29.11.2013 • Suhdeklinikka

Pettäminen varjostaa uutta suhdetta

[b]Hei! Takana on rankka vuosi johon on kuulunut suuria muutoksia työkuvioissa ja vielä suurempia yksityiselämässä. Keväällä päätimme erota mieheni kanssa 6 avioliittovuoden ja yli 14 yhdessäolovuoden jälkeen. Muutin omaan asuntoon…

27.11.2013 • Suhdeklinikka

Mies ei tiedä, haluaako koskaan lapsia

[b]Hei, olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä kohta 10 vuotta ja nyt olemme ensimmäistä kertaa ajautuneet jonkinlaiseen umpikujaan suhteessamme. Kaikki on periaatteessa hyvin. Rakastan puolisoani yli kaiken enkä epäile ollenkaan hänen…

21.11.2013 • Suhdeklinikka

Eri mieltä itseni kanssa

[b]Olen 18-vuotias nuori nainen. Minulla on ollut monenlaisia suhteita, mutta ne jotka eivät ole päättyneet tahtomattani, olen ilmeisesti itse tyrinyt.. Reilu vuosi sitten päättyi ensimmäinen pitkä suhteeni (vuodenmittainen). Poikaystävä jätti…

14.11.2013 • Suhdeklinikka

Miehen vaikea elämäntilanne sabotoi uuden suhteen

[b]Hei! Tapasin viime keväänä miehen, joka oli todella hyvännäköinen ja kiinnostavan oloinen muutoinkin. Alustava lähtien välejämme on kuitenkin haitannut miehen vaikea elämäntilanne. Jo ensi treffeillä huomasin miehen käsittelevän voimakkaasti ikävää…

12.11.2013 • Suhdeklinikka

Voiko ateistin ja kristityn parisuhde toimia?

[b]Voiko ateistin ja kristityn parisuhde, avoliitto tai avioliitto onnistua ja kantaa läpi elämän?[/b] [i]Nainen[/i] Hyvä kysyjä, kysymyksesi oli lyhyt ja ytimekäs – ja haastava. Lyhyt ja ytimekäs vastaus kysymykseesi on,…

craigCloutier / Flickr.com
7.11.2013 • Suhdeklinikka

Pitäisikö jättää pettäjä?

[b]Olen 40-vuotias nainen ja ollut naimisissa jo 20 vuotta saman miehen kanssa. Meillä on kolme lasta, 19-, 17-, 12-vuotiaat. Miehellä on ollut tai on edelleen avioliiton ulkopuolinen suhde. Hän jäi…