Helteinen perjantai-iltapäivä Helsingin Katajanokalla. Kauppiaankadulla sijaitsevan Casagrande Laboratoryn ikkunassa lepää ranteesta poikki leikattuja käsiä. Toimiston seinät on tapetoitu Human-lehden sivuilla, toiletti puoliksi Stalinin, puoliksi pornokuvilla. Marco Casagranden ryhti on uskomaton. Kun hän kävelee keskilattialle tervehtimään, toisen maailmansodan aikaiset saksalaiset sotilaat heräävät eloon ja seinälle nostettu Kekkonen näyttää hymyilevän.
Casagrande Laboratoryn kansainvälinen kaupunkisuunnittelun erikoisjoukko on tehnyt onnistuneita iskuja ympäri maailmaa. Sunnuntaina lennät Australiaan. Tekemään mitä?
“Luennoin ainakin kahdessa yliopistossa ja olen arkkitehtikilpailun tuomarina. Voi olla että teen jotain duunia siellä, rakennan jotain. Oleilemisesta tulee munaton olo, pelkkä teoria ei ole juttuni, se ei riitä. Omatunto ei pysy puhtaana. Kun rakentaa jotain on myös varaa lässyttää.”
Juttusi on Urban Planningin Human Layer. Kesäkuussa teitte Human-lehden Lontooseen ja teidän duunit olivat Lontoon Oxford Streetin Selfridgesin ikkunassa, Greetings from London tapahtumassa. Miten päädyitte maailman tunnustetuimpien arkkitehtien seuraan?
“Lontoo oli aika huvittava. Kutsu tuli kauan aikaa sitten, mutta en reagoinut siihen mitenkään, koska ajattelin sen olevan ihan paska homma. Siinä luki että kaupunkisuunnitelma esitellään kaupan näyteikkunassa. Ajattelin sen olevan jotain ihan fuulaa, etten viitsi kiinnostua siitä. No sieltä pumpattiin koko ajan, ja kun ne julkaisivat listan keitä muita sinne oli kutsuttu, hiffasin että kyseessä oli hard core juttu. Kutsuttuina oli pelkästään maailman kuuluisimpia arkkitehtejä, Zaha Hadidin ja Norman Fosterin kaltaisia nimiä, ja me oltiin yksi niistä!”
Miksi teidät oli kutsuttu?
“En mä tiedä. Syyn täytyy olla duunit. Saattaa olla Taipei.”
Olet tehnyt kaupunkisuunnitteluprojekteja esimerkiksi Japanissa, San Juanissa, Firenzessa, Bergenissa, Alaskan Anchoragessa, Venetsiassa. Taipeissa aloitit kaupunkisuunnitteluprojektin siivoamalla sotaveteraanien mestan?
“Kyllä. Minun piti tehdä Taipein kaupungille kaupunkisuunnitelma, ekologiseen uudistamiseen tähtäävä strategia. Ne odottivat, että tuon niille jonkun suunnitelman paperilla, mutta minulla oli muuta mielessä. Löysin Taipein keskeltä laittoman alueen, jossa veteraanit asuivat. Alueella on kaikki ne arvot, jotka olisin halunnut tuoda kaupunkiin: Siellä kierrätettiin kaikki, kaikki jäte mitä yhteisö tuottaa, siellä kompostoitiin, viljeltiin omat vihannekset, pummattiin juomavesi ja sähköt kaupungin verkosta…elettiin kuin anarkistit. Mutta puhtaasti ja tosissaan. Veteraanit ovat olleet siellä viisikymmentä vuotta. Loppujen lopuksi paikka on kuin normaali maalaiskylä keskellä kaupunkia. Koskematon alue, jota kutsutaan nimellä Treasure Hill. Veteraanit ovat pyhiä, samoin heidän asumisensa… he ovat muuttaneet koko alueen pyhäksi. Tavalliset taipeilaiset eivät koskaan mene sinne, koska alue on aivan erilainen kuin ympärille aukeava kiihkeä ultrakapitalistinen kone. Keskellä konetta on aarre, komposti. Tiesitkö, että komposti on sama kuin renessanssi? Jos synnyt uudelleen, kompostoidut. Tehtävänäni oli kääntää sitä kompostia, hylättyä tai huonomaineista, laitonta kaupunginosaa. Kääntäisin sitä vähän ja yhtäkkiä se olisi kaikkein arvokkainta multaa.”
Netistä voi tarkistaa, että Treasure Hillista on tullut uuden kaupunkisuunnittelun kulttipaikka. Taipei poiki vuoden professuurin paikallisessa yliopistossa. Aiot ajaa sinne prätkällä?
“Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Ajan töihin niin kuin monet muutkin…”
Olet harjoitellut duuniin ajoa ajamalla Japaniin?
“Maapallon ympäri! Meidän omia leveyspiirejä seuraten. Ajoin ensiksi täältä Japaniin, ja Halifaxista Alaskaan. Näillä leveyspiireillä oleviin duunipaikkoihin pääsee hyvin autolla.”
Olet tehnyt paljon duunia Japanissa. Tokiossa. Miksi Itä kiehtoo?
“Japani on loistava paikka. Siellä on helppo tehdä töitä, koska japanilaiset ovat hirveän kiinnostuneita kaikesta ja niillä on pokkaa. Siellä voi tehdä isoja asioita, kokeilla mitä tahansa. Tokio on kaupunkikehityksen ääripäässä. On tärkeää tutkia sitä ja olla sen kanssa tekemisissä. Se on omalla sarallaan siinä pisteessä ettei siitä pääse eteenpäin. Tokio on tietokone. Puberteetti-iän vielä jatkuessa koen samurairomantiikan itselleni läheiseksi… Japanilaiset kokevat olevansa Jumalan valittu kansa. Mennään tavallaan verenmaku suussa, ja kunnia on kaikki. Ei lässytystä.”
Eikö lässytys ole demokratian perusjuttu. Keskustelu asioista?
“Lässytys ja hämmästely ovat aikamme vitsauksia. Hämmästely on tosi huono asia. Haltioitunut saa olla, muttei hämmästellä.”
Et halua myöskään puhua taiteesta.
“Arkkitehtuurikin on parempi sana. Taide on liian löysä.”
Suomalaisessa taidemaailmassa olet tunnettu lähinnä palkkasoturina.
“Sehän on niiden tehtävä, hämmästellä!”
Kirjoitit Bosnian kokemuksistasi kirjan. Luca Moconesin Mostarin tien liftaajat oli niin kuuma opus, että sinua epäiltiin sotarikoksista. Miksi lähdit palkkasoturiksi?
“Sota on yksi ihmiselämän perusarvoista. Se on aina ollut sitä ja tulee aina olemaan. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. On jonkinlaista degeneroitumista jos muisto sodasta häviää tai se muuttuu fiktioksi mistä luetaan sivu aamupalapöydässä. Sota on yksi ihmisen eläimenä olemisen ovi. Vaikka siinä on paljon pahaa, niin sen oven takana on paljon hyvääkin. Tärkeää on se, että jos se ovi häipyy, sen mukana menee haaskuuseen monia positiivisia arvoja, ne muuttuvat fiktioiksi.”
Tarkoitatko kunnian ja häpeän tunteita?
“Toisaalla ainoastaan muotoa, väriä ja tuoksua, toisaalla ainoastaan sotaa, häpeää ja kunniaa.”
Eikö rahasta tappaminen ole aika extremeä?
“Ihmisellä täytyy olla mahdollisuus päästä kosketuksiin sellaisten tuntojen kanssa, joiden tajuaa olevan ikuisia. Sellaisten tunteiden, joita ei voi spekuloida. Jeesus on tuntenut näin tai joku kaveri on tuntenut ihan samalla lailla tuhat vuotta sitten. Saavuttaa sellaisen yhteyden. Kävellessään jossain vuorilla, astuu ne täsmälleen samat askeleet, samat sydämenlyönnit. Se on aika mystinen kokemus. Kaikkihan miettivät, miten toimisi äärimmäisessä uhkatilanteessa tai jos kuolema on väkevästi läsnä. Kysymys on omasta päästä, miten hallita pelkoa. Pelkoa on kolmenlaista. Kuolemanpelkoa, pelkoa haavoittumisesta ja pelkoa siitä, tuleeko paska housuun.”
Sota on tässä maailmassa olemassa vastustamista ja vihaamista varten.
“On vain käynyt niin, vaikka oman sukupolven isoisän porukasta kaikki ovat kokeneet sodan, kaikki. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Se vaan kuvastaa tätä nykyajan hämmästelyä. Että jostain mun sodassa käynnistä viitsitään tehdä numero! Ei siinä ole mitään. Ihan perushommia. Jokaisen isoisä on käynyt samanlaisia, paljon kovempia juttuja. Kaikki asiat muuttuvat hämmästelyksi ja lässytykseksi. Paljon parempi tehdä karkeita virheitä kuin lässyttää. Lässytyksestä ei kukaan opi mitään. Se ei generoi mitään hyvää.”
Et kadu?
“Hah hah. Lässytys on syöpä. Syöpä. Se on kaikkialla. Lässytys loppuu heti, kun tuntee olevansa tekemisissä oikeiden asioiden kanssa. Todellisen totuuden kanssa. Ei ole mitään syytä lässyttää. Mutta jos on ihan hakoteillä niin voi vetäytyä lässytyssukkulaan ja vaan heilua täällä. Oikeasti kouluissa pitäisi olla pakollisena joutua mottitalkoisiin. Työttömille pitäisi myös tarjota samanlainen mahdollisuus.”
Onko sulla muita työllistämisideoita?
“Mottitalkoot riittävät hyvin pitkälle. Pitkän tähtäimen mottitalkoojärjestelmä olisi oikein hyvä Suomelle. Israelissa kolmen kuukauden kibbutsimaanviljelys kuuluu osana armeijaan. Sama systeemi tänne! Mottitalkoisiin, nostamaan perunoita! Ihan törkeästi talkoisiin sininen univormu päällä. Paljon mukavampi istua raitiovaunussa, kun porukat tulevat mottitalkoista fyysisesti parempikuntoisina, pirteinä ja talkoohenkeä uhkuen.”
Mitä hyvää sota tekee yhteiskunnalle?
“Yksi mikä on tärkeätä sodassa on se, että sota kompostoi degeneroituneen yhteiskunnan. Se on luonnonlaki. Jos homma menee liian löysäksi, lässyttämisen luoma tyhjiö joko kuolee tai vallataan. Se on normaali luonnonkulku. Jos ajattelee vaikka sodanjälkeistä Suomea. Fantastisen energinen ja aikaansaava maa. Eikä mitään lässytystä. Tai Bosnian sota. Täällä lehdet lässyttävät mikä kaikki siellä on väärin, kun taas siellä kaikki ovat tyytyväisiä siihen, että kroaateilla, bosnialaisilla ja serbeillä on omat valtionsa. Yhteiskunnan kompostointi. Kaupungin täytyy olla komposti, jatkuvassa käymistilassa, tuottamassa energiaa.”
Kaupungin pitää siis voittaa asemansa aina uudelleen?
“Kyllä kyllä. Kaikki mikä jää paikalleen tai kovettuu, kuolee. Se pätee moneen asiaan, perhe-elämästä kaupunkisuunnitteluun…”
Onko sota vanhempi kuin rakkaus?
“Ei ole. Rakastuminen on ikuista. Joku sanoi hassusti, että rakkaus on runoilijoiden keksimä valhe.”
Runoilijat tarvitsevat sen valheen. Se näyttää hyvältä paperilla.
“Haikurunot ovat mahtavia. Tykkään erittäin paljon.”
Mistä elämänfilosofiasi on peräisin?
“Kaikki on ikuisuudessa ja sisäänrakennettua, mutta paljosta on kiittäminen Jaakko Hämeen – Anttilaa ja Jouko Turkkaa. Hämeen-Anttila on sanonut nämä samat asiat joita hoen, paljon kauniimmin, viisaammin ja sofistikoituneemmin, mähän olen hirveän vulgaari…Turkka taas on hirveän tärkeä vulgaarioraakkeli. Ja Andrei Tarkovski. Ihan pyhimyksen asemassa. Sillä on kaikki.”
Casagrande on italialainen nimi. Olet italialaista sirkussukua.
“Joo. Lelut ja hulluus ovat aina olleet tärkeitä. Isoisä on keksinyt Jalostajan hernekeiton ja Turun sinapin. Se on Jalostajan pääjohtaja, mutta siitä huolimatta… Isoisän äiti oli saksalainen, sen äidinkieli oli saksa, hyvinkin perussaksalainen meininki. Toinen puoli täysin vastakohtainen. Siellä on sirkus ja lelut. Mä olen jo pienenä pitänyt hyvin tärkeänä näitä molempia puolia. Että molemmat täytyy olla mukana. Jos meininki meni liian tekniseksi niin seuraavaksi mentiin lelukauppaan tai sirkukseen. Sirkus vaikuttaa paljon. Ei viihteenä vaan Commedia del Artena.”
Peruslähtökohtanasi on kaupungin luonne kompostina. Millaisen kaupunkisuunnitelman tekisit Helsingille?
“Helsinki on vähän ongelmallinen paikka… Varmasti täällä on asiat hyvin.. en tunne että minun pitäisi tehdä ensisijaisesti töitä täällä. Olen varmaankin paljon arvokkaampi jossain muualla. Täältä voisi kyllä kompostoida sosiaalisen degeneroitumisen. Tehdä paluun perushommiin. Ihan normaaleihin inhimillisiin arvoihin, raakaan himoon, voimaan, itkuun… kaikkeen tuollaiseen. Lässytys pois. Halutessaan voi mennä Ruotsiin lässyttämään, täällä pitäisi olla asiallisesti. Helsingillä on täydelliset pohjat. Kaupunki valuu pikkaisen mereen. Ei muuta kuin ryhdistäydytään ja mottitalkoisiin!”
Casagrande Laboratory esiintyy Helsingin Juhlaviikoilla. Luvassa on ainakin IHMINEN- lehti. Entä mottitalkoot?
“Todennäköisesti sellaisen kaverin kuin Anarchist Gardenerin järjestämä kulkue. Hänen teoksensa.”
Siis tämä sama valkoiseen pukuun pukeutunut kaveri joka villitsi jengiä San Juanissa?
“Sama mies. Voi olla että on valkoisissa tänäkin vuonna. Kulkueen lisäksi haluaisin tehdä julkisen ullakon. Virittää tilan, rakennuksen mihin ihmiset saavat tuoda omia tavaroita ja muistoja. Tila muuttuu ullakoksi, yhteiseksi ullakoksi, tavallaan kaupungin alitajunnan peiliksi. Se tehdään Makasiineille. Haluaisin myös Troijan Keinuhevosen ja nuotion Presidentinlinnan eteen. Täytyy muistaa että Helsinkiinkin tuotetut työt ovat Laboratorion hommia. Kaikki tapahtuu yhdessä.”
Perustatte myös toimiston Saksaan, Weimariin. Hipin oloinen Christian alkaa vetää sitä?
“Hänet on aivopesty ja lähetetään Weimariin ihan uutena miehenä. Kyllä se on ihan kunnon saksalainen…”
Laboratory on kansainvälinen, eri alojen ihmisten löyhä yhteisö. Mukana on ainakin japanilaisia, saksalaisia, virolaisia…Ketkä ovat Laboratoryn kovimmat jätkät?
“Martin Ross eli MetalGod, alun perin alaskalainen teollinen metallityömies, sittemmin maan kuuluisin nykytaiteilija. Hämmästyttävän taitava jätkä. Tuomas Makkonen, monenlaisessa tulessa käristetty kaveri…Molemmat ikuisuuden arkkityyppejä. Marty Seppä Ilmarinen, Tuomas Kuningas. Sitten on Ilkka Törmä, nuori tietokonemestari, joka kasvaa sisään systeemiin.”
Saitte viime viikolla kutsun Venetsian Biennaaliin Tanskan edustajana. Mitä ihmettä?
“Joo, meidän työ edustaa Tanskaa syyskuun kahdestoista aukeavassa Biennaalissa. Teimme Tanskan Kulturfondetille työn nimeltä Post Industrial Fleet, joka keskittyy kierrättämään suurikokoisia teollisuuslaivoja osana kaupunkikuvaa, kylinä, kierrätyskohteina tai puhtaina tiloina.
Työtä varten perustimme Ranskaan toimisto Crew 31. Siinä oli minun ja Martinen lisäksi kuusi paikallista. Pistimme ne näyttelyyn ja viime viikolla ne soittivat haluavansa ne edustamaan Tanskaa. Tanskaa! Kohtalaisen hyvä.”
Olette olleet aikaisemminkin Venetsian Biennaalissa.
“Kyllä, vuonna 2000. Silloinkin laivahommissa.
Tämä jatkaa tavallaan sitä juttua. Silloin meillä oli proomu josta tehtiin puisto.”
FILE: Marco Casagrande
- Ikä: 29
- Paino: 70 kg
- Juoma: Alkoholi
- Tuoksu: Diesel
