Jep. Keräsin ne kukat. Seitsemän erilaista. Jotain hyötyä on siitä että on alunperin maalta kotoisin.
Tämä oli ensimmäinen juhannukseni Helsingissä. Vietin sitä merellisissä maisemissa. Täysin peri-suomalainen se kuitenkaan ei ollut; seurueeseemme ja grillimestarikuntaan nimittäin kuului mm. kanadalainen, ranskalainen ja espanjalainen. Herkkuja oli siis perunamunakkaasta, paahdetuista vaahtokarkeista aina täytettyihin herkkusieniin.
Kukkien keräämisen lisäksi, teimme enemmän kansainvälisen tradition mukaisesti; kirjoitimme kukin lapuille toiveemme. Nakkasimme ne kokkoon. Nyt eletään ja katsellaan, mitä tapahtuu 😉
Kun yhtenä päivänä kauan sitten oli vain iso haave että olisi oma studio, ei se ole sittemmin pudonnut syliin itsestään. Itseasiassa tämän päivän tilannetta on toivottu paperilla jo useampi vuosi. Jostain syystä se tuntuu menevän niin, että kun toiveita ja tavoitteita laittaa paperille, niin niillä on kummallinen tapumus jollain tavalla tulla lähemmäksi. Joskus jopa toteutua. Tämän valokuvaaja-urani aikana olen kirjoitellut aika paljonkin unelmia ja tavoitteita ylös. Osa on toteutunut nopeasti, osa pitkällä aikavälillä ja osa odottaa vielä toteutumista, pitkälti myös vaatien vielä aikaa ja työtä. Mitä sinä kirjoittaisit omaat kokkoon heitettävään toive-lappuusi?
Ihan pelkkä paperille kirjoittelu ei kuitenkaan aina tee unelmaa toteutuvaksi. Joskus perille päästäkeen on otettava askelia. Itselle aikoinaan ensimmäisiä konkreettisia askelia kohti kuvaajan uraa oli itse kuvaamisen lisäksi kirjastosta alan kirjojen lainaaminen ja kamerajalustan hankkiminen. Välineet eivät olleet häävejä, mutta veivät sen yhden askeleen lähemmäksi kohti tätä päivää. Kai se tekemisen tahtotila oli niin kova, että välineillä ei ollut väliä, ja sen seuraksena osasin sen kivikautisen kahden megapikselin ”vähän edistyneemmän” pokkarikameran toiminnot etu- ja takaperin. Kuinka hyvin sinä osaat käyttää ja hyödyntää sitä mitä sinulla jo on? Minkä pienen askeleen sinä voisit ottaa?
Niitä unelmia ja unia. Nukuin varmuuden vuoksi 14 tuntia. Ja silti; siinä juhannusyön unessa en kyllä sulhoa nähnyt. Sen sijaan äiti kysyi, että ”pitäisiköhän sun vielä kuitenkin opiskella jotain?”.
Tämä postauksen pääkuvan kasailin erilaisista otoksista. Ehkä yksi unelmani on se, että ihanan muotokuvaamisen lisäksi haastaisin itseäni lisää, venyttämään oman mielikuvitukseni ja kuvan toteuttamisen rajoja. Esimerkiksi tekemään sen näkyväksi mitä unelmissani ja unissani on. Siinä ainakin riittäisi ikuisesti opiskeltavaa ja opittavaa.