Katsoin eilen elokuva The last king of Scotland. Täytyy sanoa, että olipa vaikuttava leffa. Näyttelijäsuoritukset olivat loistavia, ja tarina (tositapahtumiin perustuva) samaan aikaan sekä karmiva että pohjattoman surullinen. Se oli sellainen elokuva, joka jää mieleen pidemmäksi aikaa, mitä muuten omalla kohdallani tapahtuu harvoin leffojen suhteen. Kirjat jäävät useammin soimaan mieleen. Mutta tosiaan, tämä ylsi sille tasolle. Kun se loppui, lähinnä vain itketti. Ajattelin juuri näkemääni ja se taas sai ajattelemaan paljon muutakin. Sitten itketti lisää. En silti kadu että katsoin sen. Tunne-elämyshän se oli, kaikessa murskaavuudessaankin.
En nukkunut yksin, O oli luonani. Tuntemukseni sitä kohtaan heittelivät laidasta laitaan enkä tullut yhtään viisammaksi niiden suhteen. En kuitenkaan jaksa stressata sitä nyt. Tapahtuu mitä tapahtuu. Nyt oli kuitenkin hyvä olla.