Lapsuuden joulut nostalginen muisto vain
Moni huomaa saman ilmiön viimeistään kolmekymppisenä: joulu tulee, mutta se ei tule samanlaisin odotuksin. Ei sitä kuumeista odotusta, ei vatsanpohjassa lepattavaa tunnetta, ei sellaista hiljaista taikaa, joka lapsena tuntui itsestäänselvältä. Tilalla on jotain muuta: kiire, velvollisuudet, aikataulut ja ehkä pieni pettymys siitä, että ”tämänhän piti tuntua joltain enempää”.
Lue myös: Joulu linnankappelissa – Norjan kruununprinssiperhe kiitti pelastusviranomaisia
Usein syy ei ole joulussa, vaan siinä, miten oma rooli siinä on muuttunut.
Kun joulu lakkaa vain tapahtumasta
Lapsena joulu tapahtuu meille. Se tulee kalenterin luukkuina, koulun joulujuhlina, salaisina kuiskauksina ja paketteina, joita ei ole saanut itse valita. Joku muu huolehtii siitä, että joulu on olemassa.
Aikuisena joulu ei enää tapahdu, se toteutetaan.
Se syntyy kauppalistoista, siivouspäätöksistä, aikatauluista ja siitä, kuka ehtii minnekin ja milloin. Kun juhlan konehuoneeseen päätyy pysyvästi, tunnelma muuttuu väistämättä.
Taian sijaan näkee rakenteet, ja se rikkoo taianomaisuuden.
Odotuksen katoaminen muuttaa kaiken
Joulun taika ei lapsena ollut vain joulussa itsessään, vaan odottamisessa.
Viikot tuntuivat pitkiltä, ja joulu oli kaukana edessäpäin. Aikuisena aika käyttäytyy toisin. Joulu ilmestyy kalenteriin lähes varoittamatta ja katoaa yhtä nopeasti. Kun odotukselle ei ole tilaa, myöskään tunne ei ehdi rakentua.
Samaan aikaan joulu toistuu lähes samanlaisena vuodesta toiseen.
Tutut ruoat, samat laulut, samat keskustelut. Aivot rakastavat uutta, ja joulu on kaikkea muuta kuin uusi. Se on juuri siksi lohdullinen, mutta myös siksi vähemmän jännittävä.
Juhla, johon liittyy liikaa pitäisi-sanoja
Aikuisen joulua kuormittaa yksi erityinen painolasti: oletus siitä, miltä sen pitäisi tuntua. Jouluna pitäisi olla rauhallinen, kiitollinen, läsnä oleva ja onnellinen. Perheen pitäisi olla kasassa, tunnelman lämmin ja hetken merkityksellinen.
Jos oma elämä ei vastaa tätä kuvaa, tai jos vastaa mutta tuntuu silti raskaalta, syntyy ristiriita. Joulu ei ole vain juhla, vaan peili, joka heijastaa elämän tämänhetkistä tilaa. Ja peilit eivät aina ole armollisia.
Ihmissuhteet eivät pysy muuttumattomina
Lapsuudessa perhe on usein selkeä rakenne, mutta aikuisuudessa se on jatkuvassa liikkeessä.
Tulee uusia ihmisiä, vanhoja katoaa, suhteet muuttuvat. Joulu kokoaa nämä muutokset yhteen hetkeen ja tekee niistä näkyviä.
Siksi joulu voi tuntua haikealta.
Ei siksi, että nykyhetki olisi huono, vaan siksi, että se muistuttaa siitä, mikä on muuttunut. Lapsuuden joulu ei ole kadonnut, mutta se on jäänyt toiseen aikaan, eikä sinne voi enää palata.
Kun nostalgia ja menetys kulkevat käsi kädessä
Aikuisen joulussa on usein mukana myös suru, joskus hienovarainen, joskus terävä. Ihmiset, joiden kanssa ennen juhlittiin, eivät ehkä ole enää paikalla. Tai itse ei ole enää se sama ihminen, joka ennen istui pöydässä.
Lue myös: Kuninkaallinen kuusiperinne jatkuu Tukholmassa
Nostalgia ei ole joulun vihollinen, vaan osa sitä. Mutta nostalgia tekee juhlasta kaksivärisen. Ilo ja kaipaus elävät rinnakkain, eikä se ole helppo yhdistelmä.
Joulu ei katoa, se vain muuttaa muotoaan
Aikuisiällä joulumieli ei synny automaattisesti. Se ei putoa syliin, vaan se täytyy rakentaa. Usein pienemmäksi kuin ennen, mutta omemmaksi.
Moni huomaa, että joulu alkaa tuntua joululta vasta silloin, kun siitä karsii pois kaiken ylimääräisen. Kun sallii sen olla hiljainen, keskeneräinen tai vähän erilainen. Kun lakkaa tavoittelemasta lapsuuden tunnetta ja antaa tilaa uudelle.
Ehkä aikuisen joulussa ei ole taikaa samalla tavalla kuin lapsen joulussa. Mutta siinä voi olla jotain muuta: ymmärrystä, merkitystä ja lupa olla juuri sellaisessa joulussa kuin elämä sillä hetkellä sallii.
Ja joskus se riittää.
Lue myös: Meghan Markle jakoi emännöintivinkkejä: näin vieraat saa viihtymään
