Asun 9 000 asukkaan kunnassa, josta muuttaa pois nuoria perheitä ja joka tarjoaa työpaikan vain kouralliselle asukkaista. Kuntamme asukkaille paikallinen identiteetti on tärkeä, ja äänestysprosentti esimerkiksi kunnallisvaaleissa on keskiarvoa suurempi.
Luulin aina, että Euroopan yhdentymistä vastustava ja aluetukia kannattava Suomen Keskusta olisi nurkkapatrioottien asialla. Erehdyin. Alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisen protestiliikkeen perusteella paikallinen identiteetti on kansalaisoikeus vain Uudenmaan pohjoispuolella asuville pienviljelijöille, joiden suojatyöpaikkoja eivät säätele ainakaan markkinatalouden lait. Ehkä kepulaiset vastustavatkin kuntaliitoksia vain silloin, kun aloite niihin tulee jostain muualta kuin valtiolta.
Viime eduskuntakaudella pääkaupunkiseutua siunattiin Pekkarisen leikkurilla: budjetissa pysyneiden tai ne alittaneiden kuntien ylijäämä takavarikoitiin huonommin leiviskänsä hoitaneille kunnille. Tässä yleiseen hyvään pyrkivässä projektissa pääkaupunkiseudun kunnat olivat kovimpana maksajana. Joku ilkeämielinen olisi voinut pitää motiivina kateutta.
Tämä solidaarisuussäännös ei kuitenkaan riitä. Ilmeisesti pääkaupunkiseudun työpaikat ovat herättäneet lakeuksilla niin pahaa verta, että Keskusta on selventänyt tavoitteitaan. Jos nyt kaikki eivät muuta Nurmijärvelle, niin ainakaan kukaan ei saa enää haluta muuttaa Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle tai Kauniaisiin. Jos muuttaa, niin kannattaa unohtaa kunnallisvaaleissa äänestäminen ja muu kansalaispuuhastelu.
Erään gallupin mukaan kaksi kolmasosaa pääkaupunkiseudun kuntien valtuutetuista eli länsimaisen demokratian mukaisista päättäjistä vastustaa yhdistämistä. Jos Riitta Väisänen ei pääse Europarlamenttiin tai jos Kepua kohtaavat muut vaikeudet, ehkä liitos toteutetaankin aitokepulaisella sanelupolitiikalla jo syksyllä. Nähtäväksi jää, toteutetaanko yksipuoluejärjestelmän mahdollistava perustuslain muutos samalla kertaa.
Kirjoittaja toimii tutkijana Helsingin yliopiston viestinnän laitoksella.
