Tuomas Enbuske

Twitter-juontaja.

Tuomas Enbuske twiittasi muun muassa Guggenheim-säätiön nigerialaiskirjeestä.
Tuomas Enbuske twiittasi muun muassa Guggenheim-säätiön nigerialaiskirjeestä.

Radiotoimittaja, kolumnisti ja tv-tyrkky Tuomas Enbuske, yrität kovasti olla kosmopoliitti, mutta Oulun leima säilyy. Häpeätkö taloa, josta kaikki sai alkunsa?

"Kyllä."

Vaikka suosiosi matelee pohjamudissa, huhut työttömyydestäsi lienevät kuitenkin vahvasti liioiteltuja. Mitä sinulla on tällä hetkellä työn alla?

"TV-vitosella alkaa maaliskuussa päivittäinen talk show. Eli olen niin epätoivoinen, että änkeän televisioon joka päivä. Onneksi se on katoava media. Nuorekkuuttani yritän pitää yllä twiittaamalla maanisesti. Formaatti on maailman vanhin. Mies, vieras ja älykästä keskustelua. Samaa paskaa parfymoituna, uudessa paketissa. Lisäksi tein juuri Ylelle dokkarin presidentinvaaleista."

Suollat Twitter-päivityksiä jatkuvalla syötöllä. Kuka ne päivitykset oikeasti tekee? Filippiiniläiset alihankintana?

"Meitä on kahdeksan hengen tiimi Suomen parhaita Jussi-palkittuja käsikirjoittajia. Ei vaan. Twiittaan tietysti itse."

Bloggaat aktiivisesti yhteiskunnasta. Jos saisit muuttaa lakeja, mitä tekisit?

"On outoa, että joku taho päättää milloin ravintolat tai kaupat tai mikä vaan bisnes saa olla auki. Eiköhän se kauppias itse tiedä, että tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ei välttämättä kannata pitää kauppaa auki Kiimingissä, mutta Helsingin Punavuoressa se voi olla erittäinkin kannattavaa. Miksi tähän tarvitaan valtion mielipide?

Sen lisäksi päihdepolitiikka voisi tarkistaa. Rattijuopot ajelevat lapsien päälle, mutta siitä huolimatta poliisi ratsaa jotain yksin metsässä kannabista kasvattelevaa viatonta hippiä. Hipit ovat ärsyttäviä, mutta vähemmän ärsyttäviä ne ovat pilvessä. Ainakaan miedoista huumeista ei pitäisi rangaista.

Oikeastaan kaiken, missä ihminen satuttaa vain itseään pitäisi olla sallittua. Esimerkiksi moniavioisuus. Mitäpä tuo kellekään kuuluu. Myöskään valtion peli- tai viinamonopoli ei toimi. Kukin hiihtäköön tyylillä. Oli ihminen homo, vihreä, muslimi, kristitty tai vaikka keskustapuolueen kannattaja, se ei muille kuulu."

Olet jostain syystä älykön maineessa. Presidentinvaaleissa oli puhetta siitä, miten moni ehdokkaista oli "vain ylioppilas". Voiko olla uskottavasti älykkö ilman tohtorinhattua?

"Voi kuulostaa kornilta, mutta en ole ikinä miettinyt mitään älykköasioita. Minulla on korkea älykkyysosamäärä, mutta en ole älykkö. Olen kouluttamaton juntti."

1 kommentti

Voihanvee

15.2.2012 16:17

Moniavioisuus alkaa kuulumaan itse kullekin viimeistään siinä vaiheessa, kun supersiittäjän neljän vaimon jälkikasvun elättäminen jää tavallisen veronmaksajan kontolle. Kaiken lisäksi tuosta jälkikasvusta kasvaa kiviä heitteleviä ryösteleviä puukkojunkkareita, jotka eivät ikinä tule hyödyttämään yhteiskuntaa mitenkään. Elatusvelvollisuus on kertyneiden todisteiden valossa ikuinen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi