Olipa kerran instant-ihminen. Hän halusi aina kaiken heti. Aamulla hän heräsi, ei painanut torkkuherätystä 20x (kuten allekirjoittanut) vaan oli heti valmiina uuteen päivään. Sitten painoi kahviautomaatin nappia cafe latte ja samalla kun hän hajosi molekyyleiksi teleportaatiolaitteessa matkalla kootakseen itsensä työpaikalla uudestaan, hän oli siemaissut kofeiinit sisuksiinsa. (Älä kysy miten, mä vain kirjoitan.)
Instant-ihmisen työ oli kelata ihmisten unelmia mahtavalla ajansiirtolaitteella, joka isoa isoa isoa summaa vastaan kelasi suoraan ihmiselle suoraan nenän eteen huippuhetket. Hän piti työstään, koska sai käyttää laitetta ilmaiseksi.
Mutta eräänä päivänä hän huomasi olevansa tyhjä. Oli saanut kaiken helposti…mutta ei enää, ei enää. Hän halusi opetella odottamaan.
Ja odotti ja odotti ja odotti tajuamatta että vastaus löytyy sisältä.
Sen pituinen keppihevonen.