Kaverit konttaavat tänään Ruisrockissa At the Gatesin tahdissa. Kateeksi käy. Siis sen At the Gatesin vuoksi, Ruisrockin ei…
On olemassa neljä festarikategoriaa: utopia, ihana, pas mal ja painajainen. Ruisrock nykyisellään kuuluu ikävä kyllä monin osin viimeiseen. Paikaltaan ja osaksi ohjelmistoltaan se on unelmaisen ihana, mutta kun järjestelyt ovat tökkineet vuodesta toiseen, on tullut joka vuosi toivottua, että sinne ei tarvitsisi mennä.
Vietin opiskeluaikani Turussa osittain jo vanhan reignin aikaan. Silloin Ruisrock oli leppoisa ja hauska festari, jossa käämi ei kärynnyt jo ennen festarialueelle pääsyä. Joo, tiedän. Vanha reign ei lopulta hantsannut talouspuolta, ja uusi setti tuli tilalle. Silti siltä vanhalta olisi voinut oppia pari asiaa; esimerkiksi tuon logistiikan. Suurin kummastukseni on joka vuosi se, ettei kukaan kuole siellä Rantabulevardilla, kun jengi kaatuilee kännissä mennen ja varsinkin tullen ja pyöräilijät yrittävät sompailla välissä. Sekä ympäristön että ihmisten yleiskunnon vuoksi sitä pyöräilyä pitäisi tukea – jengi pitää itsensä pyöräilykunnossa eikä dokaa itseään nurin. Bulevardi on myös kohtuullisen kiva paikka kulkea yksinäiselle nuorelle naiselle, joka lähtee ennen pääjoukkoa veks. Pimeistä puskista kuuluu, kömpii ja ehdotellaan ties mitä.
Entäs ne muut kategoriat? Suurin osa suomalaisfestareista on sitä keskitasoista ja iloista pas mal -settiä. Ihania ovat mm. Tuska, Sauna, Puistoblues ja Pellava. Utopiat ovat lähinnä ulkomailla. Ne viestit, joita Rock Campissa maksaansa marinoiva saksalaistuttavisto on lähetellyt, ovat hersyviä. Ensi kesän untopioihin se pääsee jälleen Wackenin, Szigetin, Sodankylän elokuvajuhlien ja Bayreuthin oopperafestivaalien lisäksi. 🙂