Mika Myllylä on huolissaan. Mika Myllylä on kovasti harmistunut. Ai, ai, kylläpä nyt Mikaa kismittää.
Ja voi. Mika Myllylällä oli niin kovasti paha mieli ellei peräti tunnelma pilalla, että Mika Myllylän oli ihan pakko antaa haastattelu STT:lle.
Ja kylläpä Mikalla olikin paljon asioita sydämellään. Kaltoin on kohdeltu. Siis Mikaa. Väärät ovat arvostukset. Siis suomalaisilla.
STT:n haastattelussa Myllylä nimitteli pujottelua keppien välissä rimpuiluksi. Heti perään Mika selitteli sanomisiaan Ilta-Sanomissa ja aukoi päätään lisää.
“Jos maastohiihtoa kutsutaan väkisinhiihdoksi, niin voihan sitä silloin sanoa samaan tapaan, että alppihiihto on keppien välissä rimpuilua”, Mika eipäsjuupastelee Iltsussa.
Mutta kun Mika on niin kovin harmissaan hiihdon jouduttua yleisen pilkan kohteeksi.
“Pitää arvostaa, vaikkei menestystä tulekaan”, Mika erittelee ansiokkaasti syitä yllättävään yleiseen arvostuksen katoamiseen. Mika kertoo meille vielä, miksei menestystä tule.
Se on järjestelmä. Se on Hiihtoliitto. Se on valmennusjärjestelmä, jossa on todella pahasti jotakin pielessä.
No niinhän siinä on, kun ei saa vapaasti vetää nappia naamariin. Ja taitaa sitä vikaa olla suomalaisissakin yleensäkin kun hullaantuvat alppihiihdosta.
“Hiihto ei ole jetsettiä eikä glamouria”, Mika marisee. Ei niin. Se on vaan ihan myllylää ja varista.
Mika Myllylä, hiihtäjä Jumalan armossa.
Hän, joka on olympiavoittaja. Hän, joka on Joutsan kunnan mannekiini nimellistä korvausta vastaan. Hän, joka rakastaa poseerata suon silmäkkeissä jeesusmaisesti. Hän, joka kirjoittelee pateettisia avoimia kirjeitä Suomen kansalle. Hän, joka teki jotakin, jota ei olisi pitänyt tehdä, vaikka omasta mielestään niin voikin tehdä.
Shut the fuck up!
