Eliasson

Aloitin tänä vuonna ensimmäistä kertaa oikeasti pyöräilemään. Pienenä minulla ei koskaan ollut pyörää, ja ensimmäisen pyörän ostin itselleni vuonna 2017. Hintaa pyörällä oli rapeat 750€. Kahteen vuoteen en kuitenkaan pyöräillyt pyörällä. Enkä myöskään huoltanut pyörää, koska enhän ollut pyörällä ajanutkaan. Se oli virhe.

Kuten sanottua, tänä vuonna olin innostuneena aloittanut pyöräilyn, ja heitin lenkkiä lähes joka päivä. Vähitellen pyörään oli ruvennut tulemaan pientä vikaa. Ketjut rohisivat, eivätkä kaikki vahteet menneet päälle. 27-vaihteesta toimi enää alimmat vaihteet.

Yhtenä kesäkuisena iltana päätin lähteä taas peruslenkille. Tällä kertaa innostuin pitämään vähän kovempaan tahtia. Vaihteiden ronksuna ei haitannut menoa, eikä myöskään metallinen hankauksen ääni ketjuista. Reitin puolessa välissä pääsin hiki hatussa korkean mäen päälle, ja lähdin rullaamaan alas asfalttimäkeä. Kesken rullauksen lähdin uudestaan kiihdyttämään, kunnes ketjuista kuului kovaääninen pamahdus. Hetkeä myöhemmin makasin asfaltilla.

Ketju oli mennyt poikki. Sen myötä myös myös etuvanne vääntyi, kyynerpää ja olkapää täynnä asfaltti-ihottumaa ja yksi katkennut sormi. Paljon kiroilua myös kajahti ilmoille. Ei mennyt ihan putkeen tämä reissu.

Olen aina ollut musiikkifani. Tyylilajit ovat vaihdelleet monta kertaa vuosien varrella emosta, metallin kautta sheeraniin. Viime kevään aikana olen kuitenkin kuunnellut enemmän luontoääniä kuin musiikkia. Ihan tarkkaa syytä ei tälle muutokselle ole tiedossa, mutta saattaa johtua siitä, että stressaavana aikana ei jaksa kuunnella mitään mikä stressaisi enempää.

Huomasin sellaisen seikan itsestäni, että olin koko ajan stressaantunut kun olin kuunnellut Nightwishiä koko päivän koneella oltuani. Piti ihan googletella asiaa. Vika ei ollut niinkään Nightwishissä, vaan luontoäänet ovat vaan niin rauhoittavia.

Alkuun piti melkein pakottaa itsensä kuuntelemaan lintuääniä ja veden liplatusta, koska ne eivät ole mitenkään hirveän viihdyttäviä pidemmän päälle. Siinä taitaa olla juuri se pointtikin. Luontoäänistä puuttuvat koukut ja kaikki minkä pitäisi kiinnittää kuuntelijan huomio.

Nopeasti mieli rupesi rahoittumaan, ja huomasin päivän jälkeen olevani paljon rentoutuneempi kuin normaalisti. Yleensä päivän päätteeksi oli niin väsynyt. Niin niin väsynyt. Kiinnosti tuijotella vaan seinää tai Netflixiä. Vaikka jos on ruutua tuijottanut koko päivän, silloin paras idea ei ehkä ole pitää sarjamaratoonia.

Luontoäänien kuuntelu on vähän kuin venyttelyä aivoille. Aina ei voi pitää mitään hirveitä treenejä, vaan joskus pitää myös palautua. Luontoäänet toimivat itselläni siihen paremmin kuin hyväkään musiikki.

Jos luontoon haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt. Niin. Minä ainakin yllätyin kun menin pitkästä aikaa käymään lähimetsässä. Yleensä siellä tulee käytyä hakemassa sieniä, mutta nyt kun ei ainakaan täällä ole ollenkaan sieniä, päätin mennä rauhoittumaan luonnonäänien äärelle.

Huomasin heti että jotain outoa oli tapahtunut. En tajunnut mikä muutos oli, jotenkin kaikki oli vain erilaista. Kaikki oli vieläkin vihreätä, hyttysiäkin löysin tai oikeastaan ne löysivät minut. Mikä se sitten oli? Olinko astunut rinnakkaistodellisuuten?

Yleensä kun lähden metsään minulla on mukana jonkinlainen nauhuri, viimeaikoina Zoomin h6. Otan nauhalle ääniä mitä sitten kuuntelen kun teen töitä koneella.

Tällä kertaa mukana oli juuri tämä samainen Zoomi, ja rupesin testaamaan kuulokkeillani. Outoa. Kaikki äänet kuuluivat hyvin, jopa liian hyvin. Olin ymmälläni. Ei Zoom yleensä ihan näin hyvä ole, vaikka ihan kelpo nauhuri onkin.

Tajusin äkkiä, täällä ei ole taustaääniä! Kaikki kuuluu niin selvästi, koska metsän äänien taustalla ei ollut autojen tai lentokoneiden ääniä. Covid 19 oli hiljentänyt metsän.

Aika mahtavaa ja karmivaa samaan aikaan.