Hyvän kaverin pitkäaikainen poikaystävä meni pettämään. Pettäminen oli harkittua, ja lisäksi kyseinen henkilö valehteli asiasta ystävälleni kolmen päivän ajan. Niin kauan, kunnes ystäväni sai väkisin kaivettua hänestä jo tietämänsä totuuden ulos.
On todella paha mieli ystävän puolesta. Siinä on mies, josta ei olisi ikinä uskonut moista. Tapaus on täysi järkytys kaikille heidät tunteville. Mutta näin se elämä kai menee. Ihmiset eivät todellakaan ole aina sitä, mitä näyttävät olevan.
Pettäminen on kamala, inhottava, halveksuttava asia jo silloin, kun se tapahtuu ”vahinkona”, suunnittelemattomana virheenä. Vielä kieromman ja vastenmielisemmän siitä tekevät suunnitelmallisuus ja valheet. Erittäin vaikea on ymmärtää sitäkin, että tämä mies hyökkää täysillä ystävääni vastaan nyt, kun asia on selvinnyt. Kai se on jonkinlainen puolustusreaktio, mutta ei todellakaan ymmärrettävä sellainen. Vähintä mitä toinen voisi tällaisessa tilanteessa tehdä, olisi häntä koipien välissä suoritettu nöyrä anteeksipyyntö. Vaan eipä ole kuulunut mitään sen suuntaistakaan.
Ystäväni luuli olevansa hyvä ihmistuntija. Niin luulin olevani minäkin. Ehkä olemmekin, mutta tällä kertaa vaisto petti ja pahasti. Ystäväni luuli tuntevansa miehensä tarpeeksi hyvin kahden vuoden tiiviin yhdessäolon jälkeen. Nyt hän kuitenkin joutuu toteamaan sen seikan, että tämä ihminen on jotain aivan muuta kuin hän luuli. Tämä ihminen ei ole se, jonka me oletimme tuntevamme.
Ja toinen kun oli niin rakastunut ja onnellinen. Helvetin surullista, ystäväni kannalta siis. Kyseistä miestä ei voi kuin halveksia.