No haettiin.
Oltiin niin väsyneitä, laiskoja ja teki mieli testata pitäjämme uusi kebabmesta.
Olemme tähän asti olleet kiusallisen uskollisia eräälle mukavalle turkkilaiselle, hänen vaimolleen ja lapsilleen. Jeps, helpostihan sitä Aziziin tutustuu kun samassa paikassa pyöritään aika usein.
Päätettiin kuitenkin pitkän päivän päätteeksi käydä vieraissa. Vasta-avattu pizza-kebabbila vaikutti lupaavalta, ikkunoissa oli huurreteippaukset eikä sisään näkynyt hyvin. Sinne siis!
Perussettinä mainittakoon loosit, missä istua ja syödä. Tai jotain siihen suuntaan. Paikka oli tosi autio ja suorastaan hupaisan kolkko. Ulkoapäin se näytti vähän kodikkaammalta. Johtui varmaan niistä hienoista teippauksista ja korotetuista ikkunapaikoista.
Astuimme sisään tähän autioon pizzan ja kebabin ihmemaahan. Ketään ei näkynyt missään. Jotain lorinaa kuului jostain ja vasta myöhemmin tajuttiin että limukaapin vieressä oli suihkulähde. Loistava sisustuselementti varsinkin kun tajuaa että paikassa on sellainen, eikä putkirikko.
Arasti otimme askeleen kohti tiskiä. Hinnasto oli kassan yläpuolella. Lähtökohtaisesti kaikki maksaa 7 euroa, paitsi että kaikki on avajaistarjouksena vitosen (olen saattanut ehkä joskus mainita vitosen pizzoista jotain..) Perhepizzat varmasti maksais 13 euroa, paitsi kun nekin on joka vastaavassa paikassa ikuisessa tarjouksessa. Ota näistä hinnoista selvää. Halpaa on, se on selvä.
Arka askellus kohti kassatiskiä, missään ei ketään. Kunnes olen aivan rintamus kiinni kassassa ja tajuan että minua tuijottaa ruskea silmäpari puoli metriä alempaa.
Ajattelin että jos täällä on töissä vaahtosammuttimen kokoinen pizzakokki, hajoan.
Äijä ei selvästikään ollut metriä pidempi, koska tervehdittyäni tyyppiä ruskeasilmäinen tillottelu jatkui mainitulta korkeudelta.
Tiskin takaa jatkui liikehuoneisto keittiöön, ei mitään seiniä välissä. Pizzauuni törötti keskellä autiota huoneiston keski/takaosaa ja muutenkin huone tuntui kaikessa autiudessaan jatkuvan loputtomiin. Kassan vieressä oli paljon tyhjää tilaa, joka oli käytännön syistä valjastettu varastotilaksi limpparikoreille.
Muistan miettineeni että miten toi äijä ylettää pizzauuniin kun sen silmät on hyvä jos ovenkahvan tasolla, kai täällä on joku toinenkin tämän kanssa töissä, apua mitä tämä on!?
Kohtuu kiireisen päivän jälkeen ei jaksais mitään käytännön piloja tai piilokamerajuttuja ja tämä vaikutti justiinsa jommalta kummalta.
Suddenly kuten engelsmanni sanois, tiskin takana piileskellyt kääpiö suoristautui. Se olikin ihan normimittainen kännykkäänsä näpyttelevä nuori mies. Oletan tai jäin siihen olettamukseen että sitä harmitti kun tekstittely jäi asiakkaiden takia kesken.
Tilasimme kepsut ja yritin pitää lärvini peruslukemilla koko tilaus- ja maksusuorituksen ajan. En uskaltanut katsoa herraseuralaistani päinkään. Vaikka sillä onkin pokerinaama happoterästä, repeäminen kuitenkin näkyy ja kuuluu. Katse tiskiin päin!
Tämänkertainen kepsumestari oli varsin tuntematon tuttavuus, en ole sitä kylillä koskaan nähnyt.
Hirvittävä ajatus juolahti mieleen; entä jos ne on syndikaatissa keskenään, nyt on avattu tämä uusi paikka jotta entisen voi ajaa alas ja perhana soikoon, sinne menee mun lempiannokseni ja mukava palvelu, eiiiiiiih! Just kun olin ehtinyt tutustua ja heittää huulta vakipizzeriani äijän kanssa, paikka on takuulla menossa kiinni! Kai se tulee tänne töihin!? Entäs sen mukava rouva joka ei puhu suomea! Eiiiii! Ei käy! En jaksa näitä muutoksia! Aina vaan muutoksia!
Hapan nuorimies oli poistunut jonnekin maailman ja liikehuoneiston toiselle laidalle valmistamaan eväitämme ja edellä mainittu huolenaihe tuli keskusteltua hiljaisella äänellä puhki.
Sapuskan valmistuminen ei kestänyt pitkään, hapan nuorimies toimitti nyssäkän purtavaa suoraan odottavaan, hikiseen kouraani in no time ja poistuimme nälkäisinä kotia kohti.
Kebabliha oli täyttä kuraa. Tosin en ole täsmälleen oikeanlaista maistanutkaan, mutta parempaakin olen saanut kun tämä koiranruokaa muistuttava lötköpötkö. Seassa oli jotain jänniä paloja, joita hampailla ei saanut rikki.
Siippani kepappipoksissa oli musta hius. Nappasin sen sormieni väliin ja totesin pahoitellen että se on mun kun just haroin hiuksiani pöydän ääressä, älä nirsoile. Pieni vetolujuustesti ja toteamus: ei kyllä se oli happaman kebabkokkimme hius.