Koululiikkuja-angst!

He eivät muistele koululiikuntatunteja lämmöllä.

Tässä jutussa ovat äänessä he, jotka valittiin aina vikoina joukkueeseen. He, jotka istuivat mieluummin ruotsin tunnilla kuin juoksivat  pallon perässä. Toisin kuin luulette, he eivät ole nörttejä, tyhmiä tai rumia.

Vihaatko koululiikuntaa? -kyselyssämme inhokkeja olivat ainakin pesäpallo, lätkä ja hiihto. Kuva on kuvituskuva.
Vihaatko koululiikuntaa? -kyselyssämme inhokkeja olivat ainakin pesäpallo, lätkä ja hiihto. Kuva on kuvituskuva.

"Vitun homo, etsä osu siihen palloon!"

"Joukkueet valitsee Kalle ja Jaakko." (no, koska ei?)

"Vaihtoehdot on futis tai pesäpallo. Ymmärrättekö."

Etäisesti kissankusea muistuttava haju, kulahtaneet verkkarit, karvatupot pukuhuoneen suihkunurkassa.

Palautuvatko muistosi koululiikunnasta? Siitä aineesta, josta pitivät kaikki. Vai pitivätkö?

"Kamalinta oli hiihto. Luokilla ekasta neloseen joka vuosi oli hiihtokilpailut. Suunnittelin aina, miten voisi murtaa jalan, ettei tarvitsisi osallistua", kertoo Laura, 22. Vaalea, kaunis, BMI 20, Cooper-tulos 2 200 m.

Ja hän vihasi koululiikuntaa.

Laura valittiin joukkueeseen viimeisten joukossa, mutta ei viimeisenä. Ms. Vika vaihtoehto -tittelin sai luokan ylipainoinen.

"Mutta oli se nöyryyttävää. Lintsasin liikunnasta aika paljon. Onneksi äiti tajusi, miten karmeaa se oli ja antoi luvan olla pois."

Opettaja rakasti hiihtoa.

"Äitini joskus soitti kouluun ja kysyi, että mitä järkeä on järjestää niitä hiihtokilpailuja, jos oppilaat näkevät niistä painajaisia viikkoja etukäteen."

Hän ei usko jääneensä mistään paitsi. Laura kiteyttää kokemuksensa koululiikunnasta näin:

"En löytänyt lajia, jota olisin halunnut harrastaa, mutta löysin ne, joihin en koskaan enää suostu."

Mikä meni vikaan? Soitetaan asiantuntijalle ja kysytään.

Maikat vastaan oppilaat

Haloo, täällä lintsari nurkan takana röökillä, siellä liikuntasosiologian dosentti Hannu Itkonen, Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteiden laitos? Se paikka, jonne kaikki piukkapakaraiset Pepsodent-blondit suuntaavat lukion jälkeen? Suomen ainoa liikunnanopettajia kouluttava laitos. Oletteko te syypäitä siihen, että Laura näki painajaisia seuraavasta liikuntatunnista?

"Tämän päivän liikunnanopettajien koulutuksessa korostetaan monipuolisuuden merkitystä", tyrmää ääni puhelimessa. Jaahas.

Itkosen mukaan koululiikunnassa on vallalla kolme diskurssia. Vai pitäisikö sanoa prinsiippiä.

  1. Suorituskeskeisyys
    Tavoitteena tuottaa hyviä urheilijoita. Teoriassa tähdätään tulevaisuuden huippu-urheilijoiden valmentamiseen. Koulussa tällainen liikunta on palkitsevaa siinä lahjakkaille.
  2. Monipuolisuus
    Liikunnan on tarkoitus olla hauskaa, leikinomaista, elämyksiä tuottavaa. Koulussa sen tehtävä on monipuolistaa lukujärjestystä.
  3. Terveyslähtöisyys
    Liikunnan harrastamisella pyritään terveyden edistämiseen. Kouluaineena kansantaloudellisesta näkövinkkelistä.

Vuosikymmeniä sitten koululiikunta painottui Itkosen mukaan ykköseen. Muttei enää.

Onko siis kaikkien juostava sählymaila kädessä, vaikkei siitä pitäisi?

"On tietysti kaunis ajatus, että opetuksessa olisi valinnanvaraa. Mutta käytännössä hankalaa toteuttaa."

Hän puolustaa liikunnanopettajien koulutusta.

"Valtaosassa alakouluja liikuntaa opettavat luokanopettajat. Käytännöt ovat kirjavia."

Savua nurkan takaa

Laura ei löytänyt koulusta sopivaa lajia.
Laura ei löytänyt koulusta sopivaa lajia.

Tapaan toisen koululiikkuja-angstaajan. Eljas, 21, opiskelee kulttuurialaa ammattikorkeakoulussa. Ulkonäön perusteella hän voisi olla futiskentän kärki.

Niin. Hän kertookin harrastaneensa tennistä, uintia, koripalloa, taekwondoa ja pyöräilyä.

Mutta ei, hän vihasi koululiikuntaa. Etenkin joukkuepelejä.

"Yläasteella liikunta muuttui aggressiiviseksi suorittamiseksi. Se oli jatkuvaa kilpailua koko paska."

Eljaksen mukaan koko joukkue saattoi huutaa yhdelle ihmiselle, jos teki kentällä mokan.

Vielä ala-asteella Eljas piti liikunnasta. Silloin tunnit muistuttivat leikkejä. Yläasteella tuli mitta täyteen ja hän löysi samanmielisen ystävän ja uuden asenteen. Heistä tuli niitä, joista lähti pukukaapin takaa nouseva tupakansavu. Peruskoulun päätyttyä liikunta oli todistuksessa vitonen.

"Koko kouluaikana ei yhdelläkään liikunnan tunnilla edes yritetty etsiä lajia, jossa olisin ollut hyvä. Se kolahti itsetuntoon. Ajattelin, etten voi olla hyvä enää missään liikunnassa."

Luulo osoittautui vääräksi. Nykyään hän liikkuu taas, muttei halua tehdä sitä ryhmässä.

"Kävisin salilla mieluiten niin, ettei siellä ole ketään muuta. Tulee flashback kouluaikoihin, kun katsoo niitä, jotka tulevat sinne puhisten näyttäytymään."

Eljaksen tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu. Karmivan yläasteen jälkeen vastaan tulivat Kallion ilmaisutaidon lukion liikunnan tunnit.

"Siellä oli tytöt ja pojat samassa ryhmässä, ja monella lähtökohtaisesti varauksellinen suhtautuminen koko hommaan. Opettaja tiesi mitä tehdä. Aine alkoi tuntua taas hyvältä. Vaikka uskaltauduinkin vasta abivuonna pakolliselle liikunnankurssille."

Kilpailu pois

Muistelen omia liikunnan tuntejani. Talvella jääkiekkoa tai sählyä, kesällä futista tai pesäpalloa. Suunnistuskausi kesti tunnin, ehkä kaksi. Ei kovin monipuolista.

Yhdistetään uudestaan dosentille. Singa Polvi on tutkinut juuri koululiikuntaa. Hän on itsekin entinen liikunnanopettaja, mutta uskaltaa silti kritisoida koulujen liikunnanopetusta.

Polven mielestä koululiikunnan ongelmakohdat, kilpailu ja vertailu, pitäisi tiedostaa paremmin.

"Väitetään, että joukkuelajit ovat tärkeitä sosiaalistajia lapsille ja nuorille. Mutta jos vain heitetään pallo ryhmälle ja käsketään potkimaan, käy niin, että hyvät pelaavat keskenään ja huonot jäävät sivuun. Siinä ei ole mitään sosiaalista."

Hän näkee jo sanavalinnoissa merkityseron. Koululiikunnassa tulisi olla ryhmänä. Anteeksi? Siis ryhmänä, ei ryhmässä. Mutta tälle ei ole aikaa, ja ne julmetun ryhmätkin ovat liian isoja.

"Mutta keinoja löytyisi. Opettajat vain eivät jaksa nähdä vaivaa."

Kuten?

"Pari- ja pienryhmätyöskentelystä on tutkimuksissa loistavia tuloksia. Niin, että jokainen saa tehdä jokaisen kanssa ryhmässä jotakin – silloin fyysisesti heikoin pääsee kohtaamaan fyysisesti vahvimman. Mieti, kun itseään huonona pitävä huomaa, että luokan vahvin oppii häneltä jotain!"

Pelaamista tärkeämpää olisi Polven mielestä oppia tekniikoita. Eihän neliöjuuriakaan lasketa ilman opetusta. Pallopelien pelaamisen sijasta pallon potkimistekniikan harjoittelu pienryhmässä voisi olla hedelmällistä.

"Koululiikunnassa ei tarvitsisi olla kilpailua ollenkaan. Pois lihaskuntotestien tulosten kirjaaminen, pois kahden joukkeen kisaaminen keskenään."

Entä tyttöjen ja poikien liikuntatunnit erikseen? Joku voisi huutaa tähän jotain epätasa-arvosta. Polvi miettii hetken.

"Fyysiset erot ovat murrosikäisillä isoja. Lajikohtaiset harjoittelut on hyvä pitää erikseen, mutta esimerkiksi yleisurheilu ja tanssi voisivat hyvin olla yhteisiä."

Eljakselle jäi hyvä maku yhdistetyistä liikuntatunneista. Yläasteella tyttöjen liikunta näytti kevennetyltä versiolta heidän tunneistaan. Kun pojat työnsivät kuulaa, tytöt viskoivat palloa.

Eljas ja Laura eivät ole yksin. Tähän juttuun on kerätty kooste 34 lukijan angstisista koululiikuntakokemuksista. Kun kysyin Mies, 31 -nimimerkiltä, jännittikö liikuntatunneille meno, sähköpostiin singahti vastaus:

"Jalka oli muutaman kerran strategisesti kipeä liikuntapäivänä, jos etukäteen oli tiedossa, että luvassa on pesäpalloa. Se oli pakokauhua."


Lukijoiden avautumisnurkka

”Liikunnanopettaja päätti säännöllisesti peluuttaa luokkia vastakkain. Pelasimme jääkiekkoa kaukalossa ilman suojia ja taklaus oli sallittua, jopa suositeltavaa. Toisen luokan vihatuimpana oppilaana yritin kiertää laidat kaukaa, mutta aina välillä löysin itseni laidan ja kolmen vastustajan välistä. Opettajan mielestä pelimme oli viihdyttävää katseltavaa. Sama linja jatkui jäiden sulattua rytkyn pelaamisella sorakentällä. Peli muuttui äkkiä ajojahdiksi, juoksin ympäri kenttää ilman palloa koko toinen joukkue perässäni. Minut saatiin kiinni, kaadettiin maahan ja koko toinen joukkue hyppäsi päälleni. Rytkyn peluuttaminen loppui siihen.”
Mies, 23


”En ollut urheilullisin tyyppi, mutta pärjäsin kuitenkin ihan hyvin perinteisissä lajeissa. Harmi vaan, että liikunnanopettaja oli itse jääkiekkomiehiä ja liikuntatunnit painottuivat sählyyn ja jääkiekkoon. Liikuntatunneilla sai olla jatkuvan pelon alla, kun opettajan suosikit murjoivat muita. Asiaan ei puututtu. Joskus tuli turpaankin tuntien jälkeen kun ei ollut tarpeeksi hyvä. Selvisin kohtuullisen vähällä, mutta sääliksi kävi kavereita, jotka eivät olleet ollenkaan liikunnallisia. Saivat kyllä kestää paljon. Muistoksi jäi syvä viha joukkuelajeja kohtaan.”
Mies, 26


”Kun joukkueet yläasteen liikuntatunnilla valittiin, päädyin parhaan ystäväni kanssa samaan. Opettaja vilkaisi jakoa ja tuumasi, että toisen meistä piti vaihtaa joukkuetta koska “eihän samassa joukkueessa voi olla kahta tuollaista seisoskelijaa.” Toinen kokemus: talvella pojat pelasivat jääkiekkoa, kun tyttöjen piti opetella liukuja ja sirklausta. Valitin epätasa-arvoisuudesta ja vanhentuneiden sukupuoliroolien vahvistamisesta ja päädyin opettajan silmätikuksi. Ringetteä pelatessa huidoin mailalla muiden sääriä kunnes minut viskattiin jäähylle.”
Nainen, 21


”Pesäpallo oli koulun liikunnan tunneilla ykköslaji ja sitä osaamattomat täysiä ali-ihmisiä. Me muut yritimme vain pysytellä takakentällä ja olla mahdollisimman huomaamattamia. Sanomattakin on selvää, että minut valittiin joukkueeseen viimeisenä ja että jokaiselle liikkeelleni kentällä naurettiin huolellisesti. Koulun jälkeen en ole tahtonut mennä pesäpallokenttää lähellekään, enkä mene.”
Mies, 31


”Opettajan piti aina pakottaa viimeiseksi valitseva joukkue ottamaan minut mukaan. En koskaan saanut palloa tai lätkää koko tunnin aikana kiinni. Liikuntatunnit tarjosivat mahdollisuuden paitsi jatkuvaan verbaaliväkivaltaan, myös pallon paiskaamiseen päin naamaani tai sitten nyrkkiä vatsaan pururadan pusikossa. Liikuntatunnit olivat miltei koko peruskoulun ajan viikottainen nöyryytys ja kauhunhetki. Siksi valitsin lukioksi kaukana sijaitsevan koulun, jossa liikunta ei ollut pakollista.”
Mies, 32


”Hiihtotunteja muistelen kauhun ja huvituksen sekaisin tuntein. Ekaluokalla meidät pakotettiin hiihtämään isojen latua ja olinkin yksin (hitaimpana tietenkin) ladulla ja minulle tuli kamala pissahätä. En uskaltanut lähteä sompaamaan vessaan. Eihän siinä muu auttanut kuin housuun laskea.”
Nainen, 21


"Cooperin testissä liukastuin aina ensimmäisen neljänsadan metrin kohdalla. Toimenpide rikkoi poikkeuksetta nilkan ja vapautus pariksi kuukaudeksi oli taattu. Luistimia en koskaan omistanut ja suksetkin olivat poikkeuksetta poikki tai mukana olivat joko monot tai sukset mutta ei molempia. Vapaa-ajalla rikoin polvilumpion niin täydellisesti, että palasin koululiikuntaan vasta paria vuotta myöhemmin – pienellä poikkeuksella tosin. Siitä eteenpäin tein vain sitä, mikä kiinnosti, riippumatta siitä mitä opetussuunnitelma tai liikunnanopettajat sanovat. Sovimme liikunnannumeroksi kuutosen ja sain vapaat kädet."
Mies, 34

31 kommenttia

Anonyymi

18.8.2011 14:51

Muuten turhaa angstaamista mutta liikunnanmaikat eivät ole mitään järjen jättiläisiä, eivät pedagogeja, eivät lasten kasvattajia, harvemmin edes valmentajia (saati junnuvalmentajia).

Entäs dysleksisten pakokauhukokemukset äikän tunneilta tai laskutaidottomien paniikit matikantunneilta? Ja noita epäonnistumisen tunteja mahtuukin sitten opetussuunnitelmaan aika paljon enemmän. Onko ihme jos liikkatunneilla otetaan vähän takaisinpäin?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jugular

18.8.2011 15:21

Vertaus matikan-ja äidinkielentunteihin on huono sen takia, että laskun mennessä väärin ei koko luokka osallistu pilkkaamiseen eikä yhdyssanavirheiden takia saa koulumatkalla turpaansa tai joudu uimaan ojassa.

Koululiikunta nykymuodossa pitäisi lopettaa ja korvata vähemmän suorituspainotteisella toiminnalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

chuckplnt

18.8.2011 17:11

Oli tosi hienoa kirjata ylös keihäs-, ja kuulatuloksia, kun missään vaiheessa ei kerrottu, miten noita oikeaoppisesti viskotaan. Yhtä fiksua oli pitää musiikintunnilla kaikkien kauhulla odottama laulukoe, vaikkei missään vaiheessa opetettu laulamaan. Lahjakkaat ja noita ennestään harrastaneet saa sitten hyvän numeron.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Thodin

18.8.2011 17:23

Niinhän se meni. Kaikenlaisia lajeja piti peruskoulussa kokeilla, mutta juuri yhtään lajia ei osattu "opettaa". Olin aina se hitain ja huonoin joka lajissa jalkapallosta yleisurheiluun. Kun sitten kerran kokeiltiin keihäänheittoa, niin olin ainoa joka heitti sitä p**keleen keppiä oikealla tyylillä ja heitin pisimmälle. Opettaja ei uskonut tulosta, väitti että valehtelin eikä antanut yrittää uudestaan. Siihen loppui minun kiinnostukseni koululiikuntaa kohtaan. Mistä sitä tietää vaikka minusta olisi tullut uusi Seppo Räty ja Suomella pari keihäsmitallia lisää, mutta ei, eihän tuollaiset nörtit voi vahingossakaan olla hyviä missään lajissa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

adosfigpadg

18.8.2011 19:34

En koskaan pitänyt koululiikunnasta pahemmin enkä ollut kovin hyvä missään lajissa, jos en sitten ihan toivottoman huonokaan. Näin aikuisena tuntuu kuitenkin arvokkaalta että monenlaista lajia koululiikunnassa kuitenkin kokeiltiin, varsinkin lukiossa. Toisaalta, 12:ssa vuodessa olisi voinut olla enemmänkin lajeja, puudutusta oli riittävästi.

Omiksi liikuntamuodoiksi on valikoitunut lähinnä pyöräily, kävely sauvoilla tai ilman ja punttisali. Ilman sen kummempia tavoitteita kuin terveys ja hyvä olo.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vikkelin

18.8.2011 21:43

Meille tytöille ei opetettu mitään. En osaa vieläkään heittää, kun en ole itse viitsinyt opetella. On kummaa, miten toiset opiskelee 5 vuotta vain osatakseen opettaa liikuntaa, muttei kertaakaan koko kouluaikana viitsitä selittää, miten se käden kaari menee. Mies on yrittänyt näyttää.

Pärjäsin silti koululiikunnassa hyvin. Nopeet kintut riittävät (tytöillä). Aina piti juosta ja pesiksessäkin se riitti, sillä kukaan tyttö ei osannut heittää tai kopata, vaikka joku vahingossa osuikin.

Mutta kyllä sitä kuraa tulee kaikissa aineissa. Jos ei osaa laskea tai ääntää englantia väärin, kaikki nauravat ja pilkkaavat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jim_DiGriz

18.8.2011 22:48

Yksi asia näin jälkeenpäin nyppii koululiikunnassa. Paikkakunnan ykköslajit olivat lentopallo ja jääkiekko. Monet luokaltani olivat jääkiekkojoukkueessa kai 4-vuotiaista asti. Koko peruskoulun aikana kukaan, opettaja mukaan lukien, ei välittänyt selittää jääkiekon sääntöjä. Se oli että pelaamaan, kaikki varmasti osaa, kaikki pojat katsoo urheilua, eikö. Itse osasin luistella ja lämäri oli yksi luokan kovimpia. Mutta en katsonut lätkää tv:stä enkä kuulunut joukkueeseen, mistä vitusta siis tiesin mikä on esim paitsio? Eikö niitä opeteta koulussa liikuntatunneilla? Ei meillä. Ja kun yritin kysyä niin olin tyhmä joten lopulta mieluummin istuin vaihtoaitiossa liikuntatunnit, kentälle oli riittävästi joukkuejunnuja kyllä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tallalailla

19.8.2011 02:18

Tiedetään miten pitäisi toimia, mutta niin ei tehdä. Se on vähän sama kuin käskee toista pitämään turpansa kiinni ja jää sitten odottamaan tämän yhteydenottoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Convalleria

19.8.2011 19:25

Mä olin usein kapu, mutta valitsin ne heikommat usein ekana. Me voitettiin silti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hatturasia

19.8.2011 20:28

Vihasin koululiikuntaa. Ala-asteen yritin parhaani ja menin joukkueen perässä esim. koripallossa, vältellen kuitenkin palloon koskemista. Riitti, kun juoksi sinne, minne muutkin. Yläasteella ja lukiossa en jaksanut enää edes teeskennellä, vaan istuin vaihtopenkillä tai seisoskelin kentän laidalla. Yksilölajeissa tai sulkapallossa ei ollut ongelmia, mutta varsinkin kori- ja jalkapallotunnit ahdistivat jo etukäteen. En osannut, uskaltanut enkä halunnut tunkea sinne aggressiivisten ja hullunkiilto silmissä pelaavien tyttöjen sekaan. Lukiossahan nöyryytys vaan lisääntyi, kun pojatkin olivat samalla kurssilla. Lisäksi 1. luokalta lähtien opettajat hokivat, että täytyy kokeilla erilaisia lajeja. Sehän kuulostaa kivalta! Harmi, että liikunnanopettajien lajitietämys näyttäisi olevan melko rajoittunut. Yleensä kerran lukuvuodessa oli jotain 'erilaista' eli aerobicia, isompana keilausta tai joogaa. Vaikka opettajat vaihtuivat, oli kaava joka vuosi sama: syksyllä yleisurheilu ja suunnistus, talvella joukkuepallopelit ja luistelu sekä uinti (monille teini-ikäisille, itsestään epävarmoille tytöille todellinen kidutushetki, itseäni ei uinti tosin haitannut), keväällä pesäpallo. Vuodesta toiseen, peruskoulussa 9v ja lukiossa vielä 2 kurssia.

Ja mitä noihin vertauksiin muista aineista tulee, niin ei se kyllä ole sama asia. Olin aluksi kaikkia muita huonompi englannissa ja ääntäminen pelotti kauheasti. Silti englannintunneilla ei normaalisti voi tulla valituksi viimeisenä joukkueeseen, kukaan ei huutele että yrittäisit edes, ja harvemmin suoraan nauretaankaan epäonnistumiselle. Matikankirjasta se virhe ei tule kahden luokallisen nähtäväksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ninppa

20.8.2011 00:57

Ihan suututtaa kun lukee näitä juttuja.. Miten opettajat voivat olla niin törkeitä?? Itselläni on aivan yhtä kauheat kokemukset koululiikunnasta ja hainkin yksityiseltä lääkäriltä kasi luokalla koululiikuntakiellon koska jokaikinen liikuntatunti aiheutti jo etukäteen semmoiset stressit..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aktiivinen_

20.8.2011 12:34

Yläasteella liikkanumerot tulivat pelkän pärstäkertoimen mukaan. Ne tytöt, jotka roikkuivat lätkäkaukalon lähellä tekemättä mitään koskaan saivat kympin ja meikäläinen, joka vapaa-ajallakin harrasti aktiivisesti, sekä liikkatunneilla oli aina mukana aktiivisesti ja yritti parhaansa,niin sai kasin tai seiskan. Olin tavallisten liikkatuntien lisäksi vielä kaikissa koulun liikunnallisissa tilaisuuksissa mukana sekä vetämässä näitä ryhmiä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ei-penkkiurheilijakaan

20.8.2011 19:03

Liikuntatunteja ei tosiaankaan voi rinnastaa muihin kouluaineisiin. Liikuntatunnilla epäonnistujat lytätään ja onnistujat kohoavat nokkimisjärjestyksessä. Sen sijaan jossain ruotsin- tai matikantunnilla ei tosiaankaan epäonnistumisessa tunne pettäneensä kuin korkeintaan opettajan odotukset, ketään luokkakaveria ei voisi vähempää kiinnostaa. Mitään arvovaltaa et saavuta luokkakaverien keskuudessa osaamalla taivuttaa ruotsin verbejä, joko hyvään osaamiseen suhtaudutaan välinpitämättömästi tai sitten joskus harvoin ilkutaan. Liikuntatunneilla esiintyy paljon enemmän kiusaamista, osaksi siitä syystä että joku iso pelikenttä tai lenkkipolku on opettajan vahdittavaksi paljon hallitsemattomampi tila kuin luokkahuone. Osaksi kuitenkin kyse on ihan varmasti siitä, että niissä matikan ja ruotsin opeissa on enemmän niitä, jotka ovat itsekin olleet ryhmän arvoasteikolla pohjamutaa tai korkeintaan huomaamattomia keskivertoja. Heillä on paljon enemmän herkkyyttä luonnostaan huomata ja puuttua kiusaamiseen kuin jollain jumppamaikalla, jolle itselleenkin on heikompien kömyyttäminen voinut olla jo kouluaikana viatonta huvia, samaa tietysti omien liikunnallisten oppilaiden tekemänä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

antiliikkuja

21.8.2011 18:33

Koululiikunnan voisi lopettaa ja liikunnanopettajat siirtää kilometritehtaalle tai tekemään oikeita töitä. Ei siinä ole mitään järkeä että joku vitonen liikunnassa laskee peruskoulun päättötodistuksen keskiarvoa vain sen takia että joku aine jolla ei ole mitään tekemistä yleissivistyksen kanssa ei kiinnosta.

Itse lintsasin aina lukion liikuntatunnit 1990-luvun alkupuolella, liikuntanumero oli sitten vitonen mutta so what? Ja peruskoulussa 1980- luvulla olin se joka jätti urheiluvarusteet aina kotiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JillDoe

22.8.2011 12:00

Niin tuttua niin tuttua...muistan yläasteelta nämä iki-ihanat "kuntotestit".
Sain niissä aina todella surkeita tuloksia vaikka en ollutkaan liikunnassa
huonoimpia oppilaita....jossain vaiheessa hoksasin että ainoa tapa saada edes siedettävä tulos on huijata raskaasti......ja näinhän sitä kasvatetaan liikuntamyönteisiä kansalaisia , eikö? Kaikki varmaan muistavat että näissä oli rima jo alkuaan todella korkealla....ainoa asia mitä nämä typerät testit mittasivat oli ketutuskynnyksen nousu. Eihän näitä ole enää? Aikuisella iällä olen löytänyt monenkin liikuntalajin hyödyt ja riemun....ihan itsekseni!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Idu2643

22.8.2011 19:20

Yhdistävä tekijä on se, että opettajat olettavat että jokainen suomalainen osaa hiihtää kun sille laitetaan sukset jalkaan ja luistella kun sille laitetaan luistimet jalkaan. Mitään ei varsinaisesti opeteta.
Pojat pelasivat jalkapalloa ja jääkiekkoa tytöt tanssivat, aerobikkasivat ja harrastivat yleisurheilua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mulle_riitti

23.8.2011 09:53

En vihannut koululiikuntaa vaan pelkäsin sitä; pelkäsin pukuhuoneiden aggressiivista ilmapiiriä. Tunsin suurta häpeää paljasta, laihaa vartaloani kohtaan enkä voinut paljastaa sitä muiden nähden. En voinut puhua asiasta koska minulla oli taipumuksia paranoidiseen ajatteluun.

Käytännössä tämä ilmeni siten, että lintsasin kaikki ne sisäliikuntatunnit, joissa piti paljastaa ylävartalo. Uinti ei tullut kysymykseenkään.

Ulkoliikunta oli ok.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

liikuntahiphei

23.8.2011 12:43

Ongelma on siinä, että liikunnanopettajat ovat usein itse (huippu)urheilijoita. Ei heitä kiinnosta läskien paimentaminen tai liikunnan opettaminen. Mukavampaa on laittaa oppilaat viivalle riviin ja valita kaksi kapteenia (opettajan suosikkia) valitsemaan joukkueet. Sitten peli käyntiin ja opettaja seisoksimaan kentän laidalle. Kerran vuodessa tietysti cooper, jonka perusteella 50% liikunnan numerosta määräytyy. Tuntien sisältö määräytyy vuodesta toiseen saman sapluunan pohjalta. Esimerkki poikien liikunnan opetussuunnitelmasta: jalkapalloa ja yleisurheilua syksyllä, sälibändyä, koripalloa ja luistelua/jääkiekkoa talvella, pesäpalloa keväällä. Kerran vuodessa uimaan.

Liikunnanopettajan ammatti on sikäli helppo, että siinä ei oikeasti tarvitse opettaa mitään, jos ei halua. Vähät paperityötkin voi tehdä tuntien aikana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kohtalonkourija

23.8.2011 19:05

Minä olin niitä jotka valittiin myös viimeisenä joukkueeseen, en ikinä osunut palloon eikä minua kyllä vahääkään kiinnostanut opetella. Olen aina ollut ihminen joka viihtyy turhan hyvin oman päänsä sisällä joten vietin pesäpallotunnit takakentällä haaveillen. Olin oppinut jo alaluokilla että yrittää ei kannata koska jos siihen hiton palloon ei osu tai saa kiinni niin koko luokka nauraa... Sitten lisäksi ala-asteen liikunnanopettaja oli äitini entinen luokkakaveri, rouvat eivät nuoruusvuosina olleet tulleet toimeen keskenään ja nyt opettaja maksoi takaisin nöyryyttämällä sekä minua että paria vuotta vanhempaa siskoani aina kun tilaisuuden sai. Siihen tuli sentään stoppi kun äitini sai tämän selville ja soitti opettajalle melko tulikivenkatkuisen puhelun, mutta opettajan suhtautuminen meihin oli edelleen sanotaanko nyt vaikka nuivaa.
Mutta kun peruskoulusta oli selvitty menin ammattikouluun ja siellä oli yksi pakollinen liikuntakurssi (älä kysy miksi kun suurimman osan koulutusajasta vietimme harava, lapio tai moottorisaha kädessä, lihakset liikkeessä ja naama mullassa). Tuolla kurssilla tuloksia ei mittailtu, maaleja ei laskettu, kaikki muut osallistujat olivat enemmän tai vähemmän kavereitani. Pelasin elämäni ensimmäisen hauskan pesäpallo-ottelun. Nauroimme toistemme lehmänhäntäheitoille ja melkein-kopeille, mutta se nauru ei ollut enää ilkeää, vaan yhteistä naurua. Kävimme vapaaehtoisesti toisinaan koulun salissa iltaisin pelaamassa koripallontapaista, eli heittelimme koreja ja matsasimme välillä pienellä porukalla jos siltä tuntui. Naurua riitti ja juostua tuli enemmän kuin koko peruskouluaikana. Eli ei niiden inhokkilajien tarvi olla inhottavia, tämän kun vielä sais jotenkin välitettyä liikunnanopettajille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

fyfifkk

25.8.2011 16:54

Pliis, älkää yleistäkö!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

25.8.2011 19:24

Hmmm... No, ottaen huomioon että meillä oli pari hassua urheilijaa, kourallinen muita kiusaavia lahjakkuuksia joista myöhemmin tuli nistejä ja sen sellaisia ja sitten loput olivat suht. taviksia. Taisi olla niin, että ne kärsineet olivat lähinnä tyttöjä ja luonnollisesti tyttöjen toimesta.
Jos porukkaa kilpailutetaan niin se pitäisi tapahtua jokaisella henkilökohtaisella tasolla, ei luokan tai koulun tasolla. Olisi paljon fiksumpaa juoksuttaa "kuupperi" lukuvuoden alussa ja yrittää kannustaa jokaista omaan suoritukseen. Ehkä paras liikuntatunti ikinä oli peruskoulun jälkeen tunti jossa sai valita lähteekö hyppäämään korkeutta vai juoksemaan. Lähdin juoksemaan, yksin, mikä oli parhautta. Juokseminen oli perseestä, se, että sen sai tehdä omaan rauhalliseen tahtiin ja keskittyä siihen että se on mukavaa (vaikkei olekaan) teki tunnista hyvän. Ehdottomana kakkosena toinen tunti jolloin pelattiin jalkapalloa ja sain yhden näistä lahjakkuuksista raivostumaan kun en edes yrittänyt ottaa palloa pois vaan pysyin hänen ja maalin välissä. "Pahiksille" kun se, että joutuu syöttämään koska ei pääse tusinamateriaalista ohi omin voimin oli häpeä. :)

Sittenmmin rupesin yksilölajiharrastajaksi ja pääsin palkintopallille kuusissa tai seitsämissä kisoissa jonka jälkeen sitten tipahdin alle palkintosijojen ensimmäistä kertaa ensimmäisissä joukkuekisoissa ja jo sitä ennen tapahtuneen lajiin kyllästymisen takia jäi sitten treenit siihen.

Se mitä koulusta jäi kuitenkin käteen liikunnasta oli se, että järjestäen opettajiksi koulutetut ihmiset olivat parempia liikunnanopettajia kuin entiset urheilijat ilman muuta koulutusta. Opetustekniikoiden opiskelu pitäisi pistää pakolliseksi eikä kouluun saisi ilman kyseistä lappua palkata ketään sellaisille tunneille edes sijaiseksi joissa pitää olla tällä saralla valveutunut. Kuka tahansa voi opettaa historiaa jos vaan tietoa löytyy, mutta kaikista ei ole johtamaan porukkaa oikein ja reilusti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

chuckplnt

26.8.2011 08:30

^ pieni korjaus shivan8:lle. Kuka tahansa, jolla on tietoa, voi yliopistotyyliin luennoida historiasta. Opettaminen on sitten toinen juttu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

eeve_

29.8.2011 18:45

Kun numero kerran setsemännellä luokalla oli 7, sitä ei saanut enää mitenkään nostettua. Jossain vaiheessa päätin, että jos paljolti viittaamisen määrään perustuen annetaan numerot muissa aineissa, liikunnan numeron on pakko tulla aktiivisuudesta. Niinpä todella kokonaisen lukuvuoden yritin, mutta jakuvasti vaihtuville opettajille oli ilmeisesti liian suuri kynnys hilata numeroa yhtä ylöspäin. Tästä turhautuneena taisin loppu ylästeen olla peräti kutosen oppilas.

Numeroon vaikutti kaiketi cooper, kuntotestit ja montako maalia teit joukkuepeleissä. Sillä, yrititkö oikeasti osallistua, roudasitko joka tunti välineitä varastosta ja takaisin paikalleen tai olitko aktiivinen ei tuntunut olevan merkitystä. Cooperissa olin keskitasoa, enkä pidä kuntotestien osioita kovinkaan paljon kertovina. Testissä mitattavia asioita vatsalihasten lisäksi olivat vauhditon pituushyppy, kepin yli edestakaisin hyppely ja rautaputkella yhdellä jalalla seisominen. Voiko noiden perusteella todella arvioida nuoren liikunnalisuutta?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tahko_Pihkala

30.8.2011 12:39

Se, että parjataan ala-asteen kokemusten perusteella liikunnanmaikkoja on turhaa, sillä alakoulussa liikuntaa opettavat luokanopettajat, eivät liikunnanopettajat. Kun yliopisokoulutuksessa on luokanopettajien liikunnanopetus viety minimiin, voiko olettaa, että luokanopettajat sitten osaisivat opettaa tekniikoita? Ei liene ihmeellistä, että siinä vaiheessa on sitten helpoin opettaa niitä lajeja, joissa on itse hyvä ja opetus tuntuu luontevalta.

Koululiikunnan haastavuutena on pienet tuntimäärät joiden sisällä pitäisi pystyä tarjoamaan jokaiselle jotakin ja samalla kuitenkin noudattaa opetussuunnitelmaa, joka määrittää jo aika pitkälti sen, mitä pitäisi opettaa. Opetussuunnitelmassa pitäisi pyrkiä pois lajikeskeisyydestä ja siirtyä liikkumisen perustaitojen ja toimintakyvyn kehittämiseen, omien vahvuuksien löytämiseen ja sitä kautta oman lajin & kiinnostavien liikuntamuotojen harrastamiseen.

Mielestäni koululiikunnan parjaaminen on tässä muodossa jo kulunut ja vastaavat kitinät voitaisiin siirtää mille tahansa tunnille. Jos joku puhuu kiusaamisesta liikuntatunneilla, johtunee ko. toiminta jostain muusta kuin liikunnasta. Vastaava toiminta voisi kanavoitua kohteeseen yhtä lailla koulumatkoilla tai välitunneilla. Koululiikunta vain antaa joskus siihen mahdollisuuden eikä opettajan ole aina mahdollista havaita sitä. Puuttua kyllä pitää jokaisen opettajan, jos sellaista huomaa.

Kuntotestit ovat yhtä lailla testaamista kuin minkä tahansa aineen kokeet. Testit ovat oikein ohjeistettuina jopa motivoivia lapsille ja nuorille ja Cooperin testin tilallekin on nykyään jo muita testejä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

liikuntaaaaa

30.8.2011 16:02

Se, että parjataan ala-asteen kokemusten perusteella liikunnanmaikkoja on turhaa, sillä alakoulussa liikuntaa opettavat luokanopettajat, eivät liikunnanopettajat. Kun yliopisokoulutuksessa on luokanopettajien liikunnanopetus viety minimiin, voiko olettaa, että luokanopettajat sitten osaisivat opettaa tekniikoita? Ei liene ihmeellistä, että siinä vaiheessa on sitten helpoin opettaa niitä lajeja, joissa on itse hyvä ja opetus tuntuu luontevalta.

Täytyy kyllä sanoa, että parhaat kokemukset liikunnasta olivat juuri ala-asteen tunneilta. Johtuu ehkä siitä, että niiden tuntien opettajia kiinnosti opettaminen ja pedagoginen koulutus oli kunnossa. Ala-asteella harjoiteltiin tekniikoita, muualla ei. Täytyy myös sanoa, että koulukiusaamisen raaimmat muodot nähtiin juuri liikuntatunneilla. Oppilaat ovat valvomattomina pitkiä aikoja pukeutumistiloissa ja tunneillakin opettajien toiminta on vähintäänkin, noh lepsua. Ainoan kerran elämässäni olen saanut turpaani liikuntatunnin aikana. Joltain toiselta oppilaalta taisi joskus verikin lentää nenästä pahoinpitelyn seurauksena. Ei tapahtunut muilla tunneilla. Toisaalta missä muussa aineessa oppilaat jakavat toisensa joukkueisiin, huonoimpien seisoessa viivalla? Entä missä muussa aineessa on jatkuva kilpailuasetelma joukkueiden tai oppilaiden välillä? Muissa aineissa jokainen vastaa lähinnä omasta suorituksestaan kaikessa rauhassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

eiEnaaIkina

3.9.2011 23:35

Hyvin pitkälti ettei ammattikoulu mene läpi sen takia etten saa itseäni liikuntatunnille tai sielä mitään tehtyä. Itse tykkään kyllä uida, pyöräillä ja harrastaa hölkkälenkkejä mutta en joukkuepelejä ja etenkin hiihto ja pallopelit, ikuinen sählyssä viikatteiden jakelija ja joukkuen viimeinen valinta.
Ala-asteella sain sielä metikössäkin aina saakeli yksin suunistaa takasin kouluun, koska en vaan osannut! No armeijassahan se sitten se taas tulee koettua vähän väkisinkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Koululiikuntaa

7.9.2011 21:42

Surullista luettavaa ovat monet näistä kommenteista. Väitän, että nuorilla pätevillä liikunnan opettajilla on aivan erilainen lähetymistapa liikunnan opettamiseen kuin jo vuosikymmeniä samaa kaavaa toistavilla opettajilla. Alakoulun luokanopettajilla voi olla jostain lajista vain 5-10 h koulutus eli ei ihme ettei siellä kaikkia tekniikoita ole ehditty käydä läpi.

Itse olin siellä viimeisten joukossa joukkueiden valinnassa, hiihdossa oli veren maku suussa ja surkeat välineet. Niin ja itse olen nyt liikunnanopettaja. En ole koskaan ollut mikään huippu-urheilija. Lapsena liikuin monipuolisesti, pihalla oltiin kaiket illat. Joukkueiden jaossa en koskaan käytä tuota 2 valitsee joukkueet vaan joukkueet voidaan laittaa pituusjärjestyksen, hiusten värin, vaatteiden värin, arpomisen, open määräyksen tms. mukaan.

"Opetussuunnitelmassa pitäisi pyrkiä pois lajikeskeisyydestä ja siirtyä liikkumisen perustaitojen ja toimintakyvyn kehittämiseen, omien vahvuuksien löytämiseen ja sitä kautta oman lajin & kiinnostavien liikuntamuotojen harrastamiseen."

Juuri näinhän perusopetuksen valtakunnalisessa opetussuunnitelmassa sanotaankin. Opettajalla on kyllä paljon mahdollisuuksia vaikuttaa tuntien sisältöihin ja monipuolisuutta pitäisi olla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Liikunnanope

4.10.2011 19:41

"Koululiikuntaa" nimimerkki on juuri oikeilla jäljillä: todella surullista luettavaa valtaosa kommenteista. Tuollaisia kokemuksia ei soisi kellekään - totuus on kuitenkin se, että liikuntaa muodossa tai toisessa kaikkien tulisi saada, jotta eläminen olisi laadukkaampaa. Sinänsä harmittavaa, että kritiikki näyttäisi kohdistuvan paljolti koulutukseen, sellaisiin asioihin joita ei tunnista enää -90 luvulta lähtien ainakaan liikunnanopettajien koulutuksessa. Alakoulussa puolestaan liikuntaa opettavat luokanopettajat ovat saaneet minimikoulutuksen liikunnan saralta. Sen voi sanoa, että ammattitaitoinen ja koulutettu liikunnanopettaja ei todellakaan toimi kuten monissa kauhutarinoissa kuvataan. Esimerkit kuulostavat sellaisten henkilöiden toimilta, jotka joko eivät ole saaneet koulutusta tai ovat muuten menettäneet mielenkiintonsa/motivaationsa työskennellä lasten ja nuorten parhaaksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Raivostunut

11.10.2011 13:28

Miten sadistista voi tulla opettaja? Minkälainen yhteiskunta hyväksyy tämän kaltaisen lasten kohtelun? Eikä se ole mitenkään ohi, vaikka artikkelista saikin sen käsityksen.

Omat kokemukset koululiikunnasta olivat ihan ok. Se totta kai masensi, kun joukkuvalinnat ja jopa todistuksen numerot perustuivat siihen, kenen kaveri olet.Oppi olemaan turhaa yrittämättä.

Mistä olen raivoissani juuri nyt on TÄMÄN HETKEN tilanne liikunnan opetuksessa. Melkein parikymmentä vuotta nuoremmat sisarukseni ovat lukiossa, tyttö ja poika. Tytöllä on mahtava ope, joka on kertonut yrittävänsä tehdä liikunnasta hauskaa, koska itsellä oli huonoja koululiikuntakokemuksia. Tyttö on innostunut ja on suorittamassa lukion liikuntadiblomia. Miettii itsekin ehkä haluavansa liikunnanopettajaksi.

Mutta se poikien liikunnan maikka. Siis aivan uskomattomia tapahtumia, täysin sadistinen ketale. Viime viikolla pojat juoksivat talvella kaupallisena laskettelurinteenä toimivaa mäkeä ylös ja alas tunteja kaatosateessa muka suunnistaen. Joka rastin välissä kun piti juosta alas ja takaisin ylös. Eikö suunnistuksen idea ole oppia lukemaan karttaa ja liikkumaan luonnossa? Opettaja kuulemma naureskeli oppilaille sateensuojasta.

Yhtenä tuntina oppilaat laitettiin kävelemään. Kuulostaa ok:ltä? Niinhän sitä voisi luulla. Kävelymatka arvosteltiin etukäteen kertomatta. Ilmeisesti reilun viiden kilometrin kävely 40 minuutissa ei ollut salaisten tavoitteiden mukainen. Numeroksi pojille nimittäin annettiin 4-. (Mikä ei ole edes mahdollinen numero, koska 4 tarkoittaa hylättyä.) Opettajan vastaus aikuisen selitystä kysyessä oli, että näin ne, joilla on huono kunto, huomaavat sen, ja ne, joilla on hyvä kunto, huomaavat sen. Sen ikäiset pojathan eivät tähän mennessä ole missään nimessä tajunneet, etteivät ole huippu-urheilijoita...tarvittiin tämä mies kertomaan, ettet osaa edes kävellä.

Ja seuraavalla tunnilla harjoiteltiin opettajan selittelyjen mukaan reaktionopeutta lentopallossa. Oppilaat käskettiin makaamaan vatsalleen kädet eteen ojennettuita. Sitten toinen oppilas heitti pallon voimalla avuttomana makaavan oppilaan sormille. Käsiä ei saanut ottaa pois tieltä, palloa ei saanut kopata (koska "lentopallossa ei saa ottaa koppeja") tai muutenkaan estää kipeää osumista. SIIS MISSÄ UNIVERSUMISSA TÄMÄ ON OK??!?

Tämä tapahtui tänä syksynä, vuonna 2011, Etelä-Suomalaisessa kaupungissa!

Mihin voi valittaa? Miten tuo tyyppi saadaan pysäytettyä? Kurssia on kestänyt vasta reilun viikon. Joutuvatko pojat kestämään tätä koko loppuvuoden? Tyyppi on lukion ainoa poikien liikunnanope, ja kukaan ei uskalla avata suutaan, ettei joutuisi opettajan silmätikuksi. Vanhemmat eivät uskalla valittaa rehtorille, kun poikien on jotenkin selvittävä pakollisista lukion kursseista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Shees

30.7.2012 01:12

Polvin*
Ei Polven.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Perseest

22.4.2013 22:44

Liikunnantunnit on kyllä aika kamalia. Niinhän se menee, jos on urheilijan kaveri --> tulee valituksi joukkueeseen jossa on muitakin urheilioita. Sitten oma joukkue voittaa vaikkei itse mitään tekisikään. Numero paranee.
Ja miten opettajat luulee että 150cm persjalkanen hyppää samanverran viisloikassa kuin 175cm kaveri? Hä? Tai vauhitonta pituutta. Laskevat hurjasti tätä salitestilappusta. Itse olen liikassa ihan hyvin vielä pärjännyt, muttei se ole reilua, ei yhtään.
Jos arpoutuu samaan joukkueeseen sen huippu-urheilijan kanssa, niin saa kuulla haukkuja, ''yritä nyt edes'' ''no väistä nyt vähä '' VÄISTÄ MÄÄ OTAN!!!!1!!!!111''
Paha mieli tulee koululiikunnan jälkee vaan. Kun laitetaan tanssimaan poikien kanssa niin yks tyttö itki kun kukaan poika ei halunnut tanssia sen kanssa. Nii-in. Sosiaalisesti kehittävää, eikö?
Koululiikunta pitäisi arvostalle yksilösuorituksen, mielialan ja koon mukaan. Ettei tule niitä eroja, on kai se selvää että 175cm pitkä hyppää korkeutta enemmän kuin 150cm pitkä.
Entäs ne joilla on vaikka ylipainoiset vanhemmat. He jotka eivät kannusta liikkumaan. Lapsi liikkuu vain koulussa --> on automaattisesti huono, koska toisilla on vanhemmat jotka kannustavat liikkumaan, liikkuvat yhdessä ja etsivät lapselle harrastuksia.

Perseestä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi