Kun kosketus on kadonnut
Suhteen alussa läheisyyttä oli jatkuvasti, kuljettiin käsi kädessä, halattiin ohimennen ja maattiin jalat lomittain sohvalla. Sitten tuli arki, työt, väsymys, puhelimet aikataulut ja yhtäkkiä ollaan tilanteessa, jossa kosketus on vähentynyt tai kadonnut ihan kokonaan..
Monessa suhteessa ongelma ei ole se, ettei haluttaisi olla lähekkäin, vaan se, ettei se tunnu enää tutulta. Onneksi kosketuksen voi tuoda suhteeseen takaisin. Näillä viidellä keinolla läheisyys palaa arkeen.
1. Halaa ilman taka-ajatuksia
Kuulostaa itsestäänselvältä, mutta monessa suhteessa kosketus alkaa hiljalleen tuntua pelkältä esileikiltä ja siksi sitä vältetään, kun ollaan väsyneitä. Kokeile tietoisesti halausta, jonka ei tarvitse johtaa mihinkään.
Pitkä halaus ennen nukkumaanmenoa, pieni kosketu ohimennen tai pusu ennen töihin lähtöä, ilman mitään paineita ja odotuksia,
LUE MYÖS: Onko tylsistyminen suhteessa normaalia – vai pitäisikö huolestua?
2. Vietä hetki ihan vain kosketuksessa
Unohtakaa hetkeksi keskustelu tulevasta viikosta tai aikatauluista ja ottakaa 15 minuutin hetki sohvalla tai sängyssä, jolloin kosketatte toisianne rauhassa, ilman mitään häiriötekijöitä.
Aluksi se voi tuntua jopa vähän vaivaannuttavalta, mikä kertoo juuri siitä, että tätä ei ole tehty hetkeen. Mutta muutaman kerran jälkeen se voi tuntua jo ihan normaalilta, koska läheisyys alkaa palata osaksi suhdetta.

3. Katsekontakti ilman puhelinta
Milloin katsoitte viimeksi toisianne silmiin ilman, että toinen samalla selaa jotain? Lyhytkin katsekontakti lisää läheisyyttä yllättävän paljon.
Kokeilkaa istua vastakkain ja katsoa toisianne hetki. Ei tarvitse sanoa mitään. Usein tämä johtaa luonnostaan hymyyn, nauruun tai kosketukseen.
LUE MYÖS: Onnellisimmat parit eivät ole toistensa vastakohtia – nämä 5 yhteistä asiaa ratkaisevat
4. Laittakaa musiikkia ja tanssikaa yhdessä
Teidän ei tarvitse osata tanssia eikä olla edes mitenkään erityisen romanttisella tuulella. Yksi hyvä biisi riittää. Hidas tanssi keittiössä tai olohuoneessa rikkoo tehokkaasti sen arjen “me vaan pyöritetään arkea” -fiiliksen.
Läheisyys syntyy liikkeestä, kehon rytmistä ja siitä, että ollaan hetki samassa kuplassa.
5. Tehkää jotain fyysistä yhdessä
Kosketus ei aina synny kotisohvalla. Yhteinen kävely, kevyt treeni, jooga, pyöräily tai vaikka ruoanlaitto tuo kehot samaan tilaan ja rytmiin.
Kun teette asioita yhdessä, kosketus tulee usein luonnollisesti mukana, ilman sen suurempaa vaivaa.
Läheisyys ei katoa, eikä palaa hetkessä
Useimmiten kosketus ei katoa siksi, että tunteet olisivat kadonneet. Se katoaa, koska arki vie siltä tilaa. Onneksi kosketus palautuu samalla tavalla kuin se katosi: pieninä, arkisina hetkinä.
Lähde: Psychology Today