Eksyin Oikotien asuntosivuille pitkästä aikaa. Rahattoman on turha haaveilla, mutta silti katselin kaiholla asuntoja ja kauhulla hintoja. Ilman lottovoittoa ei tässä työtilanteessa asuntoa ostella.
Asun ihan mukavassa vuokra-asunnossa ihan mukavassa ja suhteellisen rauhallisessa talossa. Minulla on tarpeeksi tilaa, vaikka parvella uinuminen joskus tympiikin. Asunnon vuokra on alueeseen nähden varsin kohtuullinen, asunto tosin ei ole missään priimakunnossa. Kesällä kämppä on tukalan kuuma, ja avoimista ikkunoista tunkee sisään niin pienhiukkasia kuin ötököitäkin.
Pidän itseäni varsin maltillisena haaveilijana – villeissä unelmissani asun tietyssä upeassa, isossa talossa meren rannalla, mutta arkipäivän haaveissani unelmoin parvekkeellisesta kaksiosta (tai hurjina hetkinä kolmiosta) kantakaupungissa. Sen ei tarvitsisi olla iso ja fiinissa osoitteessa. Kunhan minä ja tavarani mahtuisimme sinne.
*
Minä ja tavarani asumme varmasti ajasta ikuisuuteen vuokralla. Niinpä istunen tulevinakin iltoina teemuki sylissä ikkunan ääressä ja tuijotan tummuvaa taivasta tsehovilaisine unelmineni.