Nyt olen toipunut hyvän uutisen aiheuttamasta järkytyksestä. Onhan se nyt vallan pöyristyttävää että synkkyyden keskelle tupsahtaa vaihteeksi jotain positiivista. Kyllähän siinä meinaa mennä pasmat pahasti sekaisin. Onneksi olo on jo normalisoitunut.
Huomenna onkin edessä retki Helsinkiin. Täytyy lähteä jo aamuyhdeksän junalla, sillä kaveri tahtoo kierrellä kauppoja oikein antaumuksella ennen iltaa. Itseäni sellainen ei tässä suhteellisen rahattomassa olotilassa jostain kumman syystä hirveämmin innosta, mutta olenpas nyt kiva ja kiltti kaveri ja toimin sitten vaikka makutuomarina. Iltasella mennään Vilkkumaata katsastamaan Nosturiin ja kaipa sitä sen jälkeen täytyy iltaa vielä jatkaa jossain. Saa nähdä, viihdynkö Helsingissä torstaihin asti vai tulenko (maito)junalla takaisin jo keskiviikkona.
Kävin tuossa vähän lenkkeilemässä ja koska lenkkarit ovat tehneet katoamistempun, laitoin sisäpelikengät jalkaan. Eihän niitä ulkona tulisi käyttää, mutta kun ei ollut muitakaan lenkkikenkiä, niin ajattelin että tämän kerran… Ja tähän se kyllä jäikin. Koko lenkki meni yhdeksi liukasteluksi kun kengät meinasivat jatkuvasti lähteä alta pois. Ihme etten kaatunut. Onkohan tasapainoaistini yllättäen kehittynyt vai mistä johtuu että tavallisesti viikottain kaatuileva tyyppi ei ole tänä syksynä kellahtanut kumoon vielä kertaakaan? Paitsi sisällä viime viikolla, mutta sitä ei lasketa koska se oli kissan vika.
Kävin myös vanhempien kotikunnan pankissa hakemassa uuden kortin tililleni jonka otan taas käyttöön. Esitettyäni asiani pankissa huomasin, etten ollutkaan ottanut henkkareita mukaan. Pankkivirkailijan mielestä tämä ei kuitenkaan ollut pulma eikä mikään. Hän totesi että itse ei minua tunnista, mutta kysyi kahdelta muulta virkailijalta, tunnistavatko nämä. Virkailijat kysyivät nimeäni, mutta eivät sen perusteella ilmeisesti tunnistaneet minua. Enpä kyllä sellaista odottanutkaan. Jostain syystä kerroin kenen tytär olen, ja johan virkailijoiden kasvot kirkastuivat. ”Kyllähän me sun äitisi tunnetaan ja on teissä kieltämättä samaa näköä.” Asia oli sillä selvä ja kortti ojennettiin minulle iloisin mielin. Melkoisen pöyristyttävää toimintaa.
No, eipä heitä ainakaan hätävarjelun liioittelusta voi syyttää 😀