23.6.2011 • Epätodellista

Salmiakkia ja olutta

… siitä on juhannusaatonaatto tehty 🙂 Joku tuossa mainitsi, että sillä tavoin ”piru ajetaan takaisin helvettiin”? Enpä ollut ennen moista kuullutkaan. Hyvää kuitenkin: ensin salmiakkia, ja siihen janoon olutta perään….

23.6.2011 • Dia's diaries

carryonille

Moikka. Oon huomannu joistakin jutuista, että postmanrings (jokseenkin tuttu mulle palstalta oisko jo viime vuodelta) on aika samankaltainen asenteissaan kuin kallionkundi. Ei mulla mitään painavaa perustelua ole lyödä pöytään, kunhan…

23.6.2011 • Tyyli

Punattu allekirjoitus

Tein sen taas. Jotkut jättävät lappuja pöydälle, mutta itse punaan viestit peilipinnoille. Olin muuten eräässä operaatiossa pari päivää sitten, jonka takia ei ole ollut oikein inspistä eikä tarpeeksi kaunis olo…

23.6.2011 • 2300

Valtion pikkupossut

Mulla kävi niin mieletön tsägä kesän alussa että pääsin valtion konttoriin töihin. Onneksi ihan ulkoistettuna joten en joudu itse siihen pieneen oravanpyörään jota valtion virkamieheydeksi kutsutaan. Päivät sujuu katsellessa noita…

23.6.2011 • 1196

Kateissa !

Laitoin tuohon toiseen valkoseen screeniin joka toimii ilmotustauluna, ni lapun kadonneista tavaroista joita voi löytää lähiympäristöstä esim jos joku on pellolla tai jos sattuu leikkaa nurmee tai menossa paatilla järvelle……

23.6.2011 • 2274

Lupaus aamulle

Varpaat olkoot kippurassa aamukasteisella nurmikolla, auringon hohtaessa valkoisen utuverhon läpi. Hiirenhiljaa minä seison, kahvimuki kädessä, kuuntelen lintujen ääniä. Pihalla. Pyjamassa. Kunnes kahvi jäähtyy. Toivottavasti ei tuule, sada tai ole pakkasta.

23.6.2011 • Contour

Kokoa kokoon koko kokko

Otsikon mukainen aamupäivä. Sen verran touhua sitä ennen että piti käydä tukkikuorma tyhjäämässä- sieltä kokolle. kokolta risukasalle ja risukasalta syömään. Harvinaista herkkua syödä päivällä kotona, mutta tukkipankot kun ei oikein…

23.6.2011 • Dia's diaries

Tosielämän trolleja

Toisinaan, ei onneksi kovinkaan usein, seuraani hakeutuu kuin jonkin rikkinäisen tutkan tai vioittuneen sisäisen kompassin avulla sellaisia ihmisiä, joiden olemassaolostakaan en välittäisi tietää. Nämä ihmiset tykkäävät olla… no, sanotaan nätisti:…

23.6.2011 • Kesäkuussa tapahtuu..

Sulkapallo !

Tänään oli joku kesän 10.kerta vuorossa ja koko ajan se peli pikkuhiljaa siitä kehittyy.. on onni että pelikaveri on niin pirun tasainen ! Kutakuinkin voitot ovat nyt tasan ! Se…

22.6.2011 • 548

Yllättävän vähän

mua on kyrsiny se tosiseikka, että jäin kolmen pisteen päähän röntgenhoitajan opinnoista. 22 pääs ja mä olen nyt sit sijalla 27. Täytyy nyt ootella noiden parin pääsykokeen tulokset vielä ennen…