Kulunut viikko on opettanut minulle taas monta asiaa. Ahaa -elämyksiä ei oikeastaan kovin usein pääse kokemaan, mutta tällä kertaa viikon saldo oli erityisen rikas. Valitettavasti.
Viikon teema oli, että kehenkään ei voi luottaa ja että jos teet parhaasi, saat paskaa niskaasi.
Oli raakaa tajuta, kuinka sinisilmäinen ihminen olen ollut. Erityisesti järkytyin siitä, kuinka nopeasti luulemasi ystävät ovat valmiita hylkäämään hädän hetkellä. Jopa he, joita itse olen auttanut aina hädän tullen, ottanut jopa vapaata töistä ollakseni tukena.
Minua on kusetettu, inhimillisyys on kuollut. Maailma on paha ja ihmiset ovat pahimpia.
Huomaan olevani hieman katkera, sillä olen aina luullut että hyvät teot palkitaan. Mottoni on ollut, että tee, kuten itsellesi toivoisit tekevän. Olen ajatellut, että sen saa takaisin.
Toisaalta, ehkä minäkin olin auttavainen, vain jotta saisin kiitosta ja sitä kautta mielihyvää, joten olenkin ollut itsekäs auttaessani muita?
Onko siis pyyteetöntä edes avata ovea mummolle, koska silloinkin saat hyvän mielen ja hyödyt siitä itse?
Ehkä hyvää ei ole olemassakaan. Ehkä maailma on itse itsekkyys, eikä kannata edes yrittää. Vittuun hyväntekeväisyys ja korkealle kusetus. Jippii.