Vahvoja perusteluja G:n puolesta – ja vielä vahvempia sitä vastaan

Kaupunginhallitus lähetti Guggiksen eteenpäin valtuustolle vaivaisen yhden äänen enemmistöllä.

Arkkitehtuurikilpailun voittanut ehdotus "Majakka".
Arkkitehtuurikilpailun voittanut ehdotus "Majakka". Kuva: Guggenheim-säätiön havainnekuva

Seuraavaksi on Helsingin valtuuston vuoro päättää Guggenheimin kohtalosta. Maanantaina kaupunginhallitus hyväksyi esityksen museon rakentamisesta yhden äänen enemmistöllä.

Tilanne oli tiukin mahdollinen, vaikka äänten jakautuminen oli suurimmalta osin selvillä jo etukäteen. Hesari summaa, että vaikka vihreiden Otso Kivekäs vastusti hanketta, hankkeen puolesta äänestänyt puoluetoveri Sanna Vesikansa pääsikin vasten aiempaa tietoa mukaan kokoukseen. Kokoomuksen Arja Karhuvaara sen sijaan muutti kantansa viime hetkellä kielteiseksi. Syntyneen tasatilanteen ratkaisi keskustan Laura Kolben ääni, joka ei ollut ennalta tiedossa. Jos Vesikansa olisi jäänyt pois kokouksesta, olisi varajäsenenä pelin ratkaissut toiseen suuntaan museota vastustava Tuomas Rantanen.

Helsinkiläinen kaupunkiaktiivi Jon Sundell esittää Facebook-päivityksessään kasan painavia perusteita Guggenheimin puolesta. Sundell on päätynyt kannattamaan museota Helsinkiin, koska haluaa nähdä arkkitehtikilpailun voittaneen Majakka-ehdotuksen komistamassa arvokasta paikkaa Helsingin ytimessä.

“Kaupungin osuus hankkeessa on rakentaa ja kustantaa itse talot. Se ei siis vastaa taloissa tapahtuvasta toiminnasta tai museosta itsessään. Arvioikaamme ainoastaan näitä rakennuksia ja niiden arvoa kaupungille, kun arvioimme julkista rahoitusta”, Sundell perustelee.

“Toinen asia missä onnistuttiin oli oikean voittajan tislaaminen tuhansien ehdokkaiden joukosta. Tämä on myös se hetki, jolloin oma kannatukseni lukkiutui. Haluan Majakan Helsinkiin vaikka siihen tulisi ämpäreitä jakeleva Tokmanni”, Sundell kirjoittaa.

Hän syyttää hankkeen vastustajia NIMBYilystä.

“En voi välttyä mielikuvalta, että tässä on kyseessä puhdas NIMBY-ilmiö, jossa taiteilijat kokevat, että heidän takapihalleen ollaan muuttamassa ja budjettia imuroimassa muuhun käyttöön. Voisi jopa sanoa, että tässä on nähtävissä taiteilijoiden maahanmuuttokriittinen siipi, joka ensimmäistä kertaa älähtää, kun heidän ekologiseen lokeroon on uusia tulijoita. Puolet vasta-argumenteista ovat puhtaan nativistisia.”

Keskustelun aloitus, johon tägättiin useita asiasta päättämässä olevia paikallispoliitikkoja, herätti paljon kommentteja, jossa Sundellin näkemys sai tukea, mutta toi esiin myös vastalauseiden ryöpyn.

Yleisin linja vastustajien keskuudessa on se, missä Guggenheimista puhutaan museoiden McDonald´sinä, jonka tulevia riskejä ei pitäisi maksattaa helsinkiläisillä veronmaksajilla.

“…tää hanke on niin monelta kantilta eettisesti ja taloudellisesti kelvoton, että keskittyminen vain itse rakennuksen ihasteluun on mun mielestä liian kapea vinkkeli”, kirjoittaa Kimmo Neihum.

“Kansalaisten varoja sidotaan tähän 200 miljoonaa. Yksityiseksi väitettyjä 15 miljoonaa, nekin ilmeisesti kaikki valtion yhtiöiltä. Jostain syystä valtion yhtiöt ei kuitenkaan kerro osuuksiaan. Franchising-lisenssikustannukset maksetaan Euroopan ulkopuolelle. Lienee turha toivoa että voitoista maksettaisiin veroa minnekään. Ei edes ALVia”, vastustaa Jaakko Korhonen.

Sundell kertoo tutustuneensa pitkään listaan vasta-argumentteja, mutta silti kannattavansa museota. Hän myös sanoo suoraan kommenttiketjussa ymmärtävänsä, että hankkeen takana on väärä porukka ja heidän tapansa mädät. Sundell kuitenkin toivoo, että Helsingissä saataisiin isoja hankkeita eteenpäin ja hienoja rakennuksia käyntiin, vaikka niiden taustalla hieman suhmuroitaisiinkin.

“Miten päästään sellaiseen tilanteeseen, ettei vain torpata toisten hankkeita vuorotellen vaan tsempataan näitä projekteja eteenpäin yksi toisensa jälkeen? Löytyiskö vastustajien keskuudesta sellaisia kulttuurihankkeita, joille se itse kaipaisi rahoitusta? Mitä jos kulttuuriin ja matkailuun suunnattua budjettia kasvatetaan tietoisesti, jotta päästäisiin eroon tästä nollasummapelistä?”

Sundellilla on pointtinsa, josta hän avaa tarkemmin toisessa päivityksessään. On totta, että hankkeet yksi toisensa jälkeen kohtaavat vastustusta. On outoa, että asiaan kuin asiaan parhaat asiantuntijat löytyvät vastustavalta puolelta. Vaikka jänkäämisen kulttuuri elää meissä vahvana, pitäisi pystyä keskittymään niihin pieniin merkkeihin paremmasta. Tampereella väännettiin niin hemmetisti sekä raitiotiestä että rantatunnelista, joihin useimmat ovat varsin tyytyväisiä kun ne vihdoin saadaan käyttöön.

Guggenheimin puolustajienkin keskeinen argumentti on, että keneltä se on pois, jos museo päätetään pystyttää? Miksi suomalainen taidemaailma kärsisi siitä, että kansainvälinen toimija tulee tonteille?

Vastustajat sanovat, että on yltiöpositiivista ajatella noin, koska hankkeeseen uppoaa paljon julkista rahaa. On ymmärrettävää, että jenkkibrändin tukeminen kismittää tai pahimmillaan jopa raivostuttaa suomalaisia taidepiirejä, joita Sipilän hallitus kusee silmään parhaillaan esimerkiksi koulutusleikkauksillaan.

Kuva: Guggenheim-säätiön havainnekuva

Kokoomuksen kuntavaaliehdokas Minna Isoaho listaa Uuden Suomen blogauksessaan ajatuksiaan Helsingin Guggenheimin taloudesta. Museon vastustajat ovat mielellään jakaneet tekstiä viime päivien keskusteluissa. Isoaholla on kolme kysymystä kaupungin päättäjille.

“1. Mikä on museon todellinen tuloksentekokyky?
2. Kuka kattaa rahoitusvajeen?
3. Mikä on Franchise-sopimuksen sisältö?”

Isoaho huomioi, että vaikka rakennuksen kustannuksista on puhuttu paljon, on Guggenheim-säätiön kanssa tehtävän sopimuksen sisältö jäänyt vähemmälle huomiolle.

“Huomionarvoista on, että varsinaisesta Solomon R. Guggenheim -säätiön kanssa tehtävästä Franchise-sopimuksen sisällöstä ja toteutettavasta museotoiminnasta ei kuitenkaan ole juuri puhuttu, vaikka itse sopimusajan kulut ovat kaupungille suuremmat kuin rakentamiskustannukset”, hän kirjoittaa.

Siinä missä Sundell päättyy puoltamaan museota rakennuksen perusteella, Isoaho keskittyy päinvastaiseen eli siihen kuka ja millaisella diilillä on tulossa asuttamaan rakennusta.

Ensin hän avaa hieman esitettyjä laskelmia museon vuotuisista kävijämääristä.

“Guggenheim-keskustelussa on kuultu epäuskoisia kommentteja mm. kävijämäärien realistisuudesta. Laskelmat on tehty 550.000 vuotuisen kävijän ja keskimäärin noin 12 euron lipunhinnan perusteella. Tämä kävijämäärä tarkoittaa, että jos museo on auki 365 päivänä vuodessa ja 10 tuntia päivässä, käy museossa joka tunti kolme bussilastillista väkeä. Siis joka tunti ja joka päivä.”

Näillä varsin optimistisilla luvuillakin päästään 8,2 miljoonan euron tappioihin.

“Päättäjien on hyvä pitää kirkkaana mielessä, että museon toimintaa tuetaan valtion tuen lisäksi kaupungin maksamalla 6,5 milj. euron kiinteistömenotuella. Tämä tieto tekee tyhjäksi myös väitteen, jonka mukaan ‘Helsingin kaupunki ei rahoita museotoimintaa’.”

Isoaho nostaa esiin myös rahoitusvajeen. Museon tukisäätiö vastaa museotoiminnasta, mutta jos syntyy merkittävää rahoitusvajetta, kaupunki rientää apuun.

Guggenheim Tukisäätiön ja kaupungin välisessä yhteistyösopimuksessa kohdassa 6.4. Mahdollisen rahoitusvajeen kattaminen todetaan seuraavaa:

”Mikäli Säätiön hallitus havaitsee, että Museon liiketoiminnassa syntyy merkittävä rahoitusvaje, jota ei pystytä kattamaan Museon omalla rahoituksella, Osapuolet (=Tukisäätiö ja Helsingin kaupunki) neuvottelevat tapauskohtaisesti vajeen kattamisesta ja Museon budjettiin ja toimintaan tehtävistä mahdollisista muutoksista, ottaen kuitenkin huomioon Säätiön sopimat sopimukset ja velvoitteet.”

Isoaho kirjoittaa:

“Konkreettisesti edellä mainittu lause tarkoittaa ymmärrykseni mukaan sitä, että SRG:n kanssa tehty Franchise-sopimus (=maksut ja toiminnalliset rajoitukset) ovat voimassa vaikeinakin aikoina ja Osapuolet (=Helsingin kaupunki ja Guggenheim Tukisäätiö) joutuvat rahoittamaan tappion ja SRG:lle päin maksettavat velvoitteet. Jos Tukisäätiö ei suoriudu velvoitteistaan, on maksavista Osapuolista enää jäljellä Helsingin kaupunki.”

Tulevasta museotoiminnasta ja lisenssin sisällöstä Isoaholle herää myös useita tarkentavia kysymyksiä:

“Minkälaista museotoimintaa on luvassa? Miten kotimaiset taiteilijat pääsevät mukaan museon toimintaan? Minkälaista näyttelytoimintaa on tulossa? Mitä lisäarvoa lisenssin myötä saadaan kulttuuritarjontaan?”

Kuva: Guggenheim-säätiön havainnekuva

Isoaho puhuu myös arvovalinnoista kysymällä muun muassa, miksei helsinkiläisyrittäjille suostuta myymään tonttia, vaan kaupunki edellyttää investointia vuokratontille, kun ulkomainen toimija saisi rakentaa museon paraatipaikalle niin, että tontti annetaan ilmaiseksi ja lisäksi maksetaan kulutkin.

Arvovalinnoista puhuu vasemmistoliiton Paavo Arhinmäkikin, mutta hieman eri näkökulmasta.

“Vaikka mitä muuta sanotaan, on tämä pois muiden helsinkiläisten ja suomalaisten taidemuseoiden rahoituksesta ainakin osittain. Mietin miten hienoja uusia kokoelmahankintoja ja näyttelyitä voitaisiinkin tehdä, jos edes osa tästä rahasta sijoitettaisiin suomalaisiin museoihin."

"Minua hämää myös suuresti, että Guggenheim ei ylipäätänsä ole niinkään taidehanke vaan sitä perustellaan turismi- ja elinkeinohankkeena. Missään vaiheessa ei ole edes mietitty, mikä olisi vaihtoehtoinen hanke”, Arhinmäki kirjoittaa.

Taidekriitikko Otso Kantokorpi kommentoi Arhinmäen kirjoitusta seuraavasti:

“Kaiken tämän päälle: juurihan kaupunki leikkasi omalta taidemuseolta ensi vuoden hankintamäärärahoista 2/3 pois. Siis ihan oikeesti!” ja jatkaa:

“Ja niille, jotka ei tiedä: summat ovat vähän erilaisia – hankintamäärärahoissa kyse on siitä, että 100 donaa hävisi, G:ssä puhutaan sadoista miljoonista.”

Vaikka rakennus olisi kuinka hieno, on vaikea käsittää, miksi juuri tämä hanke olisi juuri nyt parin satojen miljoonien investoinnin arvoinen.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi