitun oikeudella te voitte leimata mut joksku herra pukinsorkan kaveriks? Tehän ette kuulema tuomitse vaan jumala. Sopii miettiä siellä taivaan ovella sitten ku sitä viimeistä tuomiota kuuntelette, että mitä se teidän jumala on mieltä omasta mielivaltaisuudestanne maan päällä. Jos se kerran oman poikansakin antoi ristinjatkeeks, niin luuletteko että teillä käy yhtään sen paremmin? >:)
Tsemppiä yläkertaan. Tulette tarvitsemaan sitä. Urpot.