Kesä on ohi ja minä olen onnellinen siitä. Olen onnellinen, että voin taas palata arkirutiiniini, eikä kukaan ylinmääräinen ihminen ole enää sekoittamassa unirytmiäni. Saan vaikka itkeä itseni uneen, jos minua huvittaa. Saan lukea typeriä romaaneja tai kirjoittaa pöhköjä runojani, ilman että minun tarvitsee selittää kenellekkään mitä teen.
Sain tänään nimettömän kukkalähetyksen työpaikalleni. Asiakkaat vähän ihmettelivät kun kukkalähetti toi liikkeellemme valtavan puskan punaisia ruusuja kesken perjantaikiireen. Kyllä minä punastuin. Kortissa ei ollut nimeä. Siinä oli kaunis runo, anteeksipyyntö ja rakkaudentunnustus. Tiesin keneltä se oli.
Kun asiakkaat häipyivät, hiivin takahuoneeseen. Heitin hetkeksi päällyspaidan pois, koska minun oli kuuma. Otin ruusupuskan käteeni ja vuodatin yhden kyyneleen. Kävelin vahingossa peilin ohi, mutta käännyin takaisin. Katsoin peilistä käsivarsiani ja muistin miksi minulla oli tänään pitkähihainen paita. Käsivarteni ja rintakehäni olivat ruhjeilla ja sinipunaiset. Päätäni alkoi jyskyttää ja muistin valtavan patin takaraivossani. Se ei vieläkään ollut laskenut yhtään.
Pistin paidan päälle, unohdin ruusut ja jatkoin töitäni.