Uusi vuosi alkoi napakoilla askelilla pakkasessa. Napsuttelin baarista kotiin kaikkien sekavasti käyttäytyvien ihmisten seasta omissa ajatuksissani, päässä soi edelleen Subbareiden Oil and Water, jota komppasivat Candlemassin Solitude ja Amorphiksen Summer’s End.
*
Baari-ilta sujui yksikseen suurimmaksi osaksi, sillä kaverini elämäntilanne on muuttunut radikaalisti. Hän ei jaksanut kovin pitkään mukana roikkua. Sitä ja omaa elämää sulatellessa driftailin läpi humalaisten, iloisten, surkeiden ja toivorikkaiden ihmisten. Seurasin karnevalistista tapahtumaa ja liikesarjoja. Katselin räikeänherkkää soidinnnäytelmää edessäni ja yritin tunnistaa omia fiiliksiäni. Niitä ei ollut. Ajatuskin halipulahoidosta, kiinnostavasta miehestä tai säätämisestä tuntui absurdilta.
Tarkkailin maailmaa ympärilläni kuin rasittava tutkija kammiossaan. Tunsin olevani kykenemätön osallistumaan tähän ryhmäriittiin. Kun vieressä istunut, ilmeisen asiallinen nörtti yritti luoda lähempää tuttavuutta, häivyin takkini luo ja ulos ovesta. Ei tänään. Ei huomenna. Ei ties koska.
Vaikka miessukupuoli kiinnostaa edelleen yleisellä tasolla yhtä paljon kuin kilo kakkaa, en kuitenkaan ole vielä terveillä vanhapiikatätivesillä. Bongasin kaksi varsin komeaa miestä. Onneksi molemmat olivat idioottimaisessa kännissä. Olkoot itsekseen. Hekin ovat siis mänttejä.