Kesäsalaatti, poskipuna, rintasyöpä ja sandaalit

Naistenlehdistä puhutaan usein vähättelevään sävyyn. Ne ovat pinnallista hömppää, vaatteita ja juoruja. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että lehtiä on moneen lähtöön. Ilman niitä ei monista vaikeista asioista saataisi naisnäkökulmaa tai aloitettaisi…

Naistenlehdistä puhutaan usein vähättelevään sävyyn. Ne ovat pinnallista hömppää, vaatteita ja juoruja. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että lehtiä on moneen lähtöön. Ilman niitä ei monista vaikeista asioista saataisi naisnäkökulmaa tai aloitettaisi keskusteluja naisille tärkeistä asioista. Sanomalehdillä ja eri alojen aikakauslehdillä on oma tehtävänsä: Aikakauslehti viihdyttää ja tiedottaa, sanomalehti välittää tietoa ja uutisia. Aikauslehtien ja sanomalehtien välimuotoja ovat nykyään iltapäivälehtien viikonloppunumerot liitteineen ja lisälehtineen. Viihde on löytänyt tiensä myös suomalaiseen sanomalehtimaailmaan.

Naistenlehtien tehtävänä on tietyllä tavalla ollut tukea naisten matkaa yksityisestä maailmasta julkiseen. Vielä sata vuotta sitten julkisessa elämässä oli hyvin vähän tilaa naiselle. Miehillä oli tiedon, median, vallan ja politiikan monopoli. Naistenlehdet jakautuivat pitkään vakaviin, kunniallisiin ja tiedottaviin perheenemäntälehtiin (esim. Kotiliesi) ja unelmiin perustuviin lukemistolehtiin (esim. Nyyrikki). Nykyään naistenlehtien kirjo on laajempi, ja aihepiirit, kohderyhmät, julkaisutahti ja imago määrittelevät lehden lukijakuntaa.

Naistenlehtiä syytetään usein kulutushuuman lietsomisesta, eskapismista ja naisten ulkonäkökäsityksen muokkaamisesta. Aika moni nainen tulee kysyneeksi, että entäs sitten ne miehille suunnatut lehdet tai miestenlehdet. Jos esimerkiksi Trendi luo jonkun mielestä vääriä kulutustottumuksia syysmuotijutulla, niin miksi jonkun autolehden vannetesti ei tee samaa? Ja kummassakohan mahtaa olla kliseisempi kehonkuva, Playboyssa vai Marie Clairessa?

Tykkään lukea kirjoja, sanomalehtiä ja aikakauslehtiä. Olen suhteellisen valikoiva lukija, vaikkakin utelias. Avun, Seiskan, Seuran ja muiden vastaavien lehtien lukeminen ei ole koskaan kiinnostanut, koska niitä ei meillä kotona luettu. Intoni lukea ulkomaisia aikakauslehtiä sai tukea äidiltäni varsinkin, kun monet niistä olivat aikoinaan halvempia kuin suomalaiset. Laahasin lehtiä mukanani myös ulkomaanreissuilta, ja kaverit omiltaan. Joitakin lehtiä tilattiin myös paikalliseen kirjastoon. Niitä luettiin sitten yhdessä, sanakirja tulkkina.

On sinällään mielenkiintoista huomata, miten Seiskan ilmaantuminen lehtimarkkinoille on muuttanut suomalaista aikakauslehtikenttää ja saanut vanhemmat lehdet profiloitumaan uudelleen. Toki Suomen julkkisjuorujen ja keltaisen lehdistön markkinat ovat vielä varsin kiltit verrattuna vaikkapa Ruotsin ja Iso-Britannian vastaaviin, mutta kännykkäkamerjournalismi on tullut jäädäkseen.

Itse en pysty lukemaan Seiskaa edes kampaajalla, sillä lehden taitto sekava, ja juttujen kirjoitustyyli on vihjailevuudessaan moukkamainen. Toisaalta taas Gloria ärsyttää varallisuuden korostamisellaan. Kaikella pitää olla statusta, luksusta ja poikkeuksellista laatua. Lehden jutut ovat usein mielenkiintoisia, mutta näkökulma ei tunnu omalta. Omasta elämäntilanteesta johtuen myöskään perheongelmiin keskittyvät lehdet ja sisustuslehdet eivät suuremmin kiinnosta. On mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan kaikki hyvinkin kapea-alaiset sisustuslehdet pysyvät pystyssä. Suomen Cosmopolitanissa kirjoitustyyli taas on uskomattoman teini, ja angloamerikkalaisissa Cosmoissa metsästetään miehiä sillä tahdilla, että nimikkodrinksujen juomiseen lienee tuskin aikaa.

*

Lehtihyllystä on parin kuukauden ajan löytynyt ruotsalaislehti, jonka kansi piti tsekata kahteen kertaan. Kyllä, nyt on sitten olemassa vain shoppaukseen keskittyvä lehti. CHIC, ”Din nya, snygga succétidning om shopping” myöntää rehellisesti tarkoitteensa, mutta on kyllä melkoisen hysteeristä luettavaa. Dyykkasin uusimman numeron lehtiroskiksestamme (meidän talon asukas, jolle tulee ja joka ostaa viikossa kasoittain aikakauslehtiä, on melkein paras ystäväni) aamulla ja selailin sitä kummastellen. Ensin vaahdotaan 58 sivua tuotemerkeistä, huippudesignista, tyyleistä ja ostospaikoista, sitten pohditaan ”Shoppar du dig (o)lycklig?” kahden sivun verran. Lopuksi hehkutetaan kuluttamisen iloa vielä 20 sivua. Mahtavaa. Lehden konseptina on täydellisesti stereotypia naistenlehdestä. Kiinnostaisi tietää, onko sen luojana ollut nainen vai mies? 🙂