Tänään on ollut kaikkien pms-, kiire-, väsytys- ja epäonnipäivien äiti, isoäti ja täti. Yritän raahautua hiljalleen nukkumaan, jotta voin niiskuttaa rauhassa sängyssä ja herätä huomenna kauniisti naama vielä enemmän turvoksissa ja tomaattisilmäisenä.
Koska päivä on mennyt kaaoksesta toiseen, on siitä hyvä jatkaa. Alan olla jo kohtuullisen hysteerinen väsymyksestä, allergiaoireista, treenaamattomuudesta sekä työ- ja opintostressistä.
Kun pääsen vaakatasoon, on minulla hyvää aikaa alkaa pohtia vielä muun kivan lisäksi, että oiskohan käsipuremassani sittenkin kyse viemärihyttysongelman sijasta vaikka luteista. Niitä oli ollut yhdessä kämpässä naapurirapussa. Raavin siis jälleen kerran sänkyni hysteerisesti ympäri ja etsin ulosteläikkiä, eläviä luteita ja ties mitä parven lattiasta, patjasta, sohvasta, seinien raoista… Sitten muistin kaverin pelottelut lintukirpuista ja olin vakuuttunut kämpässäni hypittävän iloisesti paikasta toiseen. Ärsyttää joka tapauksessa, että kuumetta pukkaa taas, jos tuo pallotassun turvotus ei pian laske. Joka-aamuinen pelon aihe on myös se, että purema on keskellä kasvoja.
Välipalaksi ajattelin pohtia tekemättömiä töitä (kamalasti), opintostressiä (valtaisa), plösöä olemusta (hyllyvä) ja rahatilannetta (surkea). Tämän jälkeen voin (oikeutetusti) haukkua itseäni, koska maailmassa monella on asiat perkuleen paljon huonommin kuin minulla, jolla on töitä, asunto, ystäviä ja perhe.
Lopuksi voi niiskutella ihan pikkuisen siitä, että Once oli aivan ihana elokuva, jossa oli suloinen loppu. Ns. perinteinen onnellinen loppu olisi ollut liian lame. Snif.