City-lehden kulttuurikyselyn mukaan taiteen tekijöiden taitoja ei arvosteta, tai sitten lukijoittemme keskuudessa esiintyy täysin poikkeuksellinen määrä taiteellista lahjakkuutta. Ai kuinka niin? Yli puolet lukijoista uskoo tekevänsä yhtä hyvää nykytaidetta kuin siitä leipänsä ansaitseva taiteilija, ja yli kolmannes uskoo pystyvänsä luomaan runoja, performanssitaidetta tai tulkitsemaan popbiisejä siinä kuin alan ammattilainenkin. Ja pannaan päälle vielä neljänneksen käsitys, että romaani syntyy siinä kuin kirjailijaltakin. Ketä tästä saa syyttää? Idols-formaattia, joka opettaa teinikansalle, että kuka tahansa osaa laulaa, vaikka ope ja naapurit ovat toista mieltä? Matti Vanhasen nettideittiä, jonka kirjasta Vuosisadan laskelmoiduin pano on kirjoitettu jo ennen päivänvaloa moninverroin enemmän kuin yhdestäkään Finlandia-voittajasta koskaan? Vai syytetäänkö Kiasmaa, jossa kerrossiivooja, moppi ja tiskirätti menevät performanssitaiteesta?
Jos minä olisin apurahoja kärkkyvä kulttuurintekijä, olisin oikeasti huolissani. Kun jokainen on taiteilija, mihin taiteilijaa tarvitaan? Mauno Koiviston uran selkein ja paras ajatus oli, että taiteilijalla pitää olla jotakin sanottavaa ja kykyä sanoa se.
Nyt riittää, kunhan huutaa.
