kallepm

Kannattaako deittipalveluista maksaa?  2

Kumppanin etsintään on nykypäivänä, jos jonkinmoista treffisivustoa sekä älypuhelimissa toimivia appseja. Osa palveluista on käyttäjille täysin ilmaisia, mutta monet deittisivut ovat maksullisia, joihin käyttäjän on laitettava X määrä euroja kuukaudessa pystyäkseen viestittelemään ja etsimään itselleen treffikumppania.

Kannattaako näihin maksullisiin deittipalveluihin sitten ostaa jäsenyys? Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kyllä kannattaa.

Aiemmin suhtauduin itsekin melko kriittisesti maksullisiin deittipalveluihin, sillä jostakin syystä en vain halunnut maksaa nettideittailusta kuukausimaksuja. Olen pääsääntöisesti aina keskittynyt ilmaisiin treffisivustoihin, mutta niissä valitettavan suuri osa käyttäjistä on huijareita ja mainostajia, tai niin sanottuja spam botteja.

Eräänkin kerran jutustelin ilmaisessa deittipalvelussa yhden mukavan tyypin kanssa noin viikon verran, kunnes tuli ensimmäinen viesti, jossa hän alkoi vihjailla rahantarpeestaan. No tämä keskustelu tyssäsi sitten siihen.

Ilmaisissa palveluissa on myös paljon mainostajia tai oikeastaan spambotteja, eli robotteja, joiden takana toimii pelkkä tietokoneohjelma. Nämä botit laittavat viestiä kaikille ja muutaman automatisoidun viestin jälkeen, saat linkin, johon kannattaisi rekisteröityä, mikäli juttua haluaa jatkaa.

Toki ilmaisisissakin deittipalveluissa on ihan oikeita ihmisiä, monet ilmaiset palvelut eivät kuitenkaan ole täysin ilmaisia, sillä mikäli ehtoja lukee tarkemmin, siellä sanotaan, että käyttäjän tietoja voidaan luovuttaa eteenpäin kaupallisessa tarkoituksessa.

Maksulliset palvelut sen sijaan karsivat useimmat feikkiprofiilit pois listoiltaan ja näissä palveluissa sivuston ylläpito on huippuluokkaa. Ylläpito tarkistaa kaikki käyttäjäprofiilit ja käyttäjien kuvat, näin palvelun käyttäjistä 99% on varmasti aitoja.

Näissä kuukausimaksullisissa palveluissa on siis melkeinpä täysin varmaa, että kyseessä on aito ihminen. Maksullisissa palveluissa ihmiset ovat myös tosissaan liikkeellä, eivätkä he ole tehneet sinne deittiprofiilia ihan vain huvin vuoksi.

Näissäkin maksupalveluissa kannattaa tietenkin olla tarkkana, sillä myös niissä on monia ns. huijaussivustoja. Yleensä maksulliset huijaussivustot ovat keskittyneet seksiseuran hakemiseen. Voin väittää, että yksikään seksiseuraa hakeva nainen ei ainakaan Suomessa ole rekisteröitynyt millekään HornyMILF -sivustolle tai muulle vastaavalle, joten olkaapa miehet tarkkana, ennen kuin kiihkoissanne alatte näille sivustoille luottokorttien numeroita lyömään.

Deittipalvelut, jotka keskittyvät ainoastaan kumppanin ja treffiseuran etsintään sen sijaan ovat varmasti luotettavia. Itse olen saanut näistä palveluista pelkästään hyvän kuvan. Olen käynyt niiden kautta useammillakin treffillä, mutta valitettavasti vieläkään en sitä ihannekumppania ole löytänyt.

Minun mielestäni maksulliset deittipalvelut ovat hintansa väärti, jos sitä ihannekumppania on etsimässä ihan tosissaan.


Sosiaaliset taidot tarvitsevat harjoitusta  1

Sosiaalisia taitoja pitää kehittää
Sosiaalisia taitoja pitää kehittää

Usein meitä suomalaisia miehiä mollataan siitä, että emme ole hyviä keskustelijoita. Saattaahan siinä olla hieman perää, mutta omasta mielestäni se on kulttuurisidonnaista ja jopa Suomen sisälläkin on suuria eroja ihmisten sosiaalisessa kanssakäymisessä. Hyvänä esimerkkinä käy esimerkiksi puheliaina ja lupsakkoina pidetyt savolaiset ja taas toisaalta jurojen ja hiljaisten maineessa olevat hämäläiset. Eli kaikkia ei tietysti voi maalata samalla pensselillä, koska eroja on, mutta kenties sen verran voin myöntyä, että yleisesti ottaen emme ole niin sosiaalisia, kuin länsinaapurimme. Toisaalta länsinaapurisammekaan ei small talkin jalo taito ole läheskään niin hyvä, kuin esimerkiksi monessa muussa paikassa, kuten USA:ssa tai Isossa Britanniassa.

Mitä ihmisiin tulee, niin osa on myöskin luonnostaan introverttejä ja introverttiys sopiikin hyvin suomalaiseen sielunmaisemaan ja mikäs siinä, ei kaikkien tarvitse olla puheliaita. Silti introverttikin voi oppia harjoittelemalla pärjäämään paremmin sosiaalisissa tilanteissa. Kuitenkin sosiaalinen kanssakäyminen on varsin suuressa osassa montaa asiaa. Esimerkiksi työhaastattelu ja treffeillä käyminen ovat sellaisia tilanteita, joihin voi harjoittelemalla saada huomattavaa parannusta.

Toki työhaastattelut ja treffit aina jännittävät ja sen vuoksi moni tuppaakin hieman alisuorittamaan, kun pitäisi esiintyä edukseen. Kysyttäessä työhön liittyvistä asioista saattaa asiansa osaava ammattilainenkin jäätyä. Treffeillä ei välttämättä keksi mitään keskusteltavaa ja kiusallinen hiljaisuus saattaa tuntua piinaavan pitkältä. Tosin liika puhuminen ei myöskään ole hyvä asia, koska silloin ei toinen saa suunvuoroa. Tärkeää olisikin saada kunnon vuoropuhelu aikaiseksi. On hyvä kysyä kysymyksiä ja eräs vanha myyntimiesten neuvo kuuluukin, että sinulla on kaksi korvaa ja yksi suu eli käytä niitä samassa suhteessa. Kuuntele tarkasti, anna toisen puhua ja esitä asiaan liittyviä kysymyksiä.

Sekä treffeillä että työhaastattelussa usein haetaan sitä hyvää tyyppiä tiettyjen ominaisuuksien lisäksi. Eli pelkkä tekninen tietotaito ei yksin usein riitä varmistamaan työpaikkaa, vaan työyhteisöön halutaan se hyvä tyyppi, joka tulee ihmisten kanssa toimeen. Se toki käy järkeen, koska töissä ei usein voi välttyä sosiaaliselta kanssakäymiseltä, paitsi ani harvoin. Treffikumppania usein kiinnostaa ulkoiset ja sisäiset piirteet. Eli onko toinen edustavan näköinen, kohtelias, mukava ja niin edelleen. Eli myöskin kokonaisuus ratkaisee kumppania haettaessa.

Kuten sanottua, niin harjoittelemalla voi parantaa taitojansa. Aluksi on tärkeää tunnistaa omat vajavaisuutensa ja lähteä kehittämään niitä. Esimerkiksi tässä deittailuun liittyvässä artikkelissa on listattu paljon sellaisia asioista, joita saatamme tehdä huomaamattamme. Kaikki listan asiat eivät liity sosiaalisten tilanteiden aiheuttamiin ongelmiin, mutta moni kohta osuu siihen melko tarkasti.

Mikäli todella pelkää sosiaalisia tilanteita, niin kyseessä saattaa olla social anxiety disorder eli sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö. Sekään ei silti välttämättä estä sinua menestymästä sosiaalisissa tilanteissa, koska hoitoja on tarjolla aina terapiasta erilaisiin lääkityksiin. Eli vaivaa voi hoitaa ja siitä voi myös parantua.

Mikäli koet, että et ole omalla mukavuusalueella sosiaalisissa tilanteissa, niin vanha ystävä Google on hyvä apu, jota kannattaa hyödyntää tietoa etsiessä. Myöskin kirjastoista löytyy paljon tietoa ja psykologian kirjoissa on aihetta myös käsitelty.


Uusi vuosi ja uudet deitit  1

Terve,

Nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet. Tosin kumppania ei ole vielä löytynyt ja yhä etsintä jatkuu. Kokeilin loppuvuodesta hieman uusia taktiikoita kumppanin etsimiseen. Sen sijaan, että tutustuisin ensin treffikumppaniin, niin päätin aina muutaman lyhyen jutustelun jälkeen ehdottaa treffejä. Osalle tällainen järjestely sopikin ja muutamat treffit sain sovittua. Jotkut taas kokivat hieman liian päällekäyväksi sen, että heti aletaan ehdottelemaan treffejä, vaikka hädin tuskin ollaan ehditty edes tutustua.

No, tulokset olivat vaihtelevia. Joidenkin treffikumppaneiden kanssa synkkasi hyvin ja yhteistä puhuttavaa riitti. Toisten kanssa taas oli vaikeampaa ja keskustelu oli sellaista hieman väkinäistä small talkia. Kun toista ei tunne, niin onkin toki parempi edetä varovasti keskustelun kanssa ja ehkä jättää usein voimakkaita mielipiteitä herättävät aiheet rauhaan. Ei kannata siis alkaa puhumaan politiikasta tai uskonnosta, kun ei vielä tiedä, että kuinka toinen niihin suhtautuu. Siinä nimittäin ei ole paljoa tehtävissä, jos sattuu sohaisemaan arkaan paikkaan esittämällä voimakkaan mielipiteen toisen tukemasta puolueesta tai edustamasta uskonnosta. Parempi siis pysyä kevyissä aiheissa. Omia suosikkeja ovat elokuvat, matkailu, kirjat ja ruoka. Niistä riittää juttua maailman loppuun saakka.

Yritin myös hieman tehdä tuttavuutta muissa paikoissa, mutta siitä ei oikein jäänyt mitään merkittävää kerrottavaa. Lähestymisyritykset tulkittiin lähinnä kohteliaisuudeksi ja niihin ei juurikaan tullut vastakaikua. Ymmärrän kyllä, että ahdistelu on ehdottoman kiellettyä, mutta #metoo-kampanja hipoo jo sellaisia sfäärejä, että jopa toiselle puhuminen on jonkun mielestä ahdistelua. Taisi olla tuolla Amerikan ihmemaassa, jossa joku jopa kertoi kokeneensa jonkun katseen ahdisteluksi. Toki tuijotus on asia erikseen, mutta aika hankalaa on elämä, jos jonkun katseesta ahdistuu…

Muutaman tutkimuksen mukaan miehillä on muutenkin kovemmat paineet deittailussa, joten vaikeammaksi vain menee. Tutkimuksesta voit lukea lisää täältä. Mutta mitä deittailuun tulee, niin itse päätin jatkaa nettideittailua ja unohtaa ruokakaupassa tai muussa arkisessa ympäristössä tapahtuvat lähestymisyritykset ainakin toistaiseksi…

Kuten sanottua, niin mullistavaa läpimurtoa ei tällä taktiikalla tullut. Tokihan kasvotusten tapaaminen sitten lopulta ainakin kertoo sen, että onko yhteisiä juttuja vai ei. Kiusalliset hetket kuuluvat asiaan ja aina ei kaikki onnistu. Kaiken kaikkiaan kokeilu oli ihan hauska.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille ja tsemppiä deittailuun!

-Kalle


Onko seuranhakua muualla, kuin Tinderissä?

On totta, että Tinder-sovellus on suosittu, mutta seuraa haetaan monesta muustakin paikasta. Tinderiä käyttävät pääsääntöisesti nuoret kaupunkilaiset, mutta jopa heillä on usein muitakin deittisovelluksia tai netin deittipalveluita käytössä. Toki Tinder on helppo, koska siihen voi Facebookista valita kuvan ja samalla se näyttää, jos potentiaalisessa matchilla ja sinulla on yhteisiä tuttuja. Eli toisaalta voi kenties kaverilta kysellä, että millainen tyyppi on kyseessä tai vaihtoehtoisesti pyyhkäistä vasemmalle, jos ei halua, että kyseessä on kenenkään tuttu. Monessa muussa palvelussa ei tätä mahdollisuutta ole, joten se onkin monen käyttäjän mielestä suuri etu. Tinderissä näkee myös etäisyyden, eli yleensä lähialueen käyttäjät näkyvät ensin. Toisaalta taas kenties keskustelua ei kannata aloittaa, jos asuu itse Hangossa ja matchi näyttääkin asuvan Inarissa. Silloin välimatka tekee tapailun melkoisen haasteelliseksi. Jos etäsuhde ei häiritse, niin yrittänyttä ei laiteta.

Toisaalta taas, jos asuu pienellä paikkakunnalla, niin saattaa kokea kiusalliseksi sen, että jatkuvasti tulee tuttuja vastaan. Netin deittipalvelut sen sijaan antavat mahdollisuuden hieman anonyymimpään kumppanin etsintään. Itsestään voi paljastaa juuri sen verran, kuin haluaa. Ilmoitukseen ei tarvitse laittaa omaa kuvaa ja kuvan voi lähettää, vaikka vasta sitten, kun on jo hetki juteltu. Seuranhaku netin kautta hieman anonyymimmin onkin monelle luontevampaa. Osa tosin ei vastaa kuvattomiin profiileihin, mutta se onkin sitten jo asia erikseen.

Mitä tulee kysymykseen, että onko seuranhakua muualla, kuin Tinderissä, niin lyhyesti vastattuna voi sanoa, että on. Varsinkin hieman varttuneemmat tekevät mielellään profiilin netin deittipalveluihin, koska heillä kaikilla ei ole Facebook-tiliä, joka vaaditaan Tinderiin ja he muutenkin kokevat sen vieraaksi. Tinderissä myöskin se, että siihen voi rekisteröityä ilmaiseksi usein tarkoittaa sitä, että sieltä löytyy erilaisia kujeilijoita ja keppostelijoita, jotka ovat liikkeellä feikkiprofiililla. Maksulliset netin palvelut sen sijaan eivät juurikaan kärsi näistä keppostelijoista, koska he eivät halua profiilistaan maksaa.


Näin onnistut nettideittailussa  1

Nettideittailu on nykyisin suositumpaa kuin koskaan ennen ja yhä useampi nainen ja mies etsiikin parisuhdetta pääsääntöisin netistä. Netissä deittaileva säästyy monilta turhauttavilta treffeiltä, koska seuralaisiin voi hieman tutustua etukäteen chattailemällä ja selvittää ainakin, että ns. ”perusominaisuudet” vastaavat kriteereitä. Juuri mikään ei ole turhauttavampaa kuin ravata treffeillä vain todetakseen, että treffikumppani on työtön, alkoholisti tai kissafani, jos satut olemaan niille itse allerginen.

Kuten mikä tahansa muukin asia, myös nettideittailu vaatii silti hieman taitoa. Taitoa vaaditaan muun muassa siinä, että erottaudut massasta ja pystyt kertomaan sekä kysymään oikeat asiat. Monet ovat pettyneet erilaisiin deittipalveluihin ihan vain siitä syystä, että keskustelut junnaavat paikallaan ja samoihin kysymyksiin on vastattava uudelleen kerta toisensa jälkeen.

Tässä kirjoituksessa annan kokeneena konkarina muutamia käytännön vinkkejä siihen, miten sinäkin voit löytää uuden kumppanin deittipalvelusta.

Valitse sopiva deittisivu

Ensimmäinen ja ehkä samalla helpoiten vältettävä virhe on valita vääränlainen deittisivu. Kuten ehkä tiedät, niin nykyisin deittipalveluita on käytännössä jokaiseen lähtöön. Tarjolla on esimerkiksi ”siistejä” palveluita, jotka ovat tarkoitettu vakavamman parisuhteen etsintään sekä ns. ”törkypalveluita”, joissa yksinäisen miehet kirjoittelevat kilpaa rivouksia. Eli, jos haluat välttää pettymyksin, niin kannattaa tehdä hieman taustatyötä ennen palveluun rekisteröitymistä. Lisäksi nykyisin on paljon deittisivuja, jotka ovat erikoistuneet vain tietyn tyyppisiin ihmisiin. Esimerkiksi, leskille, urheilijoille, iäkkäille ja niin edelleen - löytyy omat palvelut. Hyvä paikka palveluiden vertailuun on deittisivut.fi, jos löydät oikeastaan kaikki suosituimmat vaihtoehdot.

Tee hyvä profiili

Nettideittailun ärsyttävimpiä puolia on se, että joudut helposti kysymään ja vastaamaan lukuisia kertoja samoihin kysymyksiin. ”Mitä harrastuksia sinulla on?”-tyyppiset kysymykset vältät parhaiten hiomalla profiilisivusi kuntoon ajatuksen kanssa. Ilmoita profiilissasi mahdollisimman paljon tietoja itsestäsi sen rajoissa, minkä haluat jakaa julkisesti. Hyvä nyrkkisääntö on, että täytä joka ikinen kenttä ja kuvaus, jos se vain on mahdollista. Tässä etuna on myös se, että deittipalveluiden haut osaavat usein löytää sinulle parempi ehdotuksia, jos olet antanut tietoja itsestäsi. Lue myös 6 vinkkiä deittiprofiilin tekemiseen.

Ota hyvä kuva

Hyvä kuva tekee ison eron nettideittailussa. Luonnollisesti me ihmiset arvostelemme ja arvioimme toisiamme aluksi ulkoisten seikkojen perusteella, eikä nettideittailu eroa tästä mitenkään. Jos sinulla on profiilikuvassasi päällä ryttyinen paita, niin ihmiset tulevat tekemään johtopäätöksen ettet osaa pitää huolta itsestäsi tai vaatteistasi. Tästä syystä profiilikuvan pitää olla edustava, sillä sen perusteella ihmiset tekevät päätöksen, haluavatko he jutella kanssasi yhtään sen enempää.

Vaikka kuvan kannattaa olla hyvä, niin kannattaa myös muistaa, että sen pitäisi kertoa jotakin sinusta. Älä siis laita pukua päälle profiilikuvaan, jos sitä et normaalisti käytä. Jos taas nautit vaikkapa matkustelusta, niin laita sellainen kuva, jossa olet reissussa. Yhdistämällä profiilikuvassa siistin olemuksen ja jonkin itsellesi rakkaan asian, saatat tavoittaa paremmin juuri sinulle sopivia ihmisiä.