Nelli Matula: "Olen piikki machomiesten lihassa"

Tuoreen artistin Kato vaan -single on kunnianosoitus vahvoille naisille.

Kuva: Viivi Huuska

Rähinä Records kasvattaa joukkojaan. Riveihin vastikään astunut Nelli Matula, 20, on yksi levy-yhtiön uusista tuulista. Keskiviikkona 27. heinäkuuta julkaistussa singlessä riittää kesäistä tanssimeininkiä, kun nuori espoolaisnainen pitää meiningin tiukasti puikoissaan. Kato vaan  -kappale on laulajan mukaan vastaisku machomiehille, jotka laulavat naisista korostaen omaa maskuliinisuuttaan. Matulan biisissä saa katsoa, muttei koskea.

"Olen piikki machomiesten lihassa. Tabuja täytyy ravisuttaa ja se tarkoittaa sitä, että roolien on aika vaihtua. Yleensä räppiin päin menevässä musiikissa nainen asettuu asusteeksi. Olisi hauskaa nähdä asia toisinpäin", Matula kertoo.

Pop ja r'n'b -soundeja tykittävä biisi on syntynyt jo viime kesänä. Matula kertoo kirjottaneensa ja säveltäneensä kappaleen itse.

"Lähetin demon Rähinän demoraatiin, josta otettiin yhteyttä 10 minuuttia lähettämisen jälkeen. Se oli mieletöntä."

Matulalla on melkoinen musiikillinen tausta entuudestaan. R'n'b:tä rakastava nuori nainen on soittanut poikkihuilua 12 vuoden ajan ja opiskellut musiikkia muun muassa Sveitsissä. Sukupuoliroolien lisäksi hän haluaa ravistella myös musiikin genrejä.

"Tuotannollisessa maailmassa minua kiinnostaisi sekoittaa klassista musiikkia poppiin ja r'n'b:hen. Siinä on jotain kiehtovaa. Jazz-vivahteita voisin ainakin ottaa mukaan biiseihin. Haluaisin leikkiä eri genrejen rajamailla."

Lisää musiikkia Nelli Matulalta kuullaan syksymmällä. Mikäli Matula alkaa keikkailla, oletettavissa on tanssintäyteinen show, sillä laulajatar rakastaa tanssimista ja ihailee muun muassa laulaja-tanssija Tinashea.

2 kommenttia

Narpakyssy

2.8.2016 09:55

Ja taas Levikset repee. Huh.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Random

4.8.2016 10:41

Haluan kritisoida naisen asemaa hiphop musiikissa pikkuhousut jalassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi