Makea sokeriprinsessa

Sara La Fountain puhaltaa sokeria ja grillaa porsaankyljyksiä.

Aitoja ovat, sekä kokki että leivonnainen. Leivonnainen on testatusti taivaallinen.
Aitoja ovat, sekä kokki että leivonnainen. Leivonnainen on testatusti taivaallinen.
Tämä nainen on saanut koulutuksensa CIA:sta ja sisustaa kotinsa karkeilla. Ruoan visuaalisuus saa kieltämättä uudet ulottuvuudet, kun astuu Sara La Fountainin eiralaiskeittiöön. Ovea vastapäätä on iso avohylly, jonka kaikilla kuudellatoista lokerolla on oma värinsä: punaisia kynttilöitä ja punakuorisia suklaasydämiä, sinisiä lasipulloja ja Brunbergin suklaita, hapankorppuja ja ruisleivänsydämiä. Sama jatkuu maustehyllyllä: nonparelleja ympäri maailmaa, väreittäin lajiteltuja yrttejä, kaikki omissa lasipurkeissaan. Eikä tässä leikitä ruoalla vaan rakastetaan sitä. CIA on jenkkien vanhin ruokayliopisto Culinary Institute of America. La Fountain lähti New Yorkiin heti kirjoitusten jälkeen vuonna 2001.

“Tein kaksi vuotta ruokia ja leivonnaisia Meksikosta Kiinaan. Kilpailu Culinary Arts -linjalla oli kovaa, ja mokat tuntuivat nahoissa pitkään. Opin silti sellaisen mausteiden ja valmistustapojen maailmankartan, että uskallan panna maut ranttaliksi.”

CIA, jonka saitilla on muuten erinomaisia reseptejä, kattoi myös elämän parhaimmat feastit.

“Valmistuvat opiskelijat tekevät joka kuukausi grand buffet’n, jonka pöydät notkuvat hääkakkuja, hummereita ja leipäkransseja. Mahtavaa mutta överiä. Niistä mätöistä kierittiin kotiin.”

Hetkinen, La Fountain on myös malli. Mätöistä?

“En ahmi vaan nautiskelen. Kaikkea pitää kokeilla! Jos luotan tekijään, maistan mielelläni vaikka torakoita. Kun kokkaan itse, napostelen ja hion niin pitkään, että makean, suolaisen ja happaman välistä löytyy uutta. Usein hyppysellinen sokeria tai tummaa siirappia pehmentää ja syventää maut.

“Kumina sopii meksikolaisiin ja pataruokiin ja korianteri salaatteihin ja tuoresalsoihin.”

Kiksit saa tuhansista tavoista leikata vihanneksia.

“Ostin juuri Annankadun Tokyokanista kiinalaisen silppurin, joka tekee vihanneksista spagettia.”

Kiitosta saavat myös Tapastan tomaatti-mozzarellakeitto, Limónin kaneli-cappuccino ja Kabukin sushit. Kenwoodin viineihin pettyy harvoin. Mutta jos rehellisiä ollaan, kaiken takana on sokeri.

“Sokeripuhalluskurssi oli koristelufriikin unelma. Sokeritaide on kuin lasinpuhallusta: aluksi kuumaa massaa ja lopuksi loputtomia yksityiskohtia.”

Kakuista lopputyön tehnyt neiti makea, anna vielä karkkikauppasuositus.

“Makuuni. Valikoima!”

Hellapoliisi

Ratsia

  • Perunaa: Kyllä
  • Pippurimylly: Kyllä
  • Viinipullon ilmaaja: Ei
  • Teepallo: Kyllä
  • Munakuppi: Kyllä
  • Biojäte: Ei

Resepti

Sitruunamuffinsit mansikkakreemillä

  • 150 g voita
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 2 munaa
  • 2 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 raastettu sitruunankuori1 rkl sitruunamehua
  • 1 dl kermaa
  • 300 g Philadelphia-tuorejuustoa

Kuorrute:

220 g voita, 2 tl vaniljasokeria, 1/4 tl pun. elintarvikeväriä, tippa mansikka-aromia, 450 g tomusokeria
Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa munat joukkoon yksitellen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, lopuksi sitruunankuori ja -mehu. Pistä vuokiin, paista 200 °c n. 15 min. Anna jäähtyä. Sekoita kuorruteainekset vatkaimella. Kuorruta, koristele mansikoilla ja nonparelleilla.

Juoma: Cappuccino kardemummalla ja kanelilla

39 kommenttia

Ott

17.3.2005 21:50

..ja mitäs tämä Sara La Fountain on sellaista tehnyt, että hänestä pitää ihan lehtijuttu tehdä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ylermio

17.3.2005 23:40

[LAINAUS]Ott kirjoitti 17.03.2005 klo 21:50:

..ja mitäs tämä Sara La Fountain on sellaista tehnyt, että hänestä pitää ihan lehtijuttu tehdä?[/LAINAUS]
se on antanut pesää jokisen analle

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

bfbfb

18.3.2005 15:00

Ei mitään säälittävä muija

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

StevieWonderer

18.3.2005 16:58

"Hetkinen, La Fountain on myös malli."

-tuossa kaiketi jutun avainlause ja samalla selitys uteluihinne.. siis jos neiti ei olisi malli hänestä ei moni tietäisi saati lukisi lehdestä.. vai tekisikö city-lehti vastaavan retken jonkun tavallisen näköisen ameriikan ihmemaassa opiskelleen ihmisen keittiöön?!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jeffrey

18.3.2005 20:06

Käyttääkö La Fountain kykyjään ja koulustustaan hyödyksi myös oikeissa töissä vai onko vain harrastelijakokki/malli nykyisin?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nananannaan

19.3.2005 13:08

[LAINAUS]StevieWonderer kirjoitti 18.03.2005 klo 16:58:

"Hetkinen, La Fountain on myös malli."

-tuossa kaiketi jutun avainlause ja samalla selitys uteluihinne.. siis jos neiti ei olisi malli hänestä ei moni tietäisi saati lukisi lehdestä.. vai tekisikö city-lehti vastaavan retken jonkun tavallisen näköisen ameriikan ihmemaassa opiskelleen ihmisen keittiöön?![/LAINAUS]
vittu tajuutsä??!?!?!?! pesää analle ---> juttui lehteen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

fgdfshsdg

19.3.2005 20:25

Surkee juttu, Sarassa ei tosin mitään vikaa... Vähän tasoa jookosta? Jos nyt kokkia olisi haluttu haastatella niin varmasti olisi löytynyt kymmenittäin parempia tarjokkaita joilla kunnon oikeaa kokemusta kokin hommista.

Malleja/turhia julkkiksia suomi nyt on täynnä -ketä kiinnostaa. Annetaan "ne" mielummin seiskalle ja vastaaville lehdille.

Vai olikohan tää joku diili että kun kokin poitsyfrendikin oli lehdessä niin tänkin sitten pitää päästä hakemaan julkisuutta. Jokisen haastattelu toisaalta oli kyllä hyvä ja mielenkiintoisempi kuin tämä. Siis enemmän sitä cityn tasoa...

Pidetään city citynä ja seiska seiskana -jutut sen mukaan ;-)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lotus29

20.3.2005 15:32

Olen myös ihmetellyt kun minulle ei ole valjennut kuka tämä mystinen henkilö on. Miksi hän on lehdissä? Mitä merkittävää hän on tehnyt? Ei siis ilmeisesti mitään. Kiitos kun kerroitte! Vähän juu tasoa juttuihin. Seuraavaksi haastateltavana on varmaan Marika "mikälie Keskisen entinen hoito". Hohhoijaa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

KotiKokki

20.3.2005 22:23

Siis missä välissä toi kerma ja Philadelphia-juusto laitetaan? Tuleeko ne niihin muffinsseihin vai siihen kuorrutukseen? Just tällaset sekavat reseptit on py***stä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Bourdain

21.3.2005 08:09

Kun itse satun olemann koulutukseltani JA AMMATILTANI kokki, niin haluaisin kovasti tietää,että missä kaikkialla kyseinen "huippu"kokkimme on työskennellyt?. Jokainen keittiö-alan ihminen tietää,että kyseessä on ns.käsityöammtti,johon harjaannutaan nimenomaan tekemisen kautta. Periaatteessa vanha kisälli&oppipoika-systeemi on edelleen se ainoa oikea. Mikäli haluaa tulla hyväksi.
Se,että jollain on tarpeeksi rahaa kouluttautua kalliissa oppilaitoksessa,ei todellakaan ole moitittava asia,mutta ei tutkinto(oli se mistä koulusta tahansa)tee kenestäkään vielä ammattilaista.
No,nätti tyttö kumminkin...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Citypeople

21.3.2005 09:17

Te ootte kateellisia, fuckin' dorkat! Sit kuuluu tällaista läppää: 'Siis minä olen koulutukseltani JA AMMATILTANI kokki ja blaah, blaah, blaah...' Nii eli siis sä oot kateellinen koska oot valmistunut amiksesta köksäpuolelta ja väännät jossai grillillä/paikallisessa "gourmet"-mestassa jotain lihapiirakoita! Get a life!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Bourdain

21.3.2005 14:50

Kateellinen mistä ja kenelle? Onko kyseessä jotain niin salaista tietoa ,ettei asiasta voi edes keskustella? Jos jotain uutta rallikuljettajaa tituleerataan huippu-kuskiksi, niin yleensä löytyy jonkinlainen historiikki ajetuista kisoista. Noin niinku huonona esimerkkinä mainittakoon.
Minun puolestani jokainen saa tehdä mitä ja missä haluaa kenenkin kanssa ja rahoilla. Ei ole meiltä tavallisilta kokeilta pois grammaakaan, vaikka kuinka joku muu kimaltaisi. Hyvä vaan, saa ala vähän profiilin korotusta.
Kyllä minäkin sitä panisin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MrChef

21.3.2005 15:23

Kurosen Saarasta saa kivemman jutun. Taustat on tietty ihan kiva tarkistaa, ennen kuin kirjoittelee. Saara-tyttöhän on käynyt omien sanojensa mukaan kahdeksan kuukautta CIA:ta elikkä ekan vuosikurssin melkein loppuun. Ammattilaisia olisivat tämän määrittelyn mukaan myös kaikki lääkiksen drop-outit. Kannattaisikohan tilata aivokirurgia heiltä? Henkkoht Saaran tavanneena ja ruokiaan maistaneena voin tietty kyllä sanoa, ettei hänen kokkauksiin kuole, joten kaipa joku Mäkkäri voisi hänet paistolinjalle ottaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lotus29

22.3.2005 14:44

[LAINAUS]Citypeople kirjoitti 21.03.2005 klo 09:17:

Te ootte kateellisia, fuckin' dorkat! Sit kuuluu tällaista läppää: 'Siis minä olen koulutukseltani JA AMMATILTANI kokki ja blaah, blaah, blaah...' Nii eli siis sä oot kateellinen koska oot valmistunut amiksesta köksäpuolelta ja väännät jossai grillillä/paikallisessa "gourmet"-mestassa jotain lihapiirakoita! Get a life![/LAINAUS]

Niin. Kateellinen mistä ja kenelle? Tietääkseni kukaan suomalaisista OIKEASTI ansioituneista kokeista ei ole käynnyt mitään huippukallista koulua vaan veikkaisimpa, että suurin osa juuri tuon amiksen köksäpuolen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Horrabin

22.3.2005 15:21

[LAINAUS]lotus29 kirjoitti 20.03.2005 klo 15:32:

Olen myös ihmetellyt kun minulle ei ole valjennut kuka tämä mystinen henkilö on. Miksi hän on lehdissä? Mitä merkittävää hän on tehnyt? Ei siis ilmeisesti mitään. Kiitos kun kerroitte! Vähän juu tasoa juttuihin. Seuraavaksi haastateltavana on varmaan Marika "mikälie Keskisen entinen hoito". Hohhoijaa...[/LAINAUS]

Ei minullekaan selvinnyt vieläkään mikä tuosta kotkasta on tehnyt julkkiksen. On tietysti itse tarjoutunut kusenkeltaisen lehdistön haastatteluihin ja nämä ovat sen ottaneet, kun eivät ole olleet varmoja onko se oikeasti joku.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

LeMountain

23.3.2005 14:18

Niin,kokkihan on käsittääkseni ammattinimike. Minäkin osaan lankata kenkäni, mutta en toki tohdi kutsua itseäni suutariksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Insomnia_

23.3.2005 17:52

Ulkoisilla avuilla toikin on julkisuuteen päässy, niin kuin valtaosa muistakin maamme lukuisista turhista julkimoista. Eihän laulajan tarvi osata laulaa tai kansanedustajan edes ajatella jotta voi päästä "virkaansa" ja julkisuuteen, miks kokin pitäis osata kokata..? ;) Ja mitä koulutukseen tulee; varmaankin monikin "vaatimattomamman" koulutuksen saanut voi olla parempikin, se nyt on vaan niin että rahalla saa ja hevosella pääsee..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JuiCCi_2

26.3.2005 20:08

Hyi City! Olette tehneet jutun nätistä kokista ja sitähän tämä kateellinen kansa ei voi sietää (katsokaa vaikka näitä viestejä).

Suomessa ei saa tehdä juttuja kuin jurrisesta Nykäsestä ja sen pöhöttyneestä tyttöystävä/vaimo/tyttöystävä/mikäliestä... Matin ja Mervin edessä typerinkin turvenuija tuntee olevansa einstein ja kenenkään ei tarvitse potea heikkoa itsetuntoa.

Mutta annas olla jos joku tavistaunoa tai -lyyliä rikkaampi, menestyneempi tai kauniimpi saapuu julkisuuden valokeilaan niin kateellinen uikutus alkaa...

Hyi hitto minkälaiseen maahan minäkin jouduin syntymään!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

KotiPROkokki

27.3.2005 19:51

[LAINAUS]KotiKokki kirjoitti 20.03.2005 klo 22:23:

Siis missä välissä toi kerma ja Philadelphia-juusto laitetaan? Tuleeko ne niihin muffinsseihin vai siihen kuorrutukseen? Just tällaset sekavat reseptit on py***stä.[/LAINAUS]

TODELLAKIN!!!! olen oikeasti (ainakin amatööriksi) aika pirun hyvä kokki, just oli koko suku pääsiäisaterialla syömässä ja kaikki otti lisää ilman uhkailuja. En ton reseptin mukaan tekis YHTÄÄN MITÄÄN!!!Voi ky**ä että oli surkea!!!! MIkä vi**n kreemikakku? Missä mansikat?? Laitan tähän hernekeiton ohjeen samalla metodilla, siittä vaan kokkaamaan:

1.Ota herneitä ja possunpotka. Tai jotain.
2.Keittele keitto, mausta suolalla. Koristele sinapilla.

BTW, Sanokaa nyt EDES yksi rafla missä toi kaunotar on ollu töissä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dummkopf

30.3.2005 05:32

Joo. Siis eiks nää jutut oo muutenki ollu kokeista, jotka on tunnettuja jonkin muun takia kuin sen, että ovat kokkeja. Tästä tapauksesta en tosin ole kyllä kuullut ikinä aikaisemmin.

Tämä artikkeli kaipaisi kuitenkin, tai juuri siksi, kipeästi kuvia. Ja tuon La Suihkulähteen puhelinnumeroa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

LeylaL

30.3.2005 12:32

http://www.iir.fi/cpm/ohjelma/

Tämän googlettamalla löytyneen tiedon mukaan "Sara työskentelee ruokastylistina sekä tekee ruokaan ja juomaan liittyviä juontokeikkoja sekä menu-suunnitelmia ja vetää kokkikoulua". Että sillai. Ja onhan sillä Cafe Picnicissä oma leipäsarjansa... ;) Herneenversoja, vuohenjuustoa ja muuta _mielikuvituksellista_ täytteenä.

ps. Jos on koskaan sitruunamuffinsseja tehnyt, tietää kyllä mihin väliin "p****n reseptin" kermat ja tuorejuustot heitetään, terkkuja vaan teille koti"kokit".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

petervonb

30.3.2005 14:14

Hei Cityn väki!

Nimeni on Peter Von Bagels, ja olen huippuleipuri. Isäni on ranskalais-kanadalainen cheyenneneekeri, joten katsoin parhaaksi muuttaa alkuperäisen Pertti Öylätti-nimen vastaamaan hengellistä kotiani.

Olen käynyt maailmankuulujen ranksalais-kanadalaisten leipurien konditorioissa haistelemassa atmosfääriä, joten pelkästään se oikeuttanee tuohon huippuleipuri- nimitykseen. Päiväni täytän nyppimällä pullista rusinoita Keimolan Kesoililla. Sinne voitte tulla tekemään haastattelua!

Kunnioittaen,

Peter

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Max Voyage

31.3.2005 04:07

Sara La Fountain -nimellä tunnetun ilmiön palattua vanhaan maahan ameriikan kokkikouluista, keskustelin ystäväni Palkin aihepiiristä kaunottaren väännettyä tuorepastaa muistaakseni Hyppönen & Enbuske Experience -ohjelmassa.

Keski-ikää lähestyvinä, ruoanlaittotaitoisina aikamiespoikina, tosin ystäväni korjannut sittemmin avostatustaan, olimme jo aikaisemmin usein ihmetelleet, miksi suomalaiset nuoret – tai vähän vanhemmatkaan – naiset eivät yksinkertaisesti osaa laittaa ruokaa.

Erilaisista teorioistamme aihepiiristä viis, mutta heti Saran esityksen paskoneen kanssa nähtyämme tulimme lyhyen keskustelun jälkeen osapuilleen siihen tulokseen, että:

1) ruoanlaittotaitoinen nuori suomalainen nainen on lähes ihme,
2) tyttö on sen verran kaunis, että voisi sillä olla leipomisen lisäksi muutakin tekemistä,

joten Sara La Fountain nousee kevyesti ja _aivan aiheellisesti_ suomalaisten julkkisten joukkoon, eikä meillä ollut muistaakseni edes mitään asiaa vastaan..

Roikutaan siellä lehtien palstoilla paljon turhemmistakin syistä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sukula

31.3.2005 16:32

Ruokastylisti!!! Olen kuullut,että artisteja stailataan,mutta ruokaa...
Juu,hyvää ja onnellista tulevaisuutta valitsemallaan "uralla",itse kullekin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Insinoori

7.4.2005 12:03

Ja nimenomaan: Jos oikea nimi on SAARA KURONEN ja se täytyy vaihtaa tommoseksi pärjätäkseen ammatissaan, niin mitä se kertoo...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dough

15.4.2005 12:51

[LAINAUS]Insinoori kirjoitti 07.04.2005 klo 12:03:

Ja nimenomaan: Jos oikea nimi on SAARA KURONEN ja se täytyy vaihtaa tommoseksi pärjätäkseen ammatissaan, niin mitä se kertoo...[/LAINAUS]

Jos vähänkään viitsii, niin voisi ottaa asioista selvää, ennen kuin alkaa mollaamaan Saraa! Eli: Eka oli Sara La Fountain, sitten Saara Kuronen (suomalaisjuntit eivät diggaa ulkkarinimistä, koulukiusaaminen johti nimenvaihtoon) ja lopulta taas Sara La Fountain, kun itsetunto vähän kohosi. Näin minä olen asian ymmärtänyt.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

keittaja

26.4.2005 11:53

Teille Saran palvojille tiedoksi että ammattipiireissä kyseinen tytsy on yleinen naurun aihe joten antaa tytön porskuttaa vaan niin saadaan taas piristystä päivään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Appetite

8.5.2005 20:18

Katoin just levyraadin ja totesin, että jos toi tyttö laittaa mulle ihan mitä vaan ruokaa, niin mä syön sen suurella mielihalulla. Kuola nimittäin valui jo ilman ruokaakin. Olen vaan suomalainen mies ja ruokani tekee saarioinen, joten en osaa sen kummemmin ruoka-asioihin kommentoida, mutta tyttö oli aivan törkeen kaunis, sille ei voi mitään!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hantta

7.6.2005 12:23

..ja mitäs tämä Sara La Fountain on sellaista tehnyt, että hänestä pitää ihan lehtijuttu tehdä?
Se on antanut pesää jokisen analle

Tämä oli parhaiten perusteltu kommentti!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

DrPepperUsa

27.8.2005 14:22

Niin, kukaan ei ole ikinä kuullut Sarasta, siis ainakaan Stadin huippumestoissa. Tarkoitan etteivät ole kuulleet missä se ois ollu töissä. Käsitykseni mukaan Sara pyrki johonkin miss maatalousnäyttely-skabaan(tai johonkin) ja sitä kautta malliksi ja siellä maatalousnäyttelys (tai jossain)se meni kehuskeleen olevansa kokki. Siitähän oikeat pr -heebet sai idean, että nyt tehdään tästä, ihan nätistä tytöstä Suomen kaunein "huippukokki". Eihän kukaan tule kyseleen mitään koulutuksesta / työpaikoista sen kummempaa, varsinkin kun tyttö "on oikeasti" opiskellut vajaan vuosikurssin CIA:ssa.
Sit kun tytöstä saatiin julkkis(turha sellainen), Jokisen Anan taustalla häärivät pr-heebet törmäs Saaran pr-heebeleihin ja ne yhdes keksi, että näistä tehdään "pari" ja lehdet kirjottaa ja kaikilla on kivaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

fani22

28.8.2005 16:55

Suomi on rumien ihmisten maa joten jos Sara onkin kuuluisa kauneudestaan, se on täysin oikeutettua!! Onpahan edes joku julkkis joka on edes kaunis. Pesee kaikki missit mennen tullen!
Sara ei kuulemma edes biletä, siitä mallia nykyajan rupusille naikkosille jotka krapuloissa syöttää nakkeja lapsilleen. Tämä Sara saa ehkä naiset vähän ryhdistäytymään...Olen itsekin nainen, kokkaan ja olen kaunis,siksi en kai ole niin kade. Ja KOKEILLE; Uhkaako tämä nainen mukamas teidän työpaikkojanne kun pitää ###### pilkkua???

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

paakkiska

3.9.2005 18:13

Toi Sara La Fountaine on Paakkinen jostain Savosta.
Kuinkahhan moni seuraisi Sari Paakkisen ohjelmia:-)
*Respect*

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kummipoika

6.9.2005 22:09

Sara anna mennä vaan,Hirsalassa maistuu aina kaikki hyvälle! Mitä se on teiltä kritisoijilta pois jos näin upee gimma kokkailee ja saa alalle huomiota.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mr.Chef

29.5.2006 16:27

Sara La Fountain on 25-vuotias ja silti jo nyt saavuttanut paljon:

Bachelor -tutkinto maailman yhdestä maineikkaimmista ruoka-alan yliopistoista Culinary Institute of Americasta

Ruokapalstat Mies- ja Seura-aikakauslehdissä

Suosittu Avec Sara -ruokaohjelma

Maailman parhaasta esikoiskeittokirjasta arvostetulla Gourmand World Award -palkinnolla palkittu keittokirjailija

Menestynyt malli (koristanut muun muassa helsinkiläisen Kämpin ostosgallerian mainoskuvia ja -lakonoita)

Seurustelee maailman yhden arvostetuimman musiikkivideo-ohjaajan Antti Jokisen kanssa

Oma menestynyt firma, joknka kautta Sara tekee muun muassa tuotekehitystä eri brändeille ja toimii ruokastylistinä sekä vetää kokkikouluja ja juontaa ruoka-aiheisia tapahtumia

Ja meno sen kuin jatkuu...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ms. keittiömestari

24.1.2007 05:59

Mitkä ovat tämän naisen meriitit taustajoukkojen mukaan? sulhanen kommentoi:

"Multa kysyttiin, eikö ole huonoa, kun seksillä myydään musiikkia. Joka moisia kyselee, on kasvanut tynnyrissä! Roomassa voi kävellä mihin tahansa kirkkoon ja kaikki ovat enkelistä lähtien nännit paljaina, naiset pulleina ja ihanina ja miehet lihaksineen. Seksillä on myyty niin kauan kuin yhteiskunnat ovat olleet pystyssä, se on VANHA keksintö. Sen vastustaminen on uutta.”

Siis Mistä tämä Lumenen keulakuva on päättötyönsä kandin paperithan otti ulos, joskaan ei vastaa suomalaista yliopistomaailman kandin tutkintoa..)

Ja foodscience on suomeksi ruoanvalmistuksen kemia, selviäisi amatööreillekin jos vaivautuisi opettelemaan suomenkielisten vastaavien koulutusten termit,muutaman kirjan voi bongata netistä, kuuluu osana jokaisen suomalaisen ammttikoulun oppikirjallisuuteen, Sara hyvä, tosin Suomessa vain osana vaativaa ammatillista tutkintoa. Ja Sara, ruhoja pilkottiin ja nyljettiin Suomessa sotien jälkeen, sekin on jenkeissä niin jälkeenjäänyttä, niin jälkeenjäänyttä...

Heheh hehe heh, typerys, HYMIÖ:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kathleen Giblin

21.2.2007 10:30

Hello,

Sara La Fountain attended the Culinary Institute of America from March
- December, 2002. She did not receive a degree.

Please let me know if I can be of any further assistance.

Kathleen Giblin
Assistant Registrar
The Culinary Institute of America
1946 Campus Drive
Hyde Park, NY 12538
845.451.1266

Learn more about The World's Premier Culinary College at
www.ciachef.edu

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kokki Kolmonen

16.6.2008 19:46

Niin,oliko todellakin näin että Sara ei ole ikinä käynyt CIA:ta loppuun?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anthonys

16.6.2008 20:02

Faktat pöytään ja turvat kiinni!!!!!!
Fakta1. Tämä Sara on mennyt kokkikouluun ameriikassa ja lopettanut ensimmäisen vuoden aikana koska ei pärjännyt siellä muiden tulevien ammattilaisten joukossa.
Fakta2. Kun koulusta valmistuu kokiksi, ei osaa vielä silloinkaan yhtään mitään. Mitä osaa sellainen henkilö kuka lopettaa sen koulun kesken?
Fakta3. Kokin ammatti opitaan vasta työelämässä koulun jälkeen.
Fakta4. Sara ei ole ikinä ollut yhtään päivää töissä oikeassa ( huippu) ravintolassa.Osaako joku sanoa onko hän ollut edes missään ravintolassa töissä?
Fakta5. Mallin työt ja kokin työt tulisi pitää erillään.Piste.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SuperMalliKahviMestari

28.8.2012 14:13

Pihlajanmarjat sentään

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi