Ensin en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Poljin reipasta tahtia Itäväylän vartta iltahämärässä. Autoja meni ohi laiskemmin, illan rauha oli laskeutumassa. Ohitin uneliaan Kulosaaren ja pääsin Kulosaaren sillalle.
Eteeni avautui uskomattoman kaunis syyskesän illan näkymä. Laskeva aurinko värjäsi taivaanrannan, hämärä oli laskeutumassa, taivas oli vielä syvän sininen, rakennusten ikkunat tuikkivat valoa.
Ilma oli kuin linnunmaitoa, siinä oli vielä jäljellä pieni annos kesän raukeutta. Siitä puuttui syksyn ärhäkkä puraisu.
Laskettelin alas sillalta ja nousin kiemurrellen Kallioon. Kapusin sisäpihalle ja istahdin alas penkille puolitutun naapurirapun kundin viereen. Istuimme äänettöminä unelmoiden hänen polttaessaan kaksi savuketta. Polttamisensa lopetettuaan hän näytti kättään ja kertoi kihlanneensa avokkinsa kauniin syyspäivän kunniaksi. 🙂