Suhteen jatkuva työstäminen ei tee onnelliseksi – näin suhde pysyy oikeasti elossa

Meille on opetettu, että hyvä suhde vaatii työtä, mutta entä jos juuri se on ongelma?

Nuori mies keskustelee keskittyneesti naisen kanssa työpöydän ääressä, pitää kynää kädessään ja katsoo naista vakavana, pöydällä on muistikirja, puhelin ja viherkasvi, tilanne viittaa neuvotteluun, ohjaukseen tai yhteiseen ongelmanratkaisuun.

“Suhde vaatii työtä” vai vaatiiko?

“Meidän täytyy työstää tätä suhdetta.” Kuulostaa aikuiselta, vastuulliselta ja fiksulta, eikö? Mutta jos sanat saavat sinut huokaamaan ennen kuin keskustelu on edes alkanut, tiedät mistä on kyse.

Suhde, jota pitää työstää, alkaa helposti muistuttaa keskeneräistä to do -listaa, eikä kukaan halua lähestyä pitkän työpäivän jälkeen kumppaniaan kuin keskeneräistä työprojektia.

Psychology Todayn mukaan kyse ei ole siitä, ettei parisuhde vaatisi huomiota, sillä se vaatii. Ongelma on se, että nykyään parisuhteista puhutaan kuin ne olisivat jatkuvasti käynnissä olevia työprojekteja ja se on monelle uuvuttavaa.

Työstäminen väsyttää, yhteys vetää puoleensa

Rakastumisen alkuvaiheessa kaikki on helppoa. Aivot kylpevät hormonipirtelössä, ja jokainen viesti tuntuu elämää suuremmalta. Mutta sitten tulee arki, ja yhtäkkiä puhutaan “työstä”. On suhdetyötä, kasvutyötä, oikeita töitä ja itsensä kehittämistä.

Totuus on, että toimiva parisuhde vaadi työleiriä vaan yhteyden palauttamista. Kun yhteys katoaa, alkaa kitinä, vertailu ja väsymys. Silloin moni yrittää korjata ongelman tekemällä enemmän: suunnittelemalla treffi-illan, lukemalla parisuhdeoppaan ja puhumalla suhteen työstämisestä. Mutta jos yhteys on kadonnut, yksikään illallinen ei paikkaa sitä.

LUE MYÖS: Nämä kolme asiaa ennustavat suhteen toimivuutta paremmin kuin rakkauden kielet

Rakkaus ei pysy hengissä kalenterimerkinnöillä

Hyvä suhde ei ole aikataulutettu projekti vaan jatkuva, elävä rytmi. Se ei vaadi pakollisia kehityskeskusteluja, vaan pieniä tekoja, jotka pitävät yhteyden hengissä: kosketusta, läsnäoloa, huumoria. Yhteys syntyy arjessa, hetkissä, joissa toinen nähdään oikeasti.

Pienet teot arjessa säilyttävät yhteyden tehokkaammin, kuin viikonloppu kylpylässä tai kolmas viikkopalaveri suhteen haasteista.

Mies pitää naista sylissään ja suutelee tätä hellästi ohimolle, nainen nojaa taaksepäin silmät kiinni ja hymyilee rauhallisesti, hetki kuvastaa turvallisuutta, kiintymystä ja emotionaalista läheisyyttä.

Lopeta vertailu menneeseen

Moni alkaa työstää suhdetta siinä vaiheessa, kun kaipaa takaisin sitä, mitä joskus oli. Mutta alkuhuuma ei ole jatkuva tila, se on vaihe, jota seuraa rauhallisempi tasaantumisvaihe.

Jos mittaat rakkautta sillä, kuinka paljon se muistuttaa alkua, tulet pettymään. Rakkaus muuttaa jatkuvasti muotoaan ja siihen muutokseen on totuttava.

LUE MYÖS: Kaikki riidat eivät ole huonoja – tällainen riitely voi jopa vahvistaa suhdetta

Huumori pitää hengissä paremmin kuin analysointi

Suhde, jossa osataan nauraa, kestää enemmän kuin suhde, jossa osataan keskustella rakentavasti joka asiasta. Nauru palauttaa yhteyden silloin, kun sanat loppuvat. 

Kun elämä tuntuu pelkältä projektinhallinnalta, yritä vähemmän ja ole välillä typerä. Tee teistä kahdesta taas tiimi, ei työpari.

Suosittelemme