Viime kirjoituksessani [url=http://www.city.fi/tyyli/blogit/2470/beautiful+body-haaste+paulan+vastaus/124130]Vastaukseni Beautiful Body – haasteeseen[/url] julkaisin omakuvani alushameessa. Minun kurvini kaikkien nähtäville. Sain sekä kannustavaa palautetta sekä kritiikkiä. Kiitokset tulivat siitä, että puhuin rehellisesti mm. ei-onnistuneesta kunnon kohotuksestani. Kritiikki siitä että jotkut kokivat etten ollut vastannut kokonaisvaltaisesti itse haasteeseen, koska kuvani ei ollut ollut medianormeja ravisteleva ja en ollut kropallani synnyttänyt äiti ja näyttänyt paljasta arpista pintaa. [b]Niin tai näin, olen kiitollinen kaikista kommenteista![/b] Kirjoituksen jatkeeksi on hyvä puhua hieman omakuvista. Sinun ja minun.
[b]Omakuvien katsominen on prosessi.[/b] Käsitteltäköön tässä kolmea eri tyyppiä:
[b]Poseeratut potretit[/b]/ sellaiset omakuvat jotka ovat toisen ottamia sinusta sinun ollessa tietoinen kuvan otosta, esim. muotokuvat.
[b]Dokumentaariset kuvat[/b]/ Kuvat joissa et poseeraa, mutta joko tiedät että joko joku kuvaa, tai et ole ollenkaan tietoinen
[b]Itse itsestä[/b] / sellaiset kuvat jotka olet tietoisesti ottanut itse itsestäsi, esim. iphonella.
Jako ei ole nyt akateeminen eikä virallinen, mutta selventää asiaa.
[b]Itse itsestä otetuissa kuvissa[/b] päätät ja kontrolloit miltä näytät. Joskus ne ovat kuvia joita on helpointa itsestä katsoa. Sinä valitset jokaisen raajan asennon, ja myöskin muu outfittisi on määrämälläsi tavalla.
[b]Toiselle poseeratut kuvat[/b] taas ovat joko järkytys tai ihastus. Riippuen hyvin paljon kemioista kuvaajan kanssa. Ja miten ammattitaitoinen tai onnekas hän on saamaan sinusta parhaat puolesi esiin, ja saako hän sinut rentoutumaan/ haluttuun tunnetilaan.
[b]Dokumentaariset[/b] ja varsinkin salaa otetut kuvat voivat olla joskus itsestä kaikista vaikeimpia katsoa. Näissä kuvissa et näe itseäsi sellaisena kuin normaalisti peiliin (tai iPhoneen) katsoessasi. Sinä et kontrolloi ilmeitäsi, eleitäsi ja kehonkieltäsi. Hymyssä esiintulevat ikenet, hieman karsastava katse, housujen vyön yli valuva vatsa… Mitä vain sellaista inhimillistä, joka on osa sinua, mutta mitä et halua itsessäsi nähdä tai näyttää.
Oletko koskaan huomannut erikoista asiaa? [b]Kun pyydät parasta ystävääsi valitsemaan sinusta parhaan dokumentaarisen kuvan, ei se välttämättä ole ollenkaan se kuva, jonka itse valitsisit.[/b] Pyydäpä joskus ystävääsi osoittamaan kotialbumistasi parhaat kuvat itsestäsi – ja ylläty.
Me katsomme itseämme joskus kovin ankarin silmin. Dove halusi nostattaa tätä tietoisuutta ihmisissä seuraavan mainoksen myötä:
http://www.youtube.com/watch?v=litXW91UauE
Mainoksessa ensin ihmiset kuvailevat itse itseään ja ulkomuotoaan piirtäjälle, seuraavaksi samaa henkilöä uuteen versioon kuvailee henkilön läheinen ihminen. Verhon takana kertomuksia kuuntelee piirtäjä, joka piirtää molemmilla kerroilla kuvauksen perusteella muotokuvan. Lopuksi muotokuviin kuvaillut henkilöt saavat nähdä sekä oman näkemyksensä itsestään että läheisen näkemyksen hänestä. Monet tajuavat tässä kohtaa kuinka eri tavalla he ulkomuotoaan katsovat kuin muut ihmiset ympärillä. Usein paljon rankemmin.
[b]”Valokuva on väline jolla voidaan todistaa asioita tunnetasolla uskottavasti… Sinä näet saman minkä minä.” – Miina Savolaista mukaillen[/b]
Itseotetusssa omakuvassa on parasta se, että [b]sinä päätät[/b] millaiset pikselit itsestäsi maailmalle näkyy. Jos omakuviesi katselu on sinulle haastavaa, aloita näistä. Siinä käy nimittäin niin että pikkuhiljaa kuviin alkaa tottua. Ne alkaa hyväksyä.
Seuraavaksi voi pyytää jotakuta ystävää ottamaan sinusta kuvia, niin poseerattuja, kuin poseeraamattomia. Todellista terapiaa. Niihin ”kaikista kauheimpiin”[b] tottuu ajan mittaan[/b], vain katsomalla. Ja taas niitä parhaita tekee mieli katsoa uudestaan ja uudestaan. ”Minä näen itseni tuossa kauniina, ja tiedän että sinä näet ihan saman kuvan.”
Myös valokuvaajaa voi pyytää varta vasten ottamaan itsestä kuvia itsetuntoa tai itsen hyväksymistä varten. Tällaisesta kuvaamisesta ovat oman kokemukseni perusteella hyötyneet mm. eronneet ihmiset – kuvien perusteella he ovat ymmärtäneet että heissä on jäljellä myös jotain eheää ja vahvaa ja kaunista/ komeaa. Myös ihmiset jotka ovat kokeneet vain sen ”traumaattisen ylioppilaskuvan”, ja takaraivoon on iskostunut ”en ole kaunis, koska minusta ei saa kauniita kuvia, en ole kuvauksellinen”. Joskus näissä tilanteissa [b]kuvattava itse päättää[/b] millaisena haluaa muiden itsensä näkevän ja kuvaaja toteuttaa [b]vision[/b]. Joskus taas kuvattava heittäytyy kuvaajan ohjattavaksi, ja kuvaaja käyttää ammattitaitonsa, jotta saa [b]todistettua[/b] kuvin kuvattavalle sen kauniin/upean/herkän/komean/vahvan [b]mitä itse näkee linssinsä läpi[/b].
Minä kannustan sinua hankkimaan itsestäsi enemmän omakuvia. Varsinkin jos niiden katsominen on sinulle haastavaa. Jos näppäilet kuvia omalla kamerallasi, voit myös instagram-tyyppisesti käsitellä omat kuvasi. Siinä on jotain terapeuttista. Se korostaa omasta kuvasta jotain ja piilottaa jotain. Sinä päätät.
”Valokuvan yhteiseen katsomiseen liittyy myös [b]nähdyksi tuleminen[/b]. Valokuvien ottoon liittyy se kokemus, että mitä on kuvattu, on merkittävää ja tärkeää. Joskus esim. sisarukset perheessä pohtivat miksi jostakusta on enemmän kuvia kuin toisesta.” – Miina Savolaista mukaillen
Niin minäkin tulin Beautiful Body-kuvani kanssa nähdyksi. Sellaisena kuin en itseäni yleensä näytä. Samaan aikaan toiveikkaana että joku katsoisi ja ehkä näkisi sen saman jonka itsekin; jotain kaunista tuossa on, kun tuolla tavalla nauran ja olen iloinen. Samalla myös rehellisesti peläten; entä jos joku katsookin minua aivan samalla tavalla kuin minä itse ajoittain; ankarasti ja jotenkin nähden itseni epäkelpona. Kiitos teille kaikille tykänneille & kirjoituksen jakaneille. [b]Uskallan päätellä että ankarimmat taisivat olla omat silmäni.[/b]
—
Pohdintani perustuu sekä omiin mietteisiin että ihailemani ja arvostamani Miina Savolaisen super arvokkaaseen työhön Voimauttavan valokuvan parissa. Miinasta voit katsoa lisää täältä:
Ja lukea lisää mm. täältä:
http://www.voimauttavavalokuva.net/menetelma.html