Auvo Niiniketo on toiminut Viron johdon henkivartijana, lyönyt tajuttomaksi 200 miestä ja perustanut nopeasti leviävän ju-jutsun tyylisuunnan. Hän tekee turvallisuusbisnestä vaarallisilla vesillä, eikä hänen tietojaan löydy julkisista rekistereistä. Auvo Niiniketo on väkivallan ammattilainen, mutta osaako hän itkeä?
Pörrätään Kaapelitehtaan D-rapun neljänteen kerrokseen ja istahdetaan kärpäseksi Helsingin Ju-jutsu Klubin toimiston kattoon. Sänkipäinen mies on kumartuneena tietokoneensa ääreen ja kirjoittaa nelisormijärjestelmällä. Toimisto on jaettu kirjahyllyllä kahteen osaan. Toista puolta hallitsee biljardipöytä, toista sohva, toimiston sähköinen tarpeisto faxeineen sekä pöydän alla lepäävä panosvyötetty konekivääri.
Seinällä näemme ju-jutsu-julisteita, samurai-miekkoja ja muistoja kavereilta: viirejä Viron poliisivoimilta ja kovaotteiselta venäläiseltä Alfa-ryhmältä – juuri siltä, joka vapautti moskovalaisesta teatterista panttivangit lokakuussa 2002.
Ja tuossa on kuvia judoasuisesta Vladimir Putinista, tuossa mahtipontinen öljymaalaus Helsingin Atleettiklubin perustajasta Emil Karlsonista. Piilossa, työpöydän laatikossa on varmistettu yhdeksänmillinen pistooli, saksalainen Sigsauer.
Mies machouden merkkien ympäröimänä on Auvo Niiniketo, ju-jutsu-mestari ja henkivartija, venäläisen turvabisneksen osakas.
Niinikedon kädet ovat lyhyet mutta paksut. Hänen vatsansa nousee pyöreänä kumpuna mustan t-paidan alla ja hartiat laskeutuvat jyrkästi alas. Kasvoissa on nallekarhumaista lempeyttä, joka ei yllä sinisiin silmiin asti. Niiniketo muistuttaa verkkaista keski-ikäistä rakennusmestaria, joka on ollut kotona vellikellon kutsuessa, ei miestä, jonka 120 kilon varressa on tuhovoimaa kuin futiskentällisessä nuoria miehiä.
Eikä häntä ole julkisissa rekistereissä olemassa. Lääninhallituksen päätöksellä Niiniketo on pyyhitty kaikista niistä asiakirjoista, joihin tavallinen suomalainen pääsee käsiksi. 49-vuotiaan Niinikedon perhesuhteita tai asuinpaikkaa on mahdoton selvittää, ellei varjosta miestä. Joka haluaa yrittää, tietäköön, että Niiniketo vilkuilee maasturinsa peräpeiliin kotimatkoillaan. Jep, Niinikedon kanssa ei käydä small talkia kotiasioista.
Mutta työstään, joka on hänet näin salaperäiseen asemaan saattanut, hän puhuu mielellään. Jos ohitamme olankohautuksella monenkirjavan maahantuontitoiminnan (mm. elintarvikkeita ja metallia Iranista Venäjälle) ja palaamme ju-jutsuun tuonnempana, on Niinikedon toimenkuva on helppo kuvailla: kun rikasta miestä kiusataan, vedätetään taloudellisesti tai vedellään ympäri korvia, Niiniketo kutsutaan apuun.
”Minua pidetään niin mukavana miehenä, että selviän puhumalla. Joissain tapauksissa joudun muistuttamaan, että jos päämieheni toivetta ei kunnioiteta, katson, että myös minun varpailleni astutaan”, Niiniketo sanoo ja riuhtaisee tuolin alleen.
Pelotebisnes saa kulmat kohoamaan. Niiniketo vihjaa, että toiminnalle on poliisin hiljainen siunaus, kunhan ei tapahdu mitään ‘laitonta´.
”Eräässä tapauksessa Venäjällä toimiva suomalainen liikemies oli saanut pistoolin Kauniaisissa ohimolleen. Mafia katsoi, että heillä oli mieheltä saamisia. Hän ilmoitti asiasta poliisille, mutta virkavallan mahdollisuudet hoitaa asia olivat rajalliset. He vinkkasivat, että ehkä minä voisin auttaa.”
Niiniketo asetti turvallisuuspalvelunsa miehen taloon, vei lapset turvaan ja selvitti uhkaajien henkilöllisyyden.
”Asia selvisi neuvottelemalla. Vastapuoli myönsi, että arvio saatavista oli väärä.”
Toinen esimerkki. Suomalainen liikemies äkkivaurastuu 20 miljoonalla eurolla, häviää ämpärikännissä korttipelin pikkurikollisille ja kirjoittaa nimensä paperiin, jolla 700 000 euron kiinteistö siirtyy velkojille. Seuraavana päivänä liikemies ottaa yhteyttä Niiniketoon, joka käy hakemassa paperin pois. Case closed.
Vähemmästäkin saa vihamiehiä. Vielä vuosi sitten Niiniketo ajoi panssarilasitetulla Volvolla. Kotona on uutuuttaan herkästi uliseva turvajärjestelmä ja suuri, mutta visusti lukittu asekaappi. Edellisestä asunnosta hänen oli muutettava turvallisuussyistä. Naapurin huoneistoa kaupannut kiinteistövälittäjä tuli näyttötilaisuudessa kehuneeksi asuntoa turvalliseksi, koska seinän takana asuu kuuluisa turvamies.
Vaikka Niiniketo auliisti myöntää verkottuneensa alamaailman kanssa, hän itse sanoo kulkevansa kaitaa tietä. Rikosrekisterissä ei ole merkintää, mutta syyteharkinnassa Niiniketo on ollut.
”Minua on epäilty pahoinpitelyistä, aina perusteetta.”
Uskoo ken haluaa. Niiniketo on laskenut lyöneensä tajuttomaksi yli 200 miestä. Vakuutteluista huolimatta on vaikea uskoa, että jokainen olisi kohdannut nukkumatin tatamilla tai nyrkkeilykehässä. Taannoisessa haastattelussa Niiniketo tuli myöntäneeksi pahoinpidelleensä kerralla yhtätoista humalaista nuorta miestä, jotka olivat päättäneet tehdä hänestä selvää. Moiset tarinat herättävät mielenkiintoa vankiloissa, joista Niiniketo sanoo saavansa lukuisia kirjeitä. Osa niistä on avoimen ihailevia ja kannustavia, osa uhkaavia. Helvetti se on sinuakin varten, Niiniketoa on muistutettu.
Pyynnöstä Niiniketo nappaa luotetun Sigsauerin pöytälaatikosta, poistaa lippaan ja tähtää ikkunaan. Naks.
Sitten se toinen Auvo Niiniketo. Karismaattinen urheilusankari. Kun Niinikedon johtama Helsingin Ju-jutsu Klubi esittelee kevään kurssejaan,
Kaapelitehtaan tatamille on ahtautunut kolmesataa ihmistä, joukossa on hämmästyttävä määrä nuoria naisia ja lämpöä kuin sademetsässä. Niinikedon kantava ääni saattelee yleisön eteen kickboksaajia, ju-jutsukoita, thai-boxaajia ja vapaaottelijoita. Vaikka Niiniketo on suuri mies – tai ehkä juuri siksi – hänen sanotaan tulevan erittäin hyvin toimeen lasten ja nuorten kanssa. Niiniketo on tarkka siitä, että harjoituksissa toteutuu oikeudenmukaisuus. Harjoittelukavereiden kiusaaminen tai omien taitojen väärinkäyttäminen siviilissä johtaa aina kurinpalautukseen.
”Onko toi Vauvo Suomen vahvin”, kysyy tuskin kouluikäinen poika vieressäni.
”Voi olla, että Tony Halmeen kanssa tulisi vaikeuksia”, pojan isä vastaa kuiskaten.
Niiniketo on pukeutunut mustaan ju-jutsu-asuun ja punavalkoiseen vyöhön kuten seitsemän danin mestarin kuuluukin. Hän on kukko tunkiolla, ja jokainen tietää sen. Kun joku näprää vahingossa valoja niin, että puolet tatamista pimenee, Niiniketo tuijottaa piinallisen pitkät kymmenen sekuntia häiriön aiheuttajaa, jolta pääsee lopulta anteeksipyytelevä tirskahdus.
Myöhemmin toimistossaan Niiniketo myöntää, että hänen olisi vaikea toimia kenenkään alaisena. Hän haluaa itse kontrolloida asioita. Niiniketo näkee itsensä kuningasuroksena, eikä hän siedä pillittämistä, tuskin heikkouttakaan.
”Se, että mieskin voi itkeä, on paskaa. En ole kuullut, että kukaan olisi tullut onnellisemmaksi itkemisestä. Surra voi, mutta on osattava ajatella eteenpäin.”
Ja: ”Koskaan en syö sanaani. Eikä sanaani ole ostettavissa rahalla. Kun joka aamu näen peilistä rumat kasvoni, ajattelen, että ainakin olen ollut rehellinen.”
Testosteronimaailman lait tuovat väistämättä mieleen Tony Halmeen, joka on, tietenkin, Niinikedon hyvä kaveri.
”En usko, että Tonysta tulisi hyvää presidenttiä, enkä voisi kuvitella häntä äänestäväni, mutta hän voi olla poikkeuksellisen hyvä kansanedustaja. Tärkeä vastavoima.”
Politiikka ei ole Niinikedolle vierasta. Kaksikymppisenä hän oli aktiivi demarinuori, joka toimi edustajana vasemmistonuorten päivillä ja pänttäsi kunnallislakia.
”Nyt maailma on pyörähtänyt siten, että seison toisessa ruudussa.”
Vuoden 2000 syksyllä Niiniketo oli kampanjapäällikkönä auttamassa kokoomuksen Juha Hakolaa Helsingin valtuustoon. Voisiko maailma pyörähtää vielä niin, että kokoomuslaisesta tulisi perussuomalainen?
”Ehei”, Niiniketo nauraa.
Kahdeksanvuotiaana Auvo Niiniketo saa herätyksen. Valaistu kehä hehkuu pimeän Messukeskuksen sydämessä. Sinne Auvo haluaa. Tuonne yleisön silmien alle, karskin kamppailu-urheilun kirkkaalle shakkilaudalle. Auvo aloittaa nyrkkeilyn Töölössä Helsingin voimailijoiden salilla, saa pian ohjaajakseen Onni Palvaksen, josta tulee pienen pojan mestari, totuuden henki.
16-vuotiaana Auvo vetää elämänsä viimeiset savut tupakasta.
”Palvas sanoi vain, että en tule jaksamaan täysiä eriä. Mietin, että miksi antaisin tasoitusta vastustajalle.”
Riehakas alkoholin käyttö oli loppunut jo pari vuotta aikaisemmin äidin offensiiviin.
”Tuollainen juoppo ja minun poikani”, äiti julistaa, kun 14-vuotias Auvo makaa huikeassa krapulassa kotonaan. Koulu saa jäädä, koska Auvo on täysin varma, että hänestä tule vielä suurmies.
Niiniketo saavuttaa kohtuullista menestystä pugilistina. Hän iskee nuorten suomenmestariksi ja 75-kiloisten yleisessä sarjassa pronssille asti.
”Kamppailulajeissa on hienointa seurata vastustajan siirtoja ja tehdä omansa. Silkka voima ei koskaan ratkaise, vaan pelisilmä.”
19-vuotiaana Niiniketo voittaa karaten suomenmestaruuden, käy Tukholmassa, ihastuu ju-jutsuun ja kehittää lajista hokutoryun, pohjoisen tähden tyylisuunnan. Se on esikuvaansa suoraviivaisempi ja hylkää osan lajin japanilaisista perinteistä.
”Me emme syö puikoilla tai opiskele japania”, Niiniketo julistaa ja muistuttaa, että klassinen ju-jutsu on kehitetty noin 150-senttisille aasialaisille.
Hokutoryu-ju-jutsun on määrä olla lajin eurooppalainen muoto. Suosittua se ainakin on. Seuran haarat toimivat jo Iranissa, Ukrainassa, Baltian maissa, Puolassa, Israelissa, Kolumbiassa, Venäjällä, Equadorissa. Yksin Suomessa Niiniketo arvioi tyylisuunnan harrastajien määräksi 6000. Tunnetuimmat ovat ex-ravintolayrittäjä ja mainostoimistopomo Mikko Leisti, joka on yltänyt neljän danin mustaan vyöhön, vihreän vyön ex-Simo Rantalainen ja Niinikedon sparrauskaveri, viiden danin Risto Väntär. Myös Suomen poliisivoimat ovat turvautuneet Niinikedon oppeihin.
Niiniketo harjoittelee yhä päivittäin. Aamut nyrkkeilyä ja potkuja, illat painoja ja kamppailulajeja.
”Olen ehkä hitaampi kuin kolmikymppisenä, mutta kamppailusilmäni on parempi kuin koskaan.”
Niinikedon elämä on ollut usein vaakalaudalla. Yksi hetkistä osui 90-luvun alkuun, kun itsenäistyvän Viron johto tarvitsi turvapalveluita mahdollisia hyökkääjiä vastaan. Niiniketo ja kuuluisa englantilainen turvamies Jim Short valjastettiin tehtävään.
”Vastapuoli langetti minulle ja Shortille kuolemantuomion. Vaihdoimme hotellia joka päivä, huonetta joka yö. Kysymyshän on loppujen lopuksi vain siitä, että uhattu ja uhkaaja eivät kohtaa. Kun vastapuolen kiinnostus päämiestä kohtaan katoaa, ei tarvitse enää olla varuillaan. Tässä pelissä ei kukaan tapa toista huvikseen.”
Niiniketo on miehiä, jotka sanovat, etteivät pelkää. Mitään. Eivät kuolemaakaan. Väitteen voisi miltei nielläkin.
”Uskon, että osaan toimia tilanteessa kuin tilanteessa oikein. Ja jos joudunkin tuonpuoleiseen, en lähde helpolla.”
Pakko kysyä: ketkä sinua jäisivät kaipaamaan?
Niinikedon suojaus putoaa piirun. Vihdoin selviää, että hänellä on lapsia maailmalla, parisuhdekin.
”Perheeni on turvassa, koska en puhu heille työasioistani mitään.”
Entä sinä, Auvo, turvaatko itsesi lisäksi mihinkään?
Niiniketo ristii kätensä vatsalleen. Katse harhailee ensimmäistä kertaa.
”Uskon korkeampaan voimaan.”
Teksti: Pete Suhonen Kuvat: Ari-Pekka Rautiainen
File
- Auvo Niiniketo
- Ikä: 49
- Pituus: 184 cm
- Paino: 120 kg
- Juoma: Vesi
- Auto: Mitsubishi Pajero
- Kello: Rolex
- Puolue: Kokoomus
