Oulunkylä, Käskynhaltijantien ja Liukumäen- tienristeys, syyskuu 2003:
Maiju Rokkanen pyöräilee tavanomaista työmatkareittiään. Vihreät valot, ei autoja näkyvissä. Ei, kunnes yksi törmää häneen sivusta.
”Huomasin auton vasta törmäyshetkellä. Aurinko paistoi silmien tasolta, joten keltaista autoa oli käytännössä mahdotonta huomata aiemmin. Tiesin, että autot ajoivat tässä risteyksessä usein vanhoilla vihreillä, mutta tällä kertaa vihreä valo oli palanut jalankulkijoille ja pyöräilijöille jo pitkään.”
Rokkanen kaatuu törmäyksessä oikea kylki edellä vasten auton etupyörää. Pää ja pyöräilykypärä iskeytyivät asfalttiin. Kolarin aiheuttanut auto pakenee nopeasti paikalta, eikä tapausta saada selvitettyä.
”Autoja meni paljon ohitse, joten todistajia kolarilla oli, mutta kukaan ei ilmoittautunut silminnäkijäksi.”
Rokkanen pysyy tajuissaan ja soittaa apua paikalle.
”Lääkärien mukaan ilman kypärää olisi käynyt huomattavasti pahemmin. Hengenlähtö olisi ollut lähellä.”
Vakuutus korvasi runkoa lukuun ottamatta täysin tuhoutuneen pyörän huollon, mutta työmatkapyöräilyn jatkuvuudesta Rokkanen on epävarma.
”Kaksi kertaa olen pyöräilyä sen jälkeen yrittänyt.”
Rokkanen oli vuoden yksi 30 000:sta pyöräilyonnettomuuteen joutuneista.
Poliisin tilastojen mukaan Suomessa loukkaantuu 1080 pyöräilijää vuodessa. Sairaalatietojen perusteella pyöräilytapaturmia sattuu vuosittain kuitenkin peräti 30 000. Pyöräilykuolemia sattuu keskimäärin 56 vuodessa.
”Valtaosa onnettomuuksista on pyöräilijöiden omia kaatumisia, pahin ongelma ovat kuitenkin autoilijoiden ja pyöräilijöiden törmäykset, joissa sattuu valtaosa kuolemantapauksista”, kertoo pyöräilyonnettomuuksista väitöskirjansa tehnyt tutkija Mikko Räsänen.
Räsäsen väitöksen mukaan yleisin kolarityyppi on valoilla ohjaamattoman risteyksen tilanne, jossa autoilija on kääntymässä sivutieltä oikealle ja pyöräilijä tulee autoilijan näkökulmasta oikealta suoraan pyörätien jatkeelle.
”Usein pyöräilijä on havainnut auton ja olettanut kuljettajan väistävän. Autoilijoiden on kuitenkin hankala huomata pyörätietä ympäristöstä ja vain kaksi kuljettajaa 19:sta oli kyseisessä onnettomuustyypissä huomannut pyöräilijän.”
Onnettomuudet sattuvat yleensä hyvissä olosuhteissa. Poliisin tilastojen mukaan 84 prosenttia kuolemista ja loukkaantumista on sattunut päivänvalossa ja 73 prosenttia paljaalla ja kuivalla tiellä.
Pyörän huono kunto ei myöskään ole ollut merkittävä tekijä vakavissa onnettomuuksissa: alle viidessä prosentissa pyöräilykuolemantapauksista heikot jarrut tai rengasvika olivat onnettomuuden syy. Sen sijaan valojen tai heijastimen puute oli johtanut kuolemaan kymmenessä prosentissa tapauksista. Korvalappustereoita oli kuunnellut kaksi kuolleista, kännykkään ei ollut kukaan puhunut.
Kypärän käytön arvellaan vähentäneen onnettomuuksia viidenneksellä. Useimpia fillaristien mielestä ”potta” on kuitenkin edelleen turhan epämukava, ruma sekä hankala pitää mukana. Kypärää käyttää vain 22 prosenttia pyöräilijöistä, kun sen sijaan rullaluistelijoista päänsä tulevaisuudesta on huolestunut joka kolmas. Pyöräilijöillä kypärän käyttö on yleisintä Uudellamaalla. Kovimpia päät ovat Etelä- ja Keski-Pohjanmaan lakeuksilla.
Lähteet: Liikenneturva, Tilastokeskus, Liikennevakuutuskeskus
Helsingin keskustan pahimmat pyöräonnettomuuspaikat
- 4 onnettomuutta
Kaivokadun ja Mikonkadun risteys
Fredrikinkadun ja Bulevardin risteys - 3 onnettomuutta
Nordenskiöldinkadun ja Veturitien risteys
Eteläisen Hesperiankadun, Merikannontien ja Hietakannaksentien risteys
Merikannontien ja Rajasaarentien risteys
Postikadun ja Asema-aukion risteys - 2 onnettomuutta
Mannerheimintien, Kaivokadun ja Simonkadun risteys
Nordenskiöldinkadun ja Urheilukadun risteys
Annankadun ja Bulevardin risteys
Sörnäisten rantatien ja Hakaniemenkadun risteys
Lähde: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto (1998-2002)
