ARGH!
Kun maanantai alkaa tällaisissa merkeissä, ovat odotukset loppuviikolle lievästi sanottuna pelokkaat. Hoipuin duunista kotiin liian väsyneenä tunteakseni murhanhimoa ja makasin lattialla vartin potemassa ahdistusta ja ahistusta. Onneksi kaveri soitti ja komensi luokseen kylään. Rauhoitti kummasti istua pulleroinen, tuhiseva vauva sylissä ja teemuki kädessä parvekkeella.
Kotiin palattuani nukahdin vahingossa sohvalle. Nyt yritän paniikissa tehdä huomisen paperitöitä silmät ristissä ja pää ihan sekaisin. Sopii toivoa, että parin tunnin sikeiden jälkeenkin yöuni maistuu, sillä viime yön unet jäivät aivan liian vähälle. Huomenna pitää taas pinkaista aamubussille kukonlaulun aikoihin.
Tällaisina päivinä on kovasti kahtalainen suhtautuminen omaan siviilisäätyyn. Kun kaatuu suorin vartaloin eteisen lattialle, siunaa ekaksi sitä, että kukaan ei tule ihmettelemään elbausta kenkien seassa. Sitten kun on maannut siinä lattialla vartin, jo harmitteleekin, ettei kukaan tule maanittelemaan lattialta ylös.
Samaan aikaan kun sieltä lattialta kapuaa kohti teekeitintä, tulee muistuttaneeksi itselleen, että tällä työtahdilla kukaan normaali ihminen ei tätä touhua katselisi vaan nostaisi kytkintä. Eikä kyllä itsekään kestäisi ketään siinä vaiheessa, kun stressiä pukkaa ja työpäivän jälkeen on julman iloinen, ettei kotona ole lemmikkinä edes tarantellaa. Silti se kaverin pullea corgi olisi kovasti mukava seuralainen juuri nyt…