Elämäni tarkoitus on saada lapsi

[B]Olen 30-vuotias nainen vauvakuumeessa. Minulla on ollut haave tulla äidiksi teinistä asti. Luulin, että olisin tähän ikään mennessä jo monen lapsen äiti. Elämä on ollut antoisaa ja olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Viiden vuoden aikana olen löytänyt itseni monta kertaa raskaustesti kädessä, vaikka vakituista parisuhdetta ei ole vuotta pidempään kerralla kestänyt. Olen toivonut salaa, että joku vahinko olisi sattunut ehkäisyistä huolimatta. Olen tällä hetkellä sinkku ja vauvahaaveet tuntuvat hallitsevan elämääni. En tunne löytävän sitä oikeaa kenen kanssa perustaa perheen. Olen epätoivoissani vaipunut etsimään siemenluovuttajia internetistä. Löysin yhden luovuttajan ja tapasimme viime viikolla kahvilassa. Kaikki meni hyvin tapaamisella ja pystyimme sanomaan suoraan, että aiomme jatkaa tulevaa projektia toteutusvaiheeseen. Mies on minua vanhempi ja olemukseltaan myös hyvin erilainen kuin ne, jotka minua yleensä vetävät puoleensa. Hän ehdotti, että hoitaisimme asian luonnollisella tavalla. Itsestäni tuntui paremmalta suorittaa asia purkkimenetelmällä. Pari päivää ennen h-hetkeä mies alkoi painostamaan seksiin. Kun kieltäydyin, hän suuttui. Hänestä alkoi paljastua outoja sadistisia piirteitä. Hän kirjoitteli viestejä, että haaveilenko kuitenkin salaa seksistä hänen kanssaan. Oloni tuli epämukavaksi ja lopetin yhteydenpidon kokonaan. Olin valmis tekemään mitä vaan saadakseni lapsen, jopa vaarantamaan itseni. Olen samalla vihainen, pettynyt ja surullinen. Tuntuu kuin minulta olisi viety viimeinen mahdollisuus tulla äidiksi. Elämäni on vauvapalstoilla pyörimistä aina, kun pienikin toivon kipinä raskaudesta käy mielessäni. Jälleen kerran joudun jättämään palstat ja blogit pettymyksen jälkeen. Olenko ainoa joka kokee, että elämäni tarkoitus on saada lapsi? Miksi minulla on kiire tulla äidiksi? Koen olevani täydellisessä iässä tullakseni äidiksi ja olen odottanut kauan. Kaikki elämässäni on hyvin, minulla on nyt mahdollisuus tarjota lapselle vakaa ja hyvä tulevaisuus. Olen itsenäinen ja tulen toimeen hyvin. Parasta mitä lapsi voisi saada on molemmat vanhemmat, mutta elämä ei ole aina sitä, mitä se parhaimmassa tapauksessa voisi olla. Olen yrittänyt kaikkeni saadakseni parisuhteessa lapsen, tähän mennessä kukaan ei ole halunnut sitä. Ajatuksena se, että olisin riippuvainen toisesta ihmisestä ja hänen halustaan antaa minulle lapsi tuntuu väärältä. Elämä ei voi olla sitä, että odotellaan tässä iässä elämän prinssiä sokeana ja todetaan viiden vuoden päästä että kaikki on liian myöhäistä. Olen kyllästynyt odottamaan ja vain haaveilemaan. Kenelläkään ei ole vastausta siihen kuinka minulle tulee käymään. Aion taistella vauvahaaveistani, viimeisessä kädessä kävelen hedelmöitysklinikalle.[/B] [I]Nainen 30[/I] Hei Kiitos koskettavasta kirjeestäsi. Sinulla on paljon hyvää elämässäsi, mutta myös toteutumaton unelma. Olet jo pitkään potenut vauvakuumetta ja suret sitä, ettet ole löytänyt sopivaa elämänkumppania voidaksesi toteuttaa haaveesi perheestä. Et suinkaan ole yksin unelmasi kanssa, vaikka varmasti välillä siltä tuntuu. Olet iässä, jossa nykyään jo tilastojenkin mukaan useimmat ikätoverisi perustavat perheen – ja monet laillasi vielä haaveilevat siitä. Ymmärrän hyvin, etteivät hyvää tarkoittavat lohdutusyritykset sinua auta. Olet käynyt läpi melkoista tunteiden vuoristorataa, kun aluksi lupaavilta tuntuneet seurustelusuhteet ovat kariutuneet ja haaveet perheen perustamisesta ovat yksi toisensa jälkeen murentuneet. Ei ihme, että vaikutat pettyneeltä koko miessukupuoleen. Sinua myös välillä harmittaa, että ”luomumenetelmällä” lapsen saaminen on kahden kauppa: molempien pitää lasta haluta. Tähänastiset seurustelukumppanisi eivät ole halunneet kanssasi jälkeläisiä. Olet tavallaan joutunut alistumaan heidän tahtoonsa; sinun toiveellesi ei ole ollut suhteissa tilaa eikä ymmärrystä. Lapsen ikävässäsi olet joutunut myös hyväksikäytetyksi: luulit löytäneesi sopivan sukusolun luovuttajan, joka on vilpittömin mielin liikkeellä, mutta tämä halusikin sinulta vain seksiä. Syystäkin olet tullut varovaisemmaksi ja mietit mihin kaikkeen olet valmis saadaksesi lapsen. Oletkin jo pohtinut, mikä on ratkaisusi, jos sopivaa kumppania ei löydy. Kerrot olevasi vihainen, pettynyt ja surullinen. Keihin nuo tunteesi kohdistuvat ja miksi? Oletko vihainen itsellesi? Kaikille noille toiveesi murskanneille miehille? Koko elämälle? Keihin ja mihin pettymys kohdistuu? Entä suru: mitä kaikkea mahdat nyt surra? Missä on tällä hetkellä ilo ja tyytyväisyys elämästä, joka on tuonut myös paljon hyvää? Tunteilla on meille tärkeä viesti, on hyvä asettua välillä kuuntelemaan niitä. Voimakkailla tunteilla on taipumus viedä mukanaan, siksi niille on aika ajoin koetettava puhua ”järkeä” tutkimalla niitä. Kuten kerrot, olet miettinyt perusteellisesti ja moneen kertaan, miksi haluat tulla äidiksi. Elämäsi ulkonaiset puitteet ovat kunnossa ja ikäsikin on ihanteellinen myös lapsen kannalta. Jos olet ihan rehellinen itsellesi, kumpaa haluat tällä hetkellä enemmän: parisuhdetta vai lasta? Vai molempia yhtä paljon? Mitä hyvä ja turvallinen parisuhde voisi sinulle antaa? Entä lapsi? Nämä molemmat yhdessä? Uskaltaisitko vielä toivoa, vaikka olet kokenut niin paljon pettymyksiä? Entä jos sittenkin Se Oikea vielä tulee vastaan… Toivon sydämestäni haaveesi jonain päivänä toteutuvan. [I]Perheneuvoja Pirkko[/I]