Onnellisuus ei synny romanttisilla tempuilla
Moni ajattelee, että vahva parisuhde vaatii jatkuvaa työstöä, kokonaisia treffiviikonloppuja tai suuria romanttisia eleitä jatkuvalla syötöllä.
Psykoterapeutti Amy Morin kuitenkin kertoo ettei onnellisimmat suhteet synny näin. Kestävä parisuhde rakentuu pienistä teoista, joita toistetaan uudelleen ja uudelleen ja viikonloput ovat siihen otollisinta aikaa.
Nämä teot toistuvat Morinin mukaan onnellisimmilla pareilla etenkin viikonloppuisin.
1. Ajanvietto myös erillään
Onnellisimmat parit eivät ole jatkuvasti kylki kyljessä, vaan he tekevät viikonloppuisin tilaa myös omille jutuilleen: toinen lähtee lenkille, toinen tapaa ystävän.
Tämä ei etäännytä, vaan viestii luottamusta. Molemmilla on tilaa tehdä omia aktiviteetteja ja palata niiden jälkeen yhteen. Yhteinen aika tuntuu paremmalta, kun kummallakin on oma tila hengittää.
LUE MYÖS: Onko kosketus kadonnut suhteesta? Näillä 5 keinolla palautat läheisyyden arkeen
2. Toistuvat viikonloppurituaalit
Viikonloput täyttyvät nopeasti kaikesta pakollisesta. Siksi vahvoissa suhteissa pidetään kiinni rituaaleista: lauantaiaamun kahvi, sunnuntaikävely tai yhteinen brunssi.
Rutiinien ei tarvitse olla suuria hetkiä, vaan sellaisia hetkiä, jotka toistuvat viikonlopuissa. Yhteiset rituaalit muistuttavat, että suhde on molempien prioriteetti, vaikka molemmilla olisi paljon muutakin menoa.

3. Epämukavista tunteista puhuminen
On helppoa jakaa pelkät hyvät fiilikset, mutta vaikeampaa kertoa stressistä, pettymyksestä tai häpeästä.
Silti juuri nämä keskustelut rakentavat syvintä luottamusta ja perustaa onnellisuudelle. Kun uskallat sanoa ääneen sen, mikä ei ole kaunista, viestit samalla, että luotat toiseen tarpeeksi paljastaaksesi vaikeammatkin asiat.
LUE MYÖS: Onko parisuhde jäänyt työn varjoon? Nämä 5 merkkiä paljastavat sen
4. Aikaa oikealle yhteydelle
Saman sohvan jakaminen perjantai-ilatana ei vielä tarkoita aitoa yhteyttä ja läsnäoloa.
Onnelliset parit tekevät tilaa laadukkaalle ajalle, usein tietoisesti. Se voi olla puhelimeton illallinen, yhteinen projekti tai kävely ilman päämäärää. Tärkeintä ei ole tekeminen, vaan aito läsnäolo ja jakamaton huomio.
5. Kiitollisuus ja sen sanominen ääneen
Pitkässä suhteessa hyvät teot muuttuvat helposti itsestäänselvyyksiksi. Onnellisimmat parit pysähtyvät kuitenkin huomaamaan mukavat teot ja sanovat sen ääneen.
Kiitollisuuden esiin tuominen on usein suhteen tärkein liimaa. Kun ihminen tuntee olevansa arvostettu suhteessa, hän haluaa panostaa vielä entistä enemmän.
Lähde: CNBC