Pari tuntia sitten vaeltelin kadulla, jota koristivat rikotut autot, spreijatut ikkunat ja vahva urean tuoksu yrittäen löytää ravintolaa, josta ei saisi ainakaan kovin tappavaa ruokamyrkytystä. Kävelin käsi kohti taivasta, en rukoillakseni Paavia vaan etsiessäni suojaamatonta wlania, jotta voisin tsekata vähätorakkaisimman syöttölän. Niin säälittäväksi on matkailu mennyt. Voi spontaaniutta.
Palataan tästä yli-ilmastoidusta ja kammottavan räkätaudin aiheuttaneesta hotellihuoneesta takaisin Suomeen. Suomalaiset tekevät duunia kuulemma lomallakin, mutta työteliäin loman osa on ehdottomasti piheyden maksimointi ennen lomaa. Hiki sombrerossa on lomarotan selattava läpi kymmeniä nettimatkatoimistoja, joissa hinnat vaihtelevat minuutin välein johonkin suuntaan. Jos buukkaisi liput tuolta, säästäisi kolmen euron luottokorttimaksun, mutta toisaalta toisesta paikasta saisi kuukauden säilyvän kolmioleivän lentokoneessa (juh, söin juustocroissantin, jossa oli syöntihetkellä päiväystä viiden viikon päähän). Kun liput on taskussa… sähköpostissa, kannattaa olla tutkimatta hintoja myöhemmin. Satasen yllättävä alennus aiheuttaa vain nahkahousujen repimistä.
Aikoinaan kioskeilla jaettiin paperisia lomakuvastoja, joiden selailu marraskuussa aiheutti akuutin himon lähteä vaikka paikallisosuuspankin ryhmämatkalle Kanarialle. Pidin eniten hotellikuvista, niistä joissa uima-altaan turkoosi sattui silmiin ja lakanoiden taitokset oli tehty kuin armeijassa. Vieressä ei ollut jenkkituristien urputusta huonosta vedenpaineesta. Ei paratiisia rikkovia asiakkaiden ottamia kuvia joutomaanäkymistä. Kun nykyään lähtee lomalle, tietää ennen hotellivaraustaan, montako rullaa vessapaperia vessassa on.
Jos olisin oikein rikas ja pukeutuisin kaftaaniin, voisin mieluusti matkailla paperikuvasto-periaatteella. Pelkästään ruoka on niin pyhä asia, etten anna sitä kohtalon käsiin. Tarpeeksi harmia tuottaa jo se, ettei lomallakaan pysty syömään paria ateriaa enempää päivässä, mikäli aikoo pitää vaa’an lukeman parinumeroisena. Jos jompi kumpi ateriakliimaksi osoittautuu klimppipuuroksi, ei turkoosikaan pelasta. Onneksi TripAdvisor pelastaa nirson ja opettaa samalla medialukutaitoa omistajien kilpakehuja lukiessa.
Juu, syytän Internetiä ensin matkakuumeen nostattamisesta ja myöhemmin lomani laimentamisesta. HDR-valokuvissa kaupunki näyttää erilaiselta kuin sumuisena ja tylsänä päivänä. Syytän nettiä myös varausrumban aiheuttamasta stressistä, joka pakottaa kenet tahansa toipumaan viiden tähden vuoristohotelliin eksoottisin hedelmin koristeltuja drinkkejä siemailemaan. Kiitän nettiä elämäni parhaasta kiviuunipizzasta ja tiedosta, että ”se katu jolla se paikka ihan varmasti on” on ainakin kolme kilometriä pitkä ja paketti rakkolaastareita maksoi kympin. Ei muuten ole vielä tullut ruokamyrkytystä. Toivottavasti ei tulekaan; wlan ei kuulu vessaan saakka.