Huh. Nyt on melkoinen olo. Eilen oli tarkoitus oli mennä shoppailemaan, Maijan keikalle ja sitten hiukan jatkamaan baariin. Tarkoitus oli pitää hauskaa, mutta vain sen verran, että aamullakin olisi vielä hauskaa. Tarkoitus oli myös nukkua yli neljä tuntia. Kaikki menikin ihan suunnitelmien mukaan siihen asti, kun tultiin keikalta kaverin luo hiukan aloittelemaan baaria varten. Keikalla oltiin miltei selvinä.
No, leijonaa ja karpalomehua oli vähän liikaa. Ja tokihan se piti kaikki juoda pois vanhenemasta. Tarkoitus oli lähteä baariin jo yhdentoista maissa mutta koska pullot tosiaankin oli tyhjennettävä, lähtö tapahtui vasta ennen yhtä. Baarissa nestetasapainosta piti huolehtia tilaamalla vielä muutamat karpalovodkat. Tunnelma oli arvatenkin melkoisen hilpeä.
Ehkä siinä vaiheessa kotiin lähteminen olisi ollut suositeltavaa, kun aloimme leikkiä hikkausleikkiä pöydässämme. Tietenkin minun aloitteestani. Jokaisen piti tehdä hikkausta muistuttava ääni ja samalla ”hytkähtää” ylöspäin. Kukin sai tehdä tämän eleen milloin tahansa, muttei samaan aikaan toisen kanssa. Sitä piti siis varoa. Jos sai kolme hytkähdystä putkeen ilman että kukaan ehti väliin, voitti. Älkää kysykö mistä tämän pikku kisan keksin.
Seuraavana oli vuorossa kasvisten nimien sanomista huulet hampaiden päällä. Pointtina oli se, ettei saanut nauraa puhuessaan. Ilmeisesti myös perunasalaatti ja säilykepersikka kuuluvat kasviksiin, ainakin yöllisen humalatilan perusteella.
Ennen viittä päästiin nukkumaan ja herätys koitti puoli yhdeksältä. Voi mikä ihana tunne! Elämä tuntui ehkä epäreiluimmalta ikinä. Ihme että päästiin vapinalta ja muilta krapulan ilmentymiltä ylös ja ulos.
Olo on yhä mitä karmein. En enää ikinä juo karpalovodkaa. En ainakaan tuossa seurassa. En ainakaan ensi viikonloppuna.