Olen jo pidemmän aikaa pohtinut pinnallisuutta ja ihmisten ennakkoluuloja. Olen aina itse pyrkinyt hyväksymään jokaisen ja kiinnittämään huomioni persoonallisuuksiin sekä itsetuntoon. Pinnallisuus tuntuu olevan oikea kansantauti, joka ohjailee paljon sitä minkälaisten ihmisten kanssa liikumme sekä kehen esimerkiksi ihastumme. Rakkaus ei kuitenkaan katso ulkonäköä, ainakaan omasta mielestäni.
Kun tapaan uuden ihmisen, kiinnostun tietysti ensimmäisenä ulkonäöstä, tyylistä ja sitten luonteesta. Kuitenkin tylsä ja luotaantyöntävä persoona huonontaa ulkonäköä välittömästi ja kiinnostus lakkaa. Rakastuessa käy päinvastoin. Kun rakastun, en enää löydä toisesta virheitä samalla tavalla, ainakaan ne eivät enää vaikuta mihinkään. Rakkaus sokaisee, se voi olla myös huono asia, mutta suhteessa erittäin toimiva, se on sidos, joka pitää kaksi ihmistä yhdessä.
Pointti tässä alkavassa pohdinnassa on se, ettei meidän tarvitse ulkonäöllämme miellyttää ketään muuta kuin itseämme. Aloitin itse muutama päivä sitten uuden terveellisemmän elämäntavan. Olen aina rakastanut urheilua, mutta myös ruokaa. Kiireellinen ja epäsäännöllinen elämäntapani on vienyt paljon aikaa urheilulta. Paniikkihäiriöstä kärsivänä urheilu on kuitenkin lääkkeiden sijasta ainoa tapa pitää kohtaukset hallinnassa. Olenkin aloittanut kunnolla urheilemaan sen vuoksi, että kunto kohenisi, saisin lisäenergiaa ja pysyisin terveenä. Jos muutama kilo siinä samalla putoaa niin mahtavaa, mutta keskityn pääsääntöisesti hyvinvointiin.
Olen jo vuosia pitänyt vartalostani kun sain vihdoin itsetuntoni kohalleen ja kun tajusin kuinka omalaatuisia me kaikki olemme. Pidän kurveistani sekä pehmeästä, mutta kiinteästä pyöreähköstä vartalostani. Eräs mies kuitenkin kertoi minulle taannoin, ettei näe minua enää niin haluttavana muutamien kilojen nousun jälkeen. En ottanut lausetta itseeni sillä se kertoi vain pinnallisuudesta ja siitä, ettei hän välittänyt minusta tarpeeksi.
Kilojeni keskittymiseen olen törmännyt myös musabisneksessä, jossa pinnallisuus ja ulkonäkö tuntuu tänä päivänä olevan ykkös prioriteetti. Eräs biisintekijä oli sanonut tutulleni, että: ”Sharon olisi jo huippustara jos olisi hoikempi”. Tämä voi jossain määrin pitääkin paikaansa, mutten aio silti olla muuta kuin mitä olen. Tuntuu, että ulkonäköni ja muutama hassu kiloni näyttää olevan suurempi ongelma muille kuin itselleni. Uskon, että kaikilla on se oma peruspaino ja ulkomuoto, joka pysyy samana vuodesta toiseen ilman radikaaleja muutoksia ja jatkuvaa seurantaa. Aina voi kuitenkin laihtua ja yrittää seurata yleisiä kauneusihanteita, mutta taitoja ja erikoisosaamisia ei voi oppia. Tästä hyvä esimerkki on itsevarmutta ja superlahjakkuutta pursuava erittäin muodokas laulaja Adele, joka voitti juuri vuoden tulokas -palkinnon Brit Awards gaalassa. Alistunko siis muiden säätelemiin ja vaativiin mittoihin vai puskenko eteenpäin omana itsevarmana itsenäni? Olen päättänyt elää onnellista elämää, johon kuuluu terveelliset elämäntavat, aidon rakkauden tavoittelu ja pinnallisten ihmisten karsiminen. Ota tai jätä on lause, jota jokainen ihminen saa ja tulee käyttää!
