Kävin viemässä roskat ja olin tehdä spagaatin liukkaalle pihalle. Tiistai on ilmeisesti uusi pikkulauantai, sillä pihalla hytisi tupakalla kolme parikymppistä neitiä niukahkoissa pukineissa siiderit kädessä ja samaa ikää oleva kundi, joka ulkoilutti (vahattuja?) napakarvojaan niin paidan kuin housunkauluksestaankin.
Luistelin takaisin sisälle ja kiitin onneani, etten ole parikymppinen pissis/fruittari. Tyttöjen asuista tuli aivan Brittiaika mieleen: ahtaudutaan mahdollisimman niukkaan toppiin ja hameeseen tai mekkoon ja isketään sandaalit paljaisiin varpaisiin. Sitten loskassa kohti baaria, hops! Näillä neideillä oli sentään sukkikset ja nillkureita muistuttavat jalkineet, mutta tyyli oli muuten kovin sama. Nuori herra taas näytti juuri sellaiselta tyypiltä, joka on pussailee suihkurusketettua habaansa peilin ääressä, asettelee tukkaansa ja pipoaan aamuisin tunnin ja nukkuukin tulevana kesänä peililasit otsalla.
*
Itse yritän silmät ristissä tehdä töitä, jotta huominen duunipäivä olisi edes jotenkin järjellinen. Kun haukotukset repivät leukoja ja olo on muutenkin kovasti uninen, taidan kohta luovuttaa ja kivuta nukkumatin kyytiin. Toivottavasti sitten vaakatasossakin vielä nukuttaa, vaikka nenu onkin edelleen varsin nuhainen.
Kun on pikkuisen nuutunut ja nuhainen, on tosi kivaa yrittää saada itsensä järjellisen näköiseksi töihin mennessään. Ei sitä jaksa kuunnella ”…ja kamala, kun näytät kipeältä ja väsyneeltä!” -kommentteja koko päivää. Kun nenu ympäristöineen on punainen, hehkeä ja kuoriutuva, onkin todella mukavaa yrittää taputella sitä meikkivoiteella peittoon. Meikkivoiteen tosin löytää varsin pian nenäliinasta, joten petteripunakuono paljastuu. Sidekalvotulehduksesta toipuviin silmiin ei myöskään kannata sutia ripsaria. Pitänee mieluummin lainata kollegalta boorivettä silmäavuksi…
Töihin meikkaamisessa ja laittautumisessa minulla ei ole kyse kaunistautumisesta vaan enemmänkin huolitellusta fiiliksestä. Käytän vaatteita, joita ei tarvitse koko ajan ajatella. Ehostan ja laittaudun sen verran, ettei ulkoasua tarvitse miettiä. Isken sopivat korot jalkaan, jotta ryhti pysyy hyvänä ja selkä tyytyväisenä. Pidän itseäni aika tylsänä työpukeutujana, mutta minulla on yleensä varsin persoonallisia koruja tai hassut kengät.
Teinien kanssa töitä tehdessään tulee myös pohtineeksi ulkonäköä ja sen arvostamista (ei omaa) varsin paljon, ja aiheesta tulee myös puhuttua nuorten kanssa. Joskus tyttöjen kanssa tulee keskustelua hyvinkin paljastavasta pukeutumisesta. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen ja omaan tyyliin, mutta maailmassamme se ei vain ole niin. Jos 15-vuotias tyttö kulkee toreilla ja turuilla piukassa paidassa, joka paljastaa rinnoista 3/4 ja niukkaakin niukemmissa hotpantseissa, joista lähes pakarat vilkkuvat, keskusteltavaa tulee. Ja keskustelusta ei tule välttämättä kovin helppoa. Huomatuksi ja suosituksi halutaan keinolla millä hyvänsä, yleensä ulkoisilla avuilla.
Yhteiskunnan ulkonäkökeskeisyyttä pohtiessaan tuntee itsensä varsin avuttomaksi ja toisinaan aivan uskomattoman kivikautiseksi. Kun sitten kuuntelee vastikään eteläisestä Amerikasta palannutta ystävätärtä, ulkonäkökeskeisyys saa aivan uuden merkityksen. Argentiinassa ja Brasiliassa ulkonäkö on kaikki: jos sitä ei ole, ei ole mitään muutakaan. Mitään. Niin pitkällä meillä ei sentään vielä olla – Argentiinassa Tarja Halosesta ei olisi koskaan tullut presidenttiä.