Jako kahteen

Tämän lehden juttu sukupolvemme sairauksista laulaa kaksinaamaista totuutta parikymppisistä, vaikka keskimäärin meillä menisikin vanhoina mallikkaasti.

Ääripäät nimittäin tasaavat paperilla toisiaan. Tulevaisuudessa hyväosaisilla menee entistä paremmin: työtä riittää, rööki ja viina maistuvat pahalta ja salikortti kulkee taskussa.

Työttömiksi jäävät taas pysyvät työttöminä. Heidän ruokansa valmistuu mikrossa ja hampaat puhdistuvat kossulla.

Työstä puhuminen on olennaista siksi, että hyvinvointimme mitataan aina viime kädessä sitä kautta.

Jos pää kuitenkin hajoaa, työelämä ei jousta eikä odota. Kela ilmoittaa sairauslomalaiselle mahdollisuudesta hakea eläkettä jo viiden kuukauden poissaolon jälkeen. Mielenterveysongelmien hoidossa se on lyhyt aika. Ja joka päivä viisi alle 30-vuotiasta eläköityy niiden vuoksi. Siis eläköityy!

Niin kauan kuin työnantajien maailma on mustavalkoinen, eli joko ollaan 150-prosenttisesti töissä tai ei töissä ollenkaan, on turha odottaa näiden lukujen laskemista.

Sitten, kun osatyökykyratkaisut alkavat oikeasti toimia ja työelämän kyttäämismentaliteetti vaihtuu molemminpuoliseen luottamukseen, voimme olla varmoja, että jutun sairaudet romuttavat meidät todella vasta vanhoina.

1 kommentti

Hianooli

10.1.2012 10:11

Artikkeli oli helevetin hyvä. Tosin ensin kannen otsikon perusteella kuvittelin, että aiheena olisivat rakkaat poliitikkomme, mutta onneksi ei. Tosin sitten taas "peruspalveluministerin" höpötykset palauttivat alkuperäisen ajatuksen.

Mutta näinhän se menee, jotta köyhät eivät kävisi pikavipeillä lääkärissä, on pikavipit kiellettävä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi